Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Eurovaalikone

Aivotonta hupia ja valtava pelästys

Se oli kiellettyä ja hauskaa - ja se oli aivotonta. Se on monia lapsia aina viehättänyt, eikä siihen ole muutosta syytä odottaa, kuten Raision Friisilän koulun joidenkin oppilaiden tekoset todistavat. Se on tuttua omasta lapsuudestani. Se loistoidea kuuluu näin: Sytytetään vain pikkiriikkinen nurmipalo, ja sammutetaan se, ennen kuin se leviää. Idean ensimmäinen osa onnistuu aina, paitsi jos on niin hölmö, että yrittää sytyttää märkää nurmea tai maastoa. Idean kakkososa onnistuu joskus ja joskus ei onnistu. Friisilän koulun lähistöllä tarvittiin palokuntaa tulta sammuttamaan. "Lapsetkin pelästyivät, kun tuli lähti leviämään melko nopeasti", kertoi rehtori Rannikkoseudulle. Omasta kokemuksestani voin sanoa, että tulen leviäminen pelästyttää niin armotta, ettei sitä ikinä unohda. Kaveri ja minä olimme ehkä 12- tai 14-vuotiaita, ruoho oli kuivaa, eikä metsä ollut kaukana. Lähimpiin taloihin oli 150 tai 200 metriä. Tuumattiin että tuikataan ihan vähän. Oli liiankin kuivaa, ja hetkessä tuli oli karkaamassa metsän puolelle. Tuska ja hätä nousivat, huhdoimme oksanpätkillämme kuin hullut, mutta olimme jo häviämässä taistelun. Jostakin - en tajua mistä - kaveri taikoi käsiinsä parimetrisen männyn, ja sillä hän sai karkurin kampatuksi. Olimme valtavan pelästyneitä ja äärimmäisen helpottuneita. Tiesimme kyllä, kenen olisi ollut syy, jos tuli olisi karannut metsään. Äkkiä siitä olisi kehittynyt valtava roihu, ja meille olisi tullut jumalaton lasku, jota kukaties ei tähän päivään mennessä olisi saatu maksetuksi. Siitä ei silloin puhuttu kenellekään, eikä sen jälkeenkään. Rikospaikaltamme varmaankin polkaisimme jonnekin uimaan. Yhtä hyvä tuuri ei käynyt toiselle kaverille. Hänen tulileikkinsä johti siihen, että palokuntakaan ei voinut estää kyläkoulun suuren puisen varaston tuhoutumista. Jäljelle jäi hiiltyneitä, törröttäviä hirsiä, musta tuhkaläjä ja palanut kenttä. Sen rakennuksen varjossa ei voitu enää leikkiä kymmentä tikkua laudalla tai peiliä, eikä mitään muutakaan. Puinen koulurakennus säästyi. Myöhemmin sekin tosin paloi varomattoman tulenkäsittelyn takia, mutta silloin se ei enää ollut koulukäytössä. Osaan samastua niiden lasten tuntemuksiin, joilta tuli Friisilässä oli karata. Huh huh!