Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Uutta verta kaivataan edelleen joka päivä, verenluovutuksesta ei saa luopua

Koronaviruksen aiheuttama poikkeustilanne on vaikuttanut siten, että luovutettua verta saatetaan lähitulevaisuudessa tarvita normaalia vähemmän. Se ei silti merkitse sitä, että luovuttamisesta olisi luovuttava. Veripalvelu on yksi niistä toiminnoista, joiden pitää jatkua katkeamatta yhteiskunnan kriisitilanteista huolimatta. Veripalvelun viestintä- ja henkilöstöjohtaja Willy Toiviainen muistuttaa, että päivittäinen veritarve pysyy silti sadoissa veripusseissa, vaikka kiireettömiä operaatioita vähennettäisiinkin epidemia-aikana. – Päivittäinen tarve on normaalisti 800 pussia. Poikkeusoloissakin tarve on 500–800 pussia joka päivä. – Suomessa veripalvelu hoidetaan keskitetysti, mikä on erityisen hyvä asia poikkeustilanteessa, Toiviainen sanoo. Hän kertoo, että luovutustilaisuuksissa käytäntöjä on muutettu siten, että turvavälit luovutuspaikoilla pidetään koko ajan, ja käsihygieniaan panostetaan erityisesti. Terve henkilö voi luovuttaa verta kuten ennenkin ja aikataulut verenluovutustilaisuuksiin on luettavissa veripalvelun sivuilta aikaisempaan tapaan. Normaalisti pyritään jatkamaan. Toiviainen muistuttaa kuitenkin, että jotkut luovutusajankohdat tai -paikat saattavat muuttua, joten luovuttajien kannattaa lukea veripalvelun sivuja luovuttamaan lähtiessään. Ohjeet löydät täältä .