Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

Raisio valitsee kaupunginjohtajan pikavauhdilla

Raision kaupungin päättäjät eivät turhia aio aikailla uuden kaupunginjohtajan valinnassa. Viran hakuaika päättyi maanantaina, ja uuden kaupunginjohtajan nimen pitäisi olla selvillä jo neljän viikon kuluttua, eli syyskuun 7. päivä, jolloin kaupunginvaltuusto kokoontuu päättämään asiasta. Tahti on aivan toisenlainen kuin esimerkiksi Raumalla, jossa hakuprosessiin kului eri vaiheineen yli 2,5 kuukautta. Raisiossakin toki viran täyttöprosessiin kuuluu haastattelut sekä konsulttiyhtiön tekemät testaukset. Hyvää aikataulussa on se, että tuleva kaupunginjohtaja ehtinee mukaan vuoden 2021 talousarvion laadintaan. Raision kaupunginjohtajan virkaan jätettiin 18 hakemusta. Määrää voi pitää jopa yllättävän isona siihen nähden, että entinen kaupunginjohtaja Ari Korhonen joutui eroamaan ajauduttuaan erimielisyyksiin kuntapoliitikkojen kanssa. Voi olla, että Raision tilanne sai jotkin potentiaaliset hakijat jättämään hakemisen sikseen. Hyvä asia on se, että viran hakijoista isolla osalla on kokemusta kunnallishallinnosta tai valtionhallinnosta. Entisiä tai nykyisiä kunnanjohtajia hakijoissa on kuusi. Valtakunnallisesti erityisen tunnettuja hakijoita kuten entisiä ministereitä ei nyt kuitenkaan hakeutunut Raisioon. Haasteita ei tulevalta todellakaan puutu. Vaikka Raision väkiluku osoittaa pieniä kasvun ituja, on talous edelleen tiukoilla. Lisäksi edessä on isot kouluinvestoinnit ja tunnelihanke, jotka teettävät paljon työtä lähivuosina.