Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Raision seurakunnan Kullannuput-ryhmä antaa kavereita, jotka ovat samassa elämäntilanteessa

– Tämän takia meillä on kotona syöttötuolissa valjaat, Susanna Gyalog puuskahtaa nostaessaan minuutin sisällä kolmatta kertaa ripeäliikkeistä poikaansa pois ruokapöydältä. Gyalog käy vuoden vanhoine kaksoispoikineen Raision seurakunnan aloittaville vanhemmille suunnatussa toiminnassa. Kullannuput on ensimmäisen lapsensa saaneiden ryhmä, joka on toiminut jo vuodesta 2008 lähtien. – Toiminta on antanut elämäntilannekavereita. Kaksosten kanssa pärjääminen on asennekysymys, mutta täytyy sanoa, että ilman ryhmässä toimivaa lapsityön vapaaehtoista Irja Kuningasta ei oltaisi täällä pärjätty. Joulun jälkeen Susanna-äidillä sekä Rafael ja Robin Gyalogilla ovat edessä kuitenkin uuden kuviot, sillä Kullannupuista siirrytään muihin lasten saavuttaessa ensimmäisen ikävuoden virstanpylvään. Uuteen ryhmään mukaan lähteminen on joskus haastavaa. Vuoden ikäisen Magnuksen äiti Krista-Marie Lohja lähti mukaan Kullannuppuihin vasta, kun hänen paras ystävänsä Netta Vieraankivi sai Jasse -vauvansa elokuussa. – Lokakuusta lähtien olemme käyneet täällä kerran viikossa. Tämä yllätti positiivisesti. Nyt minua harmittaa, kun joudun vaihtamaan ryhmää lapsen täytettyä vuoden, Lohja toteaa. Hänen mukaansa Kullannupuissa on helppo tutustua muihin ja jutella perusarkeen liittyvistä asioista. Vertaistuki on parasta, mitä ryhmästä on saanut. – Tietoa on niin paljon, sitä tulee joka tuutista, neuvolasta, somesta ja facebookista. Itse olen mukana kolmessa eri (äitien) facebook-ryhmässä: Vauva 2019, Koko Suomen heinäkuiset ja Turun seudun heinäkuiset, Vieraankivi luettelee nykyäidin haasteita. Kullannuput tarjoaa vaihtelua arkeen myös vauvoille. Krista-Marie Lohja on huomannut, että pojan kasvaessa tämä ei enää viihdy entiseen tapaan kotona pelkän äidin kanssa. – Hän kaipaa kavereita, Magnus tykkää paljon toisista lapsista. Kun hän oli pienempi ja helpompi, ajattelin, että olisi kiva saada pian lisääkin lapsia, mutta nyt kun hän on tällainen haahuilija, ehkä sen aika on vasta myöhemmin, Lohja pohtii. Kullannuppujen vetäjänä on toiminut alusta asti lastenohjaaja Sari Jokinen , joka myöntää, että kyseessä on yksi hänen lempilapsiryhmistään. – Käyn neuvolan perhevalmennuksessa kertomassa toiminnastamme. Täällä on toiminnallista, musiikkia ja kädentaitoja sekä keskustelumahdollisuus muiden vanhempien kanssa, Jokinen kertoo. Maksuttomat ryhmät kokoontuvat kerran viikossa sekä Tikanmaalla että Pappilassa. Tänä vuonna toiminnassa on ollut mukana 50 vauvaperhettä. Kullannuppujen tapaamisten lisäksi kaikki halukkaat vanhemmat voivat osallistua kahdesti vuodessa järjestettäville Marttojen sosekursseille. Vauvojen vanhemmat pääsevät kuulemaan myös asiantuntijoita. Tällä kertaa vieraaksi on saapunut äitien toiveesta neuvolan terveydenhoitaja Teija Sipilä . Hän on tuonut mukanaan vanhempien kanssa keskustelemaan myös viittä vaille valmiin alan opiskelijan Anni Tuomiston . – Minä olen saanut vastata äitejä mietityttäviin kysymyksiin vauvan suun terveydestä. Vaikka vauvalla ei olisi vielä hampaita, voi kutiavia ikeniä harjata pehmeällä harjalla, Tuomisto vinkkaa. Teija Sipilä itse on vastaillut äitien kysymyksiin pottailusta, lasten kuivaksi opettamisesta, sekä uniasioista. – Puolivuotiaasta eteenpäin ei yösyömisiä enää pitäisi olla, joten lapsi nukkuu paremmin, mutta sitten hän rupeaa uudestaan heräämään joko sen vuoksi, että tulee hampaita tai siksi, että opettelee liikkumaan ja motorinen vireystila on päällä unissakin, terveydenhoitaja opastaa.