Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

Peto kävi syömässä Elina Mälkiän kanat, mutta vaihdantatalous on taas lähtenyt käyntiin

Kuka olet, mistä tulet ja mitä teet? Olen Elina Mälkiä, syntynyt ja asunut lapsuuteni Turussa, nuoruuden Naantalissa, välillä taas olin poissa Naantalista ja nyt noin kuusi vuotta olen perheen kanssa asunut Luonnonmaalla. Olen meidän perheyrityksessämme Meriaura Groupissa viestintäpäällikkö. Olen tehnyt kyllä melkein kaikenlaisia töitä reskontran hoitajasta laiva-agenttiin ja operaattoriin täällä. Perheyritystä täytyy sen verran mainostaa, että tähän kokonaisuuteen kuuluu VG-Shipping-varustamoyhtiö, joka on tietääkseni ainoa olemassa oleva naantalilaistaustainen laivanvarustamo Suomessa. Yrityksen kotipaikka on nykyisin Turku, mutta nimi kuitenkin kertoo, että naantalilaisia ollaan ja yrityksen pääomistaja, mieheni Jussi asuu Naantalissa. Mikä sinusta piti tulla isona? Haaveilin joko arkkitehdin tai kirjailijan urasta lapsena. Olen kirjoittanut runoja, mutta niitä ei ole julkaistu missään. Ne käsittelevät lähinnä parisuhteen problematiikkaa. Mistä haaveilet nykyään? Haaveilen siitä, että olisi enemmän aikaa toteuttaa kaikenlaisia harrastuksia. Olen kiinnostunut hirveän monista asioista. Aikani menee työhön ja perheen pyörittämiseen. Nykyisiin harrastuksiini kuuluu lukeminen, tykkään tehdä kaikenlaisia käsitöitä, tuunailla ja maalailla. Harrastan Ranskaa maana, kielenä, kulttuurina ja ruokana. Minulla on kanoja ja harrastan pienimuotoista puutarhaviljelyä. Lisäksi olen soittanut pianoa ja kitaraa. Haluaisin kehittää niissä itseäni. Sitten harrastan tätä kunnallispolitiikkaa. Onko sinulla perhettä? Mieheni Jussi ja pojat Urho, 12, ja Sisu, 11, sekä koira Iivi. Koiran nimi tulee mielikuvitusoliosta, joka Urholla oli, kun hän oli noin kolmivuotias. Meille tuli se mieleen kun tämä koira hankittiin viisi vuotta sitten. Montako kanaa? Kuusi kanaa ja yksi kukko. Nämä kanat ovat olleet vasta kuukauden verran, mutta aikaisemminkin oli kanoja. Edellisen satsin kävi syömässä jokin kettu tai muu peto, me asumme metsän laidassa Luonnonmaalla. Meni puolitoista vuotta että kanoja ei ollut. Muutaman vuoden kanoja on vain ollut, niin en ole mikään kanaguru. Munia tulee just oman perheen tarpeisiin, ehkä 3,5 munaa päivässä. Kenet haluaisit tavata? Kirjailija Yuval Noah Hararin, joka on kirjoittanut Sapiensin ja Homo Deusin. Olisi tosi mielenkiintoista keskustella hänen kanssaan maailman tilasta. Hänellä on tosi laaja näkemys historiaan ja tulevaisuuteen. Mihin uskot? Haluan uskoa siihen, että ihmiset pystyvät pysäyttämään ilmastonmuutoksen ennen kuin on liian myöhäistä. Suututko helposti? En suutu helposti, mutta ehkä vanhemmiten olen alkanut hiukan ärsyyntymään helpommin kuin nuorempana. Unohtumattomin lukemasi kirja? Yksi vaikuttava on ollut Hyvä tapa elää, ja sen ovat kirjoittaneet Helen ja Scott Nearing, jotka olivat hippejä ennen hippejä joskus 30-40-luvuilla Yhdysvalloissa. Sano jotakin Raisiosta. Tämä olikin yllättävä. En tunne Raisiota hyvin. Siitä tulee vain kuljettua läpi ja joskus ostoksilla käytyä. En oikein tunne Raision politiikkaakaan. Olet ensimmäistä kautta kaupunginvaltuutettuna Naantalissa. Mikä sai sinut mukaan politiikkaan? Tämä sama mikä varmaan kaikilla - pyydettiin mukaan. Olin kyllä joskus ajatellut, että kunnallispolitiikka olisi tavallaan sellainen mihin voisi helposti lähteä mukaan. Yhteiskunnalliset asiat kiinnostavat minua kyllä hyvin paljonkin. Sitten haluan myös edistää ilmasto- ja ympäristöasioita. Miksi vihreät? Olin vihreiden jäsen jo valmiiksi, nukkuva jäsen. Minulle on tärkeätä tulevaisuuteen katsominen. Tästä pallosta pitäisi säilyttää jotakin lapsille ja tuleville sukupolville. Mitä olet havainnut kunnallispolitiikassa? Asioita käsitellään moneen kertaan, tulevat lautakuntaan, menevät hallitukseen sitten valtuuston päätettäväksi. Harvemmin valtuustossa enää muutetaan niitä asioita, ne on jo aikaisemmin pureksittu. Millaiseksi luonnehdit Naantalin poliittista ilmapiiriä? Olen tuore valtuutettu enkä pysty vertaamaan mitä se on ollut aikaisemmin, mutta minun näkökulmastani se on ollut ihan hyvä. Viime aikoina on ollut vähän enemmän erimielisyyksiä joissain kaavoitusasioissa, mutta minusta sekin on normaalia, että ollaan eri mieltä. Mainitse jonkin toisen puoleen poliitikko, jota arvostat. En vielä hyvin tunne kaikkia ihmisiä, mutta voinko mainita kaksi? Toni Forsblom ja Mikko Rönnholm. Parasta Naantalissa, mikä voisi olla paremmin? Naantalissa tykkään siitä että tämä on pieni paikka. Palasin, koska tämä tuntui hyvältä paikalta kasvattaa omat lapset. Politiikassa toivoisin enemmän ympäristön huomioimista. Naantali voisi liittyä ilmastokuntien joukkoon. Mitä teet, kun koronavirusepidemia on ohi? Lähden autolla Ranskaan lomalle perheen kanssa.