Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

Uuden monitoimihallin tarve on perusteltava liikunnan yhdenvertaisuuden näkökulmasta

Kuusi naantalilaista urheiluseuraa ehdotti Naantaliin rakennettavaksi uutta monitoimihallia ratkaisuna kroonistuneeseen salipulaan (mielipidekirjoitus 27.9.). Asia on sinänsä kannatettava, vaikka osa allekirjoittaneista seuroista saa nauttia kohtalaisen yksinään omien lajiensa liikuntatiloista eikä nähdäksemme ole samanlaisessa kilpailutilanteessa kuin muut seurat. Kuntien ollessa avainroolissa harrastamisen kehittämis- ja edistämistyössä monitoimihallin ja lisätilojen tarpeen perustelun on lähdettävä liikkeelle ennen kaikkea yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa painottavasta ajattelusta vuonna 2014 voimaan tulleen yhdenvertaisuuslain hengessä. Tähän suuntaan ohjaavat myös 2010-luvulla päivitetyt liikunta- ja nuorisolait painottaessaan lasten ja nuorten harrastamisen, ei kilpailemisen, tukemista. Kuntien tehtävä onkin liikuttaa massoja. Onko kunnan silloin tarvetta olla mukana monitoimihallin rakentamisessa, vai voisivatko seurat ja/tai yksityinen rakennuttaja ottaa hankkeen vastuulleen? Tämä on tärkeä kuntalaisten yhteinen keskustelunaihe, johon kuuden seuran mielipidekirjoituksesta ei löytynyt kannanottoa. Liikunnan olosuhteiden kehittämisen on perustuttava kaikkien harrastajien; lasten, nuorten, työikäisten ja ikäihmisten tarpeisiin ja niissä tapahtuneisiin muutoksiin sekä lainsäädäntöön. Moni viimeaikainen tutkimus vahvistaa suomalaisen yhteiskunnan rakenteellista eriytymistä ja kaupallistumista sellaiseen suuntaan, missä kaikilla ei ole pääsyä mieluisaan ja hyvinvointia edistävään harrastukseen. Harrastamisen kustannusten voimakas kasvu on johtanut siihen, ettei esimerkiksi osalla lapsista ja nuorista ole sosioekonomisista syistä mahdollisuutta mieluisaan harrastukseen. Myös moniin harrastuksiin sisäänrakennettu tiukka tavoitteellisuus ja kilpailullisuus ovat osoittautuneet lapsia ja nuoria yhä varhaisemmalla iällä ulossulkeviksi tekijöiksi. Esimerkiksi urheiluseuraharrastaminen lopetetaan keskimäärin jo noin 11 vuoden iässä, jolloin mahdollisuudet hyvinvoinnin edistämiseen ja kasvun tukemiseen jäävät lyhytaikaisiksi ja rajallisiksi. Lisätilojen tarveharkinnan kannalta keskeistä olisikin pohtia aitoja, kaikkien kuntalaisten hyväksi koituvia yhdenvertaisiin harrastamisen mahdollisuuksiin tähtääviä ratkaisuja.