Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Iloinen hetki palvelutalossa toi voiton Rannikkoseudun syyskuvakisassa

Voittajan valinta ei ollut helppoa Rannikkoseudun ensimmäisessä syyskuvakilpailussa. Valintaraati päätti lopulta palkita Ruskon Maununkodissa otetun valokuvan, jossa pyörätuolissa istuva Seppo Salminen heittää vaahteranlehtiä ilmaan. Salmisen tytär Mervi Teronen kertoo, että kuvan ottivat Maununkodin hoitajat Satu Malmberg ja Meri Sampalahti . Kilpailuun valikoitui ensimmäinen otos kuvaussessiosta. – Isäni oli heti mukana jutussa eikä häntä tarvinut erikseen houkutella hassutteluun ja huumoriin. Hän on aina hymyssä suin mukana kaikessa, Teronen kertoo. Seppo Salminen on asunut Maununkodissa puolitoista vuotta. Rannikkoseutu palkitsee voittajakuvan ottajan 50 euron lahjakortilla Giganttiin. Mervi Teronen kertoo, että lahjakortti käytetään Maununkodin asukkaiden hyväksi. Hoitajien toiveissa on ollut bluetooth-kaiuttimen hankinta päiväsaliin musiikin kuuntelua varten. Teronen kertoo, että voitto ei tullut aivan yllätyksenä. – Jotenkin minulla oli jo kuvaa lähettäessä hyvin vahva tunne, että tällä kuvalla voitto saattaisi tulla, koska se oli niin mielettömän hyvä ja hellyttävä, Teronen sanoo. Palkintoraatia miellytti kuvassa sen symboliikka ja huumori. Kuva erottui aiheen valinnallaan muista kilpailukuvista. Se tallensi ohikiitävän hetken palvelutalon pihalla. Valintaraadin lisäksi kaikkien kuvaajien kesken arvottiin kolme suklaalevyä. Sellaisen voittivat Pirkko Kunttu Raisiosta, Sirpa Saari Turusta ja Jutta Lampinen Naantalista. Kaikki syyskuvakilpailuun lähetetyt kuvat ovat edelleen nähtävillä Rannikkoseudun nettisivuilla. Julkaisemme marraskuun ajan kuvia Rannikkoseudun nettisivulla, minkä jälkeen onkin aika polkaista liikkeelle talvikuvakilpailu. Kehitämme kilpailua niin, että nettigalleria löytyy jatkossa nykyistä helpommin nettisivuiltamme. Kiitokset kaikille lukijoille hienoista syyskuvista! Katso kaikki kuvat oheiseta galleriasta. Rannikkoseudun syyskuvakilpailu