Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

Naantalin ja Raision ylilääkärit evästävät: Koronatartuntaa epäilevän tulee pysyä kotona ja kysyä neuvoa puhelimitse

Virustauteja on liikkeellä runsaasti, mutta maanantai-iltapäivään mennessä koronaviruksen aiheuttamaa tautia ei oltu todettu Naantalissa tai Raisiossa eikä koko sairaanhoitopiirin alueella. Kristian Kallio kertoo muutamien naantalilaisten käyneen testeissä. Ne ovat osoittautuneet koronan osalta negatiivisiksi. Raisiolaisia ei ole Arto Raassinan tietojen mukaan käynyt testeissä. Niin Naantalin kuin Raisionkin terveyskeskuksissa toimitaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen eli THL:n ohjeiden mukaisesti. Niissä todetaan, että koronavirusta seuloviin COVID-19-tutkimuksiin tulee lähteä, jos henkilöllä on akuutin hengitystieinfektion oireita, kuten kuume, hengenahdistus tai keuhkokuumeeseen viittaava löydös keuhkokuvassa ja hän on joko oleskellut Manner-Kiinassa, Etelä-Koreassa, Iranissa tai Italiassa 14 vuorokauden sisällä ennen oireiden alkua tai hän on ollut lähikontaktissa laboratoriovarmistetun COVID-19-tapauksen kanssa 14 vuorokauden sisällä ennen oireiden alkua. Lisäksi COVID-19-tutkimuksia tulee tehdä, jos potilaalla on vakava sairaalahoitoa vaativa hengitysinfektio, jonka aiheuttaja ei ole selvillä. Suurin osa selviää lievillä oireilla – Jos saat oireita, älä lähde pois kotoa, vaan soita arkipäivänä omaan terveyskeskukseesi ja sen aukioloaikojen ulkopuolella Tyksin yhteispäivystykseen. Puhelimessa saat lisäohjeita, Arto Raassina neuvoo. Naantalilaisten ja raisiolaisten koronatutkimukset tehdään Tyksissä. Siellä potilaalta otetaan tikulla nenänielunäyte, jonka tulos selviää vuorokauden sisällä. Kallio toteaa, että uuteen virukseen pitää suhtautua vakavasti, mutta pelkoon ei ole syytä. – Pestään käsiä normaalisti, kuten aina. Pitää myös muistaa vastuullinen käytös, ettei tartuteta muita. Näitä neuvoja on hyvä noudattaa vähän tavallista korostetummin. Ohjeet tulevat muuttumaan sitä mukaa, kun viruksesta saadaan uutta tietoa. Sitä kerätään koko ajan. Kallion mukaan onneksi näyttää siltä, että suurin osa koronavirukseen sairastuneista selviää lievillä oireilla. Korona on innostanut kohukirjoitteluun Tullaanko Naantalissa tai Raisiossa näkemään koronaa? – En ala veikkaamaan. Toivon mukaan ei, mutta jos sitä tultaisiin jonain päivänä näkemään, ei se minua suuremmin yllättäisi, koska ihmiset matkustavat ja liikkuvat niin paljon. Käsihygienian parantamisen ja tarpeettomien sosiaalisten kontaktien välttämisessä flunssaisena voisi olla edelleenkin parantamisen varaa, Kristian Kallio perustelee. Ylilääkäri Kallion ohje on käyttää normaalia maalaisjärkeä ja elää päivä kerrallaan kuten ennenkin. Oma haasteensa tavalliselle kansalaiselle on löytää kiihkotonta tietoa. – Koronan ympärillä on valtavasti kohutietoa. Kannattaa seurata perinteisiä uutiskanavia ja esimerkiksi THL:n nettisivuja, Kallio evästää. Entäpä matkustaminen? – En ohjeista muita matkustamisasioissa, mutta itse aion omat matkasuunnitelmani pitää. Seuraan virallisia matkustamiseen liittyviä ohjeistuksia, Kallio vastaa.