Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

Mylly saa toimitusjohtajan Stockmannilta

Turun Stockmannin tavaratalon johtaja Mari Hantula aloittaa Kauppakeskus Myllyn uutena toimitusjohtajana elokuun alusta. Myllyä vuodesta 2016 lähtien luotsannut Kati Kivimäki siirtyy Kauppakeskus Mall of Triplan kauppakeskusjohtajaksi Helsinkiin. Mylly on Hantulalle tuttu paikka, sillä hän toimi vuonna 2001 avatun Myllyn Dressmannin ensimmäisenä myymäläpäällikkönä. –Se oli silloin 25-vuotiaana ihan ensimmäinen esimiestehtävä. Vastuu tuntui suurelta, mutta Myllyyn oli helppo tulla ja täällä hoidettiin asiat hyvin, Hantula sanoo. Hän kertoo innostuneensa kaupallisesta alasta juuri Dressmannilla. –Ymmärsin hyvin nopeasti, kuinka omalla tekemisellä pystyy vaikuttamaan kokonaisuuteen. Dressmannin jälkeen Hantula työskenteli 11 vuotta Marimekossa vähittäiskaupan esimiestehtävissä. Viimeksi hän vastasi Marimekon globaalin vähittäiskauppakonseptin ohjauksesta. Sen jälkeen hän toimi Kultajousi-myymälöiden ketjujohtajana ennen siirtymistä Stockmannille vuonna 2016. Tehtävä Myllyn johdossa kiinnosti, sillä kauppakeskus on myynniltään ja pinta-alaltaan alueen suurin: Myynti kasvoi viime vuonna lähes kaksi prosenttia noin 227 miljoonaan euroon ja kävijöitä oli noin 5,7 miljoonaa. Hantula sanoo, että Myllyssä on panostettu hyvään liike- ja palvelukokonaisuuteen, mielenkiintoisiin tapahtumiin sekä asiakkaiden kuunteluun ja turvallisuuteen. Tekoäly kiinnostaa Hantula luonnehtii itseään esimiehenä kannustavaksi ja eteenpäin meneväksi. – Hahmotan asioita nopeasti ja pyrin näkemään kehittämiskohteita. Myllyä on kehitetty systemaattisesti, tätä työtä haluan osaltani olla jatkamassa Koulutukseltaan Hantula on tradenomi ja restonomi. Hän on kotoisin Pohjanmaalta ja on asunut Turussa vuodesta 2000. Perheeseen kuuluu mies ja 5-vuotias tytär. Harrastuksiin lukeutuvat liikunta ja lukeminen. Kotona odottaa myös 55-kiloinen bernhardilainen. Hantula pitää tärkeänä jatkuvaa kouluttautumista. Tekoälyn mahdollisuuksiin hän tutustui hiljattain Reaktorin ja Helsingin yliopiston järjestämällä suositulla verkkokurssilla.