Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

Naantalin koulujen sisään ei ulkopuolisilla ole enää asiaa - Huoltaja voi halutessaan tulla autolla pihalle oppilasta noutamaan

Naantalin perusopetus on saanut uudet käytänteet koronavirusepidemian kiihtymisen takia. Ne astuivat voimaan torstaina. Peruskoulujen huoltajat, henkilökunta ja yläkoulujen oppilaat saivat ne tietoonsa keskiviikkona Wilma-viestinä Naantalin perusopetuksen johtavalta rehtorilta Vesa Malinilta . Hän on myös Maijamäen koulun rehtori. Torstaista lähtien koulun ulkopuoliset vierailijat on kielletty ja koulun ulkopuolista opetusta rajoitetaan. – Esimerkiksi se, että jokin vanhempi tulisi luokkaan seuraamaan opetusta, on toistaiseksi kielletty, Malin sanoo. Oppilasta vastaan koulun pihalle voi kuitenkin saapua ja odottaa tätä autossa. Koulun sisään ei ole lupa astua. Malin kertoo, että esimerkiksi vanhempainillat järjestetään etänä, samoin mahdolliset ulkopuoliset kouluttajat eivät tule kouluille, vaan sekin koulutus järjestetään etänä. Vanhempainvarteissa ja oppilashuollollisissa tapaamisissa käytetään mahdollisuuksien mukaan etäyhteyksiä. Poikkeuksena ovat ennalta sovittuun aikaan ja tiettyyn paikkaan sovitut tapaamiset, esimerkiksi terveystarkastukset, joihin huoltaja voi tulla lapsen kanssa. Kohtaamiset sähköisiin välineisiin Itse koulutyö kuitenkin jatkuu lukujärjestyksen mukaisesti, ja kaikkien palveluiden on tarkoitus toimia mahdollisimman normaalisti. Henkilöstön ja vanhempien välisiä kohtaamisia siirretään mahdollisuuksien mukaan sähköisiin välineisiin. Henkilöstön kohtaamisia ja liikkumista yksiköiden välillä vähennetään. Kouluissa pyritään luomaan lisää väljyyttä erilaisin opetusjärjestelyin ja mahdollisuuksien mukaan perustamaan soluja. Tilojen käyttäjämääriä rajataan ja eri ryhmien kohtaamisia koetaan välttää. Ruokailussa haetaan väljyyttä porrastamalla ruokailuvuoroja ja poikkeavin istumajärjestelyin. Välitunneillekin haetaan väljyyttä porrastuksin tai jakamalla piha eri alueisiin. Koko koulun yhteisiä kokoontumisia vältetään, samoin luokkien välisiä tapahtumia. Lisäksi kerrotaan, että kasvomaskien käyttöä ei suositella perusopetuksen koulussa, mutta oman maskin käyttö on sallittu. Joukkoliikenteen maskisuositus yli 15-vuotiaille jatkuu. Huoltajilta toivotaan osallistumista koulukyyteihin. Muutoin toivotaan, että oppilaat kävelisivät tai pyöräilisivät koulumatkansa. Koulukuljetukset ajetaan normaalien aikataulujen mukaan. Huoltajan vastuulla Huoltaja voi Wilmassa hakea lapselleen lupaa olla pois koulusta esimerkiksi perheen yhteisen matkan vuoksi. Huoltajan hakemuksella poissaoleville ei järjestetä etäopetusta. Opettaja ilmoittaa poissaolon aikaisista tehtävistä esimerkiksi Wilmassa, ja huoltaja vastaa oppilaan perusopetuksen edistymisestä poissaolon ajalla. Koulussa mahdollisesti havaittavan koronavirustartunnan selvitystyö kuuluu kunnan tai sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaavalle lääkärille. Jos koronavirustartunta todetaan jollakulla koulussa, selvitetään, onko tapahtunut altistumista. Terveysviranomaiset vastaavat jatkotoimista. TET siirrettiin keväälle Rehtori Malin kertoo, että Maijamäen ja Suopellon koulujen 9.-luokkalaisten viikon mittainen työelämään tutustumisjakso TET on päätetty siirtää keväälle. Vielä alkuviikosta Suopellon koulun oppilaanohjaaja Sari Jokinen oli toiveikas, että marraskuun ensimmäiselle viikolle tarkoitettu TET olisi voitu järjestää. Kymmenkunta liki 90:stä 9.-luokkalaisesta oli jo paikankin löytänyt. Maijamäen rehtori Malin sanoo, että aika monelle Maijamäenkin oppilaista oli TET-paikka jo luvattu esimerkiksi päiväkodista tai toisesta alakoulusta. – Totesimme että riski on tarpeeton tässä vaiheessa, Malin sanoo. –-- 8.10. kello 12.47. Artikkelia täydennetty TET-osuudella.