Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

Tavoitteena vaikuttaminen digitaalisen tuotoksen avulla

Mitä tapahtuu, kun yläkoulussa oppilaat sekoitetaankin tekemään yhteistyötä eri luokka-asteella ja eri luokilta olevien kanssa? Entä jos opiskelu onkin oppilaista lähtevää suunnittelua annettujen ohjeiden avustamana? Seuraako kaaos, vai paranevatko oppimistulokset? Pääsevätkö opettajat luento-opetusta helpommalla vai vaatiiko se enemmän työtä? Paljon kysymyksiä, joihin ehkä Vaisaaren koulun opettajat ja oppilaat tietävät vastauksen kuluvan viikon loputtua. – Ainakin kahden ensimmäisen päivän perusteella tuntuu siltä, että opettajilta tämä vaatii paljon. Kuten myös oppilailta. Opiskelukulttuurin ja -tavan muutos voi tuntua hyvinkin stressaavalta aluksi. Siitä huolimatta monialaisen oppimisen viikolla tähän asti opiskelu on sujunut seikkoja ennakko-odotuksia ajatellen loistavasti, kiteyttää Vaisaaren koulun opettaja Taru Stenberg viikon sujumisen. Vaisaaren yläkoulun oppilaat ovat tutkineet ilmastonmuutosta kuluneen viikon totutuista opiskelutavoista poiketen. Ensinnäkin oppilaat on arvottu eri ryhmiin siten, että kussakin on oppilaita jokaiselta yläkoulun vuosiluokalta. Maanantaina oppilaat harjoittelivat ryhmäytymistä sekä sosiaalista tutustumista ja keskustelua toisilleen ennestään tuntemattomien kanssa. Ryhmäytymisen jälkeen oppilaat ovat tutkineet ilmastonmuutosta eri näkökulmista etsien tietoa, teettämällä mielipidekyselyitä, suunnitellen lopputuotoksen muotoa ja ennen kaikkea - arvioiden itseään ja toisiaan. – Vaikka viikon aiheena on ilmastonmuutos, niin enemmän tässä arvioidaan tutkimusprosessia sekä yhteistyötaitoja. Opetellaan tutkimuksen tekemistä, löydetään uusia tapoja vaikuttaa, tuottaa materiaalia ja esittää omia tuotoksia. Viikon aikana ei ole lukujärjestyksen mukaisia oppitunteja, vaan tunnit käytetään kaikki tähän projektiin. Lopputuloksena noin 200 erilaista vaikuttamistuotosta ilmastonmuutoksesta, kuvailee Stenberg. Alkuhämmennyksen jälkeen huikeita tuotoksia 7. -luokkalainen Aino Javanainen ja 9.-luokkalainen Niklas Haanpää ovat oman ryhmänsä kanssa taiteilleet hienon ilmasto-puun, jonka oksille he laittavat roikkumaan erilaisia ilmastomuutokseen liittyviä lauseita. Lopuksi puusta otetaan kuva ja oppilaat oppivat erilaisten sovellusten avulla tekemään vaikka animaatioita puun elävöittämiseksi digitaalisessa muodossa. Riku Vainionpää rakensi oman ryhmänsä kanssa tyylimyllyn kuvaamaan sitä, että maailmassa pitäisi siirtyä mahdollisimman nopeasti ekologisiin tuuli- ja aurinkovoiman käyttöön. Pikainen kysely oppilailta antoi vastaukseksi sen, että viikko on tuntunut erilaiselta, mukavalta, innostavalta. Aluksi vähän sekavalta, mutta opettavaiselta, kun on joutunut itse pohtimaan enemmän omaa osallisuuttaan. Koska Vaisaari on suuri oppilasmäärältään, myös eri luokka-asteiden sekoittaminen ryhmissä on ainakin toimittajan saamien vastausten perusteella ihan toimiva juttu alkuhämmennyksen jälkeen. – Oppilaat tekevät tutkimusta parhaakseen katsomalla tavalla. Tutkimussuunnitelma ja sen eteneminen näkyy koko ajan ryhmää ohjaavan opettajan tietokoneella. Oppilaat oppivat arvioinnin lisäksi myös dokumentoimaan tutkimuksensa etenemistä. Suunnitelmien tarkkailu ja ohjaaminen tarkoittaa toki paljon töitä myös opettajille, mutta uskon, että työtaakka helpottuu ajan myötä, kun näitä monialaisen oppimisen viikkoja toivottavasti tulee lisää, Stenberg sanoo. Mediapaja kokoaa tuotokset kaikkien saataville Viikon ajan tutkimusten hermokeskus on mediapaja, jossa koulun media-agentit tuottavat kuvia ja tekstiä viikon sujumisesta ja tuotoksista koulun verkkosivuille . Kun kaikkien ryhmien digitaaliset tuotokset ovat valmiit, ne löytyvät verkkosivuilta , jossa oppilaat voivat käydä äänestämässä koko koulun parasta tuotosta. Mediapajan väki esitteli ylpeänä erään oppilaan kehittämää ja koodaamaa ilmastomuutospeliä, jossa saa rakentaa kaupunkia joko Donald Trumpin tai Greta Thusbergin haaveilemaan suuntaan. Jokainen saa itse päätellä, kumpi pelissä on hyvis tai pahis. – Tällaisessa projektissa esiin nousee yllättäviä lahjakkuuksia ja taitoja, jotka muuten saattaisivat jäädä käyttämättä kouluopiskelussa, Stenberg sanoo. Videon pelin ideasta näet täältä. Vaisaaren koulun ilmastoviikon sivut ja oppilaiden tuotoksia näet täältä . *Muokattu 13.59 Ensimmäisen kuvan henkilön nimi oikeaksi.