Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

Mielipide: Raisio lomauttaa eikä toimi maan hallituksen toiveen mukaisesti

Raision kaupunginvaltuusto päätti vuonna 2019 talousarvion käsittelyssään henkilöstösäästöistä. Henkilösäästöjen määräksi asetettiin 650 000 euroa. Silloin, ainakin annettiin ymmärtää, että lomautuksiin ei turvauduta eikä niitä tarvita. Hallitus ja valtuusto asettivat säästötavoitteeksi 650 000 euroa, mutteivät kertoneet miten se tehdään. Minun mielestäni se on erittäin huonoa johtamista. Ylin päätäntäelin kertoo virkamiehille miten se tehdään ja virkamiehet toteuttavat. Se on johtamista ja ammattitaitoa. Toivottavasti ammattitaitoa ja johtamista löytyy, ainakin jatkossa, Raisiostakin. Kuten olemme saaneet lehdistä lukea, niin Raisio lomauttaa henkilöstöään 2 viikoksi. Ja aloittaa samantien uudet yt-neuvottelut. Uudet yt-neuvottelut johtuvat koronavirustilanteesta. Eli kaupungin työntekijöitä uhkaa useamman viikon lomautus, pahimmillaan 90 lisäpäivää. Maamme hallitus on esittänyt toiveen, että kunnat ja kaupungit pyrkisivät välttämään lomautuksia. Raisio ei siis toimi maamme hallituksen toiveen mukaisesti. Ihmettelen hallituspuolueiden edustajien suostumusta näihin lomautuksiin. Kaupungin tiloissa vuokralla oleville yrittäjiltä Raisio ei peri vuokraa maaliskuun puolesta välistä huhtikuun puoleen väliin. Tämä on hieno ja hyvä asia. Mutta tämä yksi kuukausi ei ole riittävä, ajanjaksoa tulee pidentää. Kaupungin työntekijöitä kohdellaan toisenlaisin toimenpitein, en ymmärrä. Olisimmeko voineet tehdä jotain toisin? Kyllä. Ensimmäiset lomautukset olisi voitu, ainakin suurelta osin, välttää korottamalla veroäyriä. Siitä lienee ollut jonkinlainen sopimuskin, että näin toimitaan. Mutta, valtuuston käsittelyssä tapahtui "miracle", osa valtuutetuista oli päättänyt äänestää toisin. Äänestys tuloksen jälkeen ei veroäyriä korotettu. Jokainen, joka on seurannut tilanteen kehittymistä, tietää ko valtutetut nimeltä. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja puhui jostain maagisesta veroäyrin rajasta, jota ei voi ylittää. Raision imago kärsii, jos se ylitetään tai emme saa uusia asukkaita. Raision imago kärsii ihan muista asioista. Ei sellaista veroäyrin rajaa ole. Veroäyrin pitää olla sellainen, että Raisio pärjää taloudellisesti hyvin, palvelut ym. ovat hyvät ja kaupungin työntekijät saavat tehdä heille määrättyä työtä hyvin ja huolellisesti. Lomautusten sijaan, nyt pitäisi tehdä kaikki rästiin jääneet korjaus-, huolto- ym. tehtävät ja työt. Mitä ne työt ovat? Mm. koulujen ja muiden kaupungin omistamien rakennusten korjaus-, siivous- ja muut huoltotyöt. Urheilu- ja liikuntapaikkojen kunnostus ja huoltotyöt. Kaupungin työntekijöille sanon: olette loistotyyppejä.