Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

Koko nuoruutensa huumeloukussa ollut naantalilainen Mari sai avun vertaistukiryhmistä

– Se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Hullaannuin samantien, kuvailee naantalilainen Mari (nimi muutettu) ensimmäistä kannabiskokeiluaan. Hän halusi kokeilla, koska silloinen poikaystävä poltteli kaverinsa kanssa ja heillä tuntui aina olevan hauskaa. Mari alkoi käyttää kannabista viikonloppuisin. – Piti aina nollata. Se oli hyvää ajanvietettä. Huolet ja murheet pysyivät poissa, Mari kertoo. Hän tutustui uusiin ihmisiin, jotka myös käyttivät. Tuntui hyvältä olla omanlaistensa joukossa. Polttelu lisääntyi. Pian Mari käytti kannabista kaikkialla, missä se oli mahdollista. – En kokenut sitä ongelmana. Kaveripiirissäni oli normaalia käyttää niin paljon. Huume toi tunteen, että olen elossa. Kun 18-vuotiaana Mari veti ensimmäisen amfetamiiniviivan nenäänsä, niin maailma kirkastui entisestään. Samalla mieleen astui myös pelko. – Tiesin, että jos alan käyttämään piriä, niin se vie minut mennessään, Mari muistelee. Vuoden ajan Mari sinnitteli ja käytti amfetamiinia vain muutamia kertoja. Sitten pakka romahti, ja amfetamiini oli mukana arjessa ja viikonlopuissa. – Kannabis ei tuntunut enää samalta. Piri oli se juttu minulle. Ajattelin vain huumetta ja sen hankkimista. ”Tunsin, etten kuulunut yhteiskuntaan” Marin lähipiiri koostui pääasiassa vahvojen huumeiden käyttäjistä. Hänen mielestään on ihme, että hän valmistui ammattikoulusta, kun viimeisenä vuonna tuli niin paljon poissaoloja. – Olin aina niin sekaisin, etten voinut mennä kouluun tai sitten olin lähdössä käyttämään. Valmistuttuaan Mari yritti hakea töitä, mutta oli niin huonossa kunnossa, ettei olisi pystynyt työelämään. Masennus iski. – Koin jonkinlaisen egokuoleman. Tunsin, etten kuulunut yhteiskuntaan, Mari selventää. Silloinen poikaystävä tarjosi huumeita jatkuvasti, eikä Mari osannut kieltäytyä, koska koki niin suurta elämäntuskaa. Kun suhde päättyi, niin Marin lamput alkoivat vihdoin syttyä, että hänellä saattaisi olla huumeongelma. – Halusin uuden elämän ja kauas eksästä ja kavereista, niinpä muutin Naantaliin. Välimatka ei kuitenkaan auttanut, ja käyttö jatkui. 23-vuotiaana Marin psyyke romahti kunnolla. Hän kärsi viikon ajan pahoista dissosiaatiohäiriöistä vedettyään amfetamiinia monta päivää putkeen. – Tuntui, etten ollut tässä maailmassa ollenkaan. Todellisuudentaju hämärtyi niin paljon, että päivätkin menivät sekaisin. Mari soitti ystävälleen ja pyysi tätä tulemaan kanssaan päivystykseen. Lääkäri suositteli anorektisen laihalle Marille laitoshoitoa, mutta narkomaanilla oli niin kova kieltomekanismi päällä, ettei hän kokenut tarvitsevansa sellaista. Huumeiden tuoma tyhjyys hälveni ryhmissä Mari yritti lopettaa monta kertaa, mutta joka kerta hän retkahti. – Aina kuivilla pelkäsin, että lähden käyttämään ja joudun vielä syvempiin vesiin. Tiesin, etten tule pärjäämään yksin. Sitten Mari kuuli raitistuneelta ystävältään, että on olemassa vertaistukiryhmiä. He lähtivät yhdessä ryhmään. – Jo ensimmäisessä kokouksessa minulle tuli tervetullut olo ja sain mielenrauhaa huumeiden jättämän tyhjyyden tilalle, Mari kertoo. – Sain myös kuulla ensimmäistä kertaa, että minulla on addiktiosairaus, minkä takia en pystynyt olemaan käyttämättä. En ollutkaan heikko. Se oli käänteentekevä ymmärrys. Mari kävi ryhmissä aluksi monta kertaa viikossa. Vertaistuesta sai paljon voimaa. Pikkuhiljaa päihdehimot alkoivat lähteä. Yhtenä päivänä Mari tajusi, ettei ole sinä päivänä miettinyt huumeita ollenkaan. – Oli helpottavaa saada vapautusta pakkomielteestä. Aloin nähdä, että elämässä on paljon muutakin kuin huumeet. Nyt Mari on ollut ilman päihteitä liki kolme vuotta. Hän käy edelleen ryhmissä. Päihdehimot ovat historiaa, vaikka elämässä on ollut alamäkiä. – Olen ylpeä siitä, että olen uskaltanut ottaa elämän päihteettömänä vastaan. Tunnen myös kiitollisuutta siitä, että olen elossa, 26-vuotias nuori nainen toteaa.