Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Kesän tehostettu pysäköinninvalvonta alkoi kolmen viranhaltijan vahvistuksin - Naantalissa virhemaksun suuruus on 40 euroa

Tehostettu kunnallinen pysäköinninvalvonta alkoi Naantalissa maanantaina. Valvonta jatkuu tehostettuna elokuun loppuun asti. – Tehostettu valvonta tarkoittaa vahvennettua henkilökuntaa. Talvella on yksi viranhaltija muun toimensa ohella. Kesäkaudella kolme hänen lisäkseen, kertoo kaupunginlakimies Turo Järvinen . Pysäköinninvalvojat ovat viranhaltijoita. Heiltä vaaditaan henkilöauton ajokortti, ja heille annetaan perehdytys. Kaupungin mukaan pysäköintiä valvotaan myös iltaisin ja viikonloppuisin, ja poliisi suorittaa pysäköinninvalvontaa Naantalissa ympäri vuoden, varsinkin öisin. Kaupunki muistuttaa kuljettajille, että Naantalissa on pysäköintikiekon käyttövelvollisuus ja vanhankaupungin ja rannan läheisyydessä pysäköintipaikat ovat maksullisia. Vanhassakaupungissa ei ole lainkaan yleistä pysäköintiä. Pysäköintivirhemaksu Naantalissa on 40 euroa, ja se tulee maksaa 30 päivän kuluessa antamispäivästä. Viivästysseuraamuksena maksua korotetaan 14 eurolla. Mahdolliset oikaisuvaatimukset kaupunki haluaa saada kirjallisesti. Pysäköinninvalvontaan voi olla yhteydessä sähköpostitse pysakoinnintarkastajat(at)naantali.fi tai puhelimitse 044 733 4500. Esimerkiksi asukaspysäköintipaikoilla tai kiinteistöjen alueella luvattomasti pysäköivistä on erikseen tehtävä valvontapyyntö pysäköinnintarkastajille.