Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

Naantalin Suutarintorin miljöö säästyi 60-luvun tuhovimmalta - Reima Ranta ja Anita Fortelius-Ranta ovat remontoineet ainutlaatuista puutaloaan historiaa vaalien

Vettä sataa saavista kaataen, ja Tavastinkadulta syöksyy Raatihuoneenkadulle vuolas puro kaivamaansa kanjonia pitkin. Puutalojen katveessa avautuva näky on ollut samanlainen ainakin vuosikymmeniä, ellei jopa vuosisadan. Läpimärän toimittajan kotiinsa päästävä Reima Ranta , 59, kertoo viranomaisten olevan sitä mieltä, että Tavastinkadun ja Raatihuoneenkadun kulmaus tulee säilyttää hiekkapintaisena, vaikka kaatosateiden aiheuttamien urien paikkaaminen on työlästä. Rannan mielestä kunnossapitoa helpottava ratkaisu voisi olla vaikka kiveys, jollaista käytettiin ennen muinoin. Reima Rannan ja hänen vaimonsa Anita Fortelius-Rannan omistaman kiinteistön, Vähä-Tympin, jokainen kolkka huokuu historiaa. Karttaan paikka on merkattu Myllymäkenä. Useimmat naantalilaiset tuntevat tienoon Suutarintorin miljöönä tai Suutarienmäkenä. Naantali tunnettiin suutareistaan Suutarintori-nimitys johtuu Reima Rannan mukaan siitä, että naapurustossa oli tiettävästi jopa yhdeksän suutaria. Viimeisin niistä toimi Röystin talossa, Naantalin museota vastapäätä vielä 1990-luvulla. Rannalla ei ole tietoa, oliko Vähä-Tympissäkin suutari. – Saattoi olla, sillä kaavaan on merkitty mahdollisuus harjoittaa liiketoimintaa tällä tontilla, Ranta pohtii. Torin paikkana hän pitää Sau-Kallio-nimisen talon vieressä olevaa pientä aukiota. Oliko siinä varsinaista torimyyntiä? Se on Rannan mukaan arvoitus. Todennäköisempää on, että aukion ympärillä oli useita suutarinverstaita. Naantalin historia III -teoksen mukaan kaupungissa tehtiin suutarintyötä yli oman tarpeen. Naantalissa valmistettuja pikisaumasaappaita vietiin niin Ruotsiin kuin Venäjällekin. Ehkäpä saapaseriä tultiin noutamaan Sau-Kallion vieressä olevalta aukiolta, kun suutaritoiminta oli vauhdissa 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa. Sen koomin paikalla ei tiettävästi ole harjoitettu virallista torikauppaa. – Kerran lapsemme myivät Suutarintorilla Vanhankaupungin omenamehua. Menekki oli niin hyvä, että kotivalmisteinen omenamehu loppui, ja heidän piti jatkaa Mehukatilla, Anita Fortelius-Ranta muistelee. Kansanliike kumosi rakennussuunnitelmat Kulmakunnalla on vielä neljäskin nimi, Ahlmarkin mäki. Se juontaa juurensa rovasti Ahlmarkin talosta, joka huutokaupattiin purkukuntoisena 1960-luvulla. Lapsia kiellettiin ehdottomasti leikkimästä rakennuksessa. – Sehän oli sama kuin meitä pikkupoikia olisi käsketty seikkailemaan vanhaan taloon, Reima Ranta kertoo. Hän muistaa löytäneensä sieltä vanhan muhvin, työntäneensä kätensä sisään ja hoksanneensa samalla ampiaispesän. Ahlmarkin talon kohtalo aiheutti kipuja aikuisillekin. Se purettiin ja tilalle, Myllymäen laelle, kaavailtiin moderneja asuintaloja. Kansanliike vastusti suunnitelmaa niin voimakkaasti, että vanhat puutalot saivat jäädä paikoilleen. Talojen tarkka ikä on Reima Rannan mukaan pienoinen arvoitus. Vähä-Tymppi on rakennettu tiettävästi 1885. Se on koottu kahdesta hirsikehikosta, joista toinen on peräisin Viialanjärven rannasta Luonnonmaalta. – Kehikot yhdistettiin asettamalla ne jotakuinkin 90 asteen kulmaan. Mikään kulma ei ole ollut ihan tismalleen suora. Kun lapsemme olivat pieniä ja remonttia vasta aloiteltiin, pallo vieri aina tiettyyn nurkkaan, Ranta selittää. Tavan mukaan naantalilaisilla oli kesähuone, jonka avulla hankittiin lisätuloja turistikaudella. Sellainen löytyi Vähä-Tympistäkin. – Lapsuudessani tätini käyttivät sitä, kunnes isäni sai siitä tarpeekseen. Kesähuoneeseen kuljettiin erillisestä ovesta. Avaamiseen tarvittiin puolisen kiloa painanut tuhti avain, Ranta selittää. Nykyään kesähuone on perheen tyttären käytössä, kun hän tulee tervehtimään vanhempiaan. Remontti toi avaruuden tuntua Suutarintorin ympärillä olevista taloista on pidetty hyvää huolta. Siitä on kiittäminen sekä asukkaita että Naantalin rakennusvalvontaa. Kun Reima Ranta ja Anita Fortelius-Ranta ostivat Reiman kotitalon omakseen vuonna 1989 ja ryhtyivät tekemään remonttia, Naantalin rakennustarkastajana oli Sakari Laatu . – Hänen mielestään suojelluissakin rakennuksissa täytyi olla nykyaikaisen elämisen edellytykset, Reima Ranta kertoo. Anita Fortelius-Rannan hartain toive oli remonttia aloitettaessa, että yhdestä ulko-ovesta pääsee kulkemaan talon joka kolkkaan. Sen lisäksi pariskunta ryhtyi ratkaisemaan tilakysymystä. Aiemmin kaikki huoneet olivat pinta-alaltaan pieniä ja vain vähän yli kaksi metriä korkeita. Talon korkein tila on nykyään olohuone. Sen kohdalta välikatto eristeineen purettiin pois. Perunakellarin paikalla on makuuhuone. Sen viereen on saatu mahtumaan sauna ja pesutilat. Anita Fortelius-Ranta ja Reima Ranta ovat kiitollisia luottotimpurilleen, jolta löytyy näkemystä ja osaamista vanhojen talojen remontointiin. – Sisustus on Anitan käsialaa. Hän on huolehtinut, että niin tapetit kuin huonekalutkin sopivat vanhaan taloon, Reima Ranta sanoo. Kaikkien remonttien jälkeen Vähä-Tympissä on asuinpinta-alaa vajaat 120 neliömetriä. Pariskunnan mukaan tilaa on heille riittämiin, kun lapsetkin asuvat omillaan. Hevosella mahtuisi pihaan, autolle tekee tiukkaa Ulkoapäin Vähä-Tymppi on pysynyt samanlaisena kuin se oli Reima Rannan lapsuudessa. Muuttumattomuus koskee pitkälti myös tonttia, ja siihen liittyy pienoinen pulma. Pihalle pääsisi varmasti hevosella, mutta nykyautoja sinne ei noin vain mahduteta. – Tai jos pihalla on auto, siellä ei oikein mahdu olemaan ihmisiä, Reima täsmentää. Vanhakaupunki on pihakatualuetta, missä pysäköinti on sallittu vain merkityillä pysäköintipaikoilla. Sellaista käyttävä asukas maksaa Naantalin kaupungille 300 euroa vuodessa. – Mikäli perheessä on kaksikin autoa, se on täällä asuville aika iso menoerä, Ranta toteaa. Pihakatupäätöksellä haluttiin estää holtiton pysäköinti Vanhaankaupunkiin. Ranta pyörtäisi päätöksen ja sallisi kadunvarsipysäköinnin alueen asukkaille. Hänen mielestään liikennettä voisi rajoittaa esimerkiksi puomeilla tai pylväillä, jotka avautuisivat asukkaiden ja viranomaisten autoille.