Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

Lapsettomuus ja aivovamma ovat koetelleet raisiolaista Palosten perhettä – ”Kun näimme varhaisultrassa pienen sydämen sykkivän, niin silloin me molemmat itkimme”

– Olen aina olettanut, että lapsia vain hankitaan. En osannut odottaa, että se ei onnistuisikaan. Teininä saimme valistuksen siitä, miten ei tule raskaaksi, mutta kukaan ei kertonut, että, mitä sitten pitää tehdä jos ei tule raskaaksi, summaa raisiolainen Pipsa Palonen . Pipsa ja hänen miehensä Richard Palonen ajattelivat aluksi, että lapsi tulee, kun on tullakseen. Kahta viivaa ei kuitenkaan tullut tikkuun millään. Tunteet vaihtelivat toivosta turhautumiseen ja suruun. – Syytin itseäni, kun en raskautunut. Kroppani petti minut. Ajattelin, että, mikä nainen oikein olen, kun en edes raskaaksi voi tulla. Riku ei onneksi koskaan syyllistänyt minua ja valoi uskoa minuunkin. – Uskoin katteettomasti, että onnistumme vielä saamaan lapsen jollain tavalla, Richard sanoo. Paloset yrittivät neljä vuotta lasta, ennen kuin menivät tutkimaan, missä on vika. Kävi ilmi, ettei Pipsa ovuloinut ollenkaan. Hänelle diagnosoitiin PCOS eli munasarjojen monirakkulaoireyhtymä, joka esti raskaaksi tulemisen. Hoitona oli suun kautta otettava tabletti, joka kypsyttää munasolun oikeaan aikaan. Pikku tapaturma paljastui aivovammaksi Juuri kun hedelmällisyyshoidot piti aloittaa, Pipsa löi päänsä töissä. – Oletin, että se oli pikku tapaturma. Parin päivän päästä menin lääkäriin, sillä oksensin ja päätäni särki. Silloin luultiin, että se oli aivotärähdys, Pipsa muistelee. – Yritin tovin käydä töissä. Päänsärky oli hirveää ja tuntui, että toinen silmä pullistui pihalle, niinpä hakeuduin päivystykseen, hän jatkaa. Pipsan niska oli retkahtanut pahasti kolauksessa. Hänet ohjattiin fysioterapiaan. – Sitten Olli Tenovuo, eli yksi Suomen johtavimmista neurologeista, diagnosoi minulle aivovamman. Pipsalla oli seuraavan kolmen kuukauden ajan päivässä vain vartti toimintakykyä. Muuten hän vain makasi sohvalla. Television katselu tai lukeminen ei tullut kysymykseenkään. – Kaikki häly teki pahaa. Jos menin Ikeaan tai Citymarkettiin, niin minut sai aina kantaa pois, Pipsa sanoo. Hän masentui. – Minua pelotti, etten pysty koskaan tekemään normaaleja asioita, etten vain jaksa. Mietin monesti, että jos elämäni on aina tällaista, niin olisi parempi olla kuollut. Jaksaminen lisääntyi pikkuhiljaa Pipsalla alkoi olla toimintakykyä jo kolmesta neljään tuntiin päivässä. Puoli vuotta aivovammasta Pipsa palasi töihin tekemään neljätuntista työpäivää. –Saan vielä nykyäänkin kohtauksia, jolloin en pysty edes kättä nostamaan enkä puhumaan. Töiden jälkeen aina romahdin autoon, Pipsa kertoo. Normaaliin työaikaan hän kykeni vasta yli vuoden jälkeen. – Työpäivän jälkeen en muuta jaksanut tehdä. Riku sai hoitaa kaupassa käymiset, Pipsa sanoo. – Olen onnellinen, että Riku on pysynyt rinnallani, koska ei voinut ennustaa, miten minulle käy. Elämä on koetellut, mutta kummasti sitä selviää, kun on pakko. Hedelmällisyyshoito puri lähes heti Pipsan aivovamma viivästytti hedelmällisyyshoitojen aloittamista kahdella vuodella. – Hoito vain pahensi päänsärkyäni ja kärsin paljon joka päivä. Oli yllättävää, että tulin raskaaksi jo toisesta kierrosta, kun lääkäri sanoi, että varautukaa odottamaan vuosi, Pipsa kertoo. – Aluksi lääke toimi liian hyvin. Munasoluja kypsyi liikaa ja lääkäri sanoi, että jos ei nyt ihan jääkiekkojoukkuetta hankita, Pipsa nauraa. Hän ja Richard eivät uskaltaneet aluksi uskoa, että raskaus oli todellinen. – Kun näimme varhaisultrassa pienen sydämen sykkivän, niin silloin me molemmat itkimme. Minulle ei sukupuolella ollut enää mitään väliä, Pipsa sanoo. Pelko keskenmenosta Raskausviikolla 14 Pipsa alkoi vuotaa verta. Neuvolassa sanottiin, että jos se on alkava keskenmeno, niin sille ei voi mitään. – Odotimme ja pelkäsimme, että mitä tapahtuu. Viikolla 23 alkoi tuntua vatsakipua ja paineen tunne, josta varoitellaan. Menin äitiyspolille ja jouduin jäämään sinne, sillä kohdunkaulani oli lyhentynyt ja kohdunsuuni oli auennut sisältäpäin, Pipsa kertaa. – Seuraavana päivänä tuntui, että jotain holahti housuihin. Lapsivesitesti oli positiivinen ja varauduimme siihen, että vauva syntyy kahden päivän sisään. Vauva ei kuitenkaan syntynyt. Pipsa makasi kolme viikkoa sairaalassa ja pääsi kotiin lepäämään. Hän sai liikkua normaalisti vasta raskausviikolta 31 eteenpäin. Täyden kymmenen pisteen poika syntyi lopulta täysiaikaisena. – Kun sain Victorin syliini, niin en ajatellut muuta kuin, että vihdoinkin voin rauhoittua, että lapsi on tässä, elossa ja voi hyvin, Pipsa sanoo. Isän ja äidin ihme Viimeiset puoli vuotta on ollut Palosten perheessä aika seesteistä aikaa. Elämä pyörii Victorin, Richardin töiden ja Pipsan opiskelujen ympärillä. Pipsa on saanut tänä vuonna yhden kohtauksen. – Henkinen kuormitus pahentaa oloa. Välillä uhraan loppupäivän levolle, että saan opiskeluja eteenpäin. Pipsan elämänarvot ovat muuttuneet sairastumisen myötä. – Ennen annoin työlle ihan kaiken ja tein töitä kuin kone. Nyt pyrin laittamaan itseni opiskeluni edelle, hän sanoo. – Olen onnellinen, kun voin elää normaalia elämää, vaikken ihan joka päivä. Nyt ainakin tiedän rajani, että milloin pitää pysähtyä ja vaan olla. Victor täyttää kesäkuussa kaksi vuotta. – Hän on tosi kiltti, empaattinen, vikkelä ja ihana pikkumies. Hän on meidän ihmeemme, Richard tuumaa.