Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

Koronakevään yo-kirjoitukset jäävät mieleen vuosikymmeniksi

Moni 1980-luvun puolivälin tienoilla ylioppilaaksi valmistunut muistaa vieläkin vuoden 1985 englannin kuuntelukokeen. Jostain kumman syystä ylioppilastutkintolautakunnalta karkasi maailmalle järjettömän vaikea kuuntelukoe, joka poikkesi täysin siihen asti vallinneesta linjasta. Kuuntelukokeissa oli yleensä minimipistemäärä, mutta tuona vuonna sitä jouduttiin muuttamaan, jotta muuten hyvin englannin kirjoituksissa menestyneitä ei jouduttaisi reputtamaan. Monia asia on muuttunut sitten 1980-luvun kirjoitusten. Erillisiä kuunteluita ei enää pidetä. Englanninkokeet ovat muuttuneet vuosi vuodelta vaikeammiksi, koska oppilaiden osaaminen on kasvanut. Kokeen pitää olla vaikea, jotta pystytään erottamaan vaikkapa eximian ja laudaturin tason osaaminen toisistaan. Voi olla, että tämän päivän ylioppilaille vuoden 1985 englanninkuuntelu olisi pelkkä suupala. Selvää on, että koronakevään yo-kirjoitusten muisto jää elämään kollektiiviseen tajuntaan vielä pitempään kuin vuoden 1985 englannin kuuntelukoe. Aikataulun kiristäminen kesken kirjoituksia sekoitti monen viime hetken valmistautumisen. Kirjoitusten jälkeen murheita ovat tuoneet alati vaihtuvat korkeakoulujen sisäänpääsyn valintakriteerit. Yo-todistuksen perusteella valitaan nyt poikkeuksellisesti joillain aloilla jopa 90 prosenttia uusista opiskelijoista. Se tuntuu monista epäreilulta koronakevään vaikeuksien jälkeen. Tiistaina monessa perheessä koettiin ilon hetkiä ja toisissa pettymyksen tunteita, kun kevään ylioppilaskirjoitusten tulokset julkistettiin. Näiden tunteiden keskellä olisi hyvä muistaa, etteivät ylioppilaskirjoitusten arvosanat määrittele kenenkään arvoa ihmisenä. Jokainen kevään kirjoittaja on ihan yhtä arvokas, oli arvosanana sitten laudatur, improbatur tai jotain niiden välillä. Tässä kohtaa voisi lausua jotain juhlavaa siitä, että elämää on koronakevään jälkeenkin ja vaikka nyt tulevaisuus näyttäisi usvaiselta, on tilanne toisenlainen viiden vuoden kuluttua, kun uudet ylioppilaat siirtyvät sankoin joukoin työelämään. Vaan enpä sano. Toivotan vain onnea ja menestystä kaikille tämän kevään uusille ylioppilaille ja myös niille joilta valkolakki jäi saamatta. Olette tärkeitä ja arvokkaita ihan jokainen.