Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Tulospalvelu

Perussuomalaiset suurimmaksi puolueeksi Varsinais-Suomessa – Veikö Li Andersson vihreiden ja sdp:n lisäpaikat?

Vaalit toivat yllättävän vähän muutoksia eduskuntaan Varsinais-Suomessa verrattuna edellisiin vaaleihin. Ainoa muutos oli se, että keskusta menetti yhden paikan ja perussuomalaiset saivat yhden paikan lisää. Perussuomalaiset kiilasi suurimmaksi puolueeksi Varsinais-Suomessa 19,1 prosentin kannatuksella. Puolue sai läpi neljä ehdokasta. Vilhelm Junnila keräsi henkilökohtaisia ääniä liki saman verran kuin valtiovarainministeri Petteri Orpo eli 10753. Perussuomalaiset oli vaaliliitossa kristillisdemokraattien kanssa, mutta sillä ei lopulta ollut merkitystä, puolue olisi saanut neljä paikkaa ilman sitäkin. Kun vaaliliittoa solmittiin, että ei varmastikaan ollut tiedossa, että Salosta voisi mennä läpi K-kauppias Mikko Lundén . Muita läpimenijöitä olivat Ritva ”Kike” Elomaa ja 14 773 ääntä kerännyt Ville Tavio . Saattaa olla, että vaaliliitto PS:n vähensi kanssa vähensi kristillisdemokraattien vaali-intoa, sillä puolueen äänimäärä putosi edellisiin vaaleihin verrattuna. Puolue olisi saanut ykkösehdokas Pertti Vallitun läpi vaaliliitossa, jos se olisi onnistunut äänien keskittämisessä. Nyt keskittäminen ei onnistunut, sillä Annemari Kiekara nappasi 950 ääntä, mikä tarkoitti sitä, että edustajapaikka jäi haaveeksi. Kokoomus voi olla tyytyväinen neljään paikkaansa. Kaikki neljä nykyistä kansanedustajaa lunastivat mandaattinsa. Viimeisestä paikasta käytiin tiukka kamppailu: Eroa valitun Saara-Sofia Sirénin ja varasijalle jääneen Ville Valkosen välille jäi lopulta alle sata ääntä. Sdp:ssä vaalitulos oli varmasti suuri pettymys. Puolue sai 17,8 prosenttia äänistä, mikä oli 2,3 prosenttiyksikköä enemmän kuin 2015, mutta paikkamäärä pysyi kolmessa. Aki Lindén oli odotetusti puolueen ääniharava Varsinais-Suomessa. Muut läpimenneet olivat Eeva-Johanna Eloranta ja Katja Taimela . Jos puolue olisi saanut neljä paikkaa, olisi valituksi tullut raisiolainen Janne Laulumaa 3649 äänellä. Nyt hänen on tyytyminen varapaikkaan. Sdp:n loppusuoran notkahtamisessa Varsinais-Suomessa riittää vielä pöyhimistä pitkäksi aikaa, mutta kaksi syytä tulee heti mieleen. Li Andersson nosti vasemmistoliiton kannatuksen huimaan kiitoon, mikä varmasti söi sdp:n kannatusta. Toisaalta puheenjohtaja Antti Rinteen pienet kompastelut vaalikampanjan loppusuoralla saattoivat viedä ratkaisevat äänet, joilla lisäpaikka olisi tullut. Lisäpaikkaan olisi tarvittu vain reilut 3300 ääntä. Yhtä pettyneitä varmaan ollaan myös vihreissä. Puolue sai edelleen vain yhden paikan, jonka otti Sofia Virta . Puolue olisi tarvinnut toisen paikan läpimenoon noin 1000 ääntä lisää. Puolueen ongelma oli paikallisesti se, sillä ei ollut selkeää kärkiehdokasta Varsinais-Suomessa, vaan ehdokkaat olivat melko tuntemattomia suurella osalle vihreiden kannattajakuntaa. Varasijalle jäi Elina Rantanen . Vasemmistoliitto sai odotetusti kaksi paikkaa. Li Andersson keräsi huikeat 24 400 ääntä ja hänen kannoillaan eduskuntaan nousi odotetusti Johannes Yrttiaho . Aivan ääntenlaskennan alkuvaiheessa näytti siltä, että raisiolainen Emma Lindqvist voisi päästä viimeiseltä sijalta läpi, mutta näin ei käynyt, vaan hän jäi varasijalle. On mahdollista, että Anderssonin menestys nakersi lisäpaikat niin sdp:ltä kuin vihreiltä. Keskustan paikkamäärä putosi odotetusti kahteen. RKP sai väen liikkeelle ja keräsi peräti 15234 ääntä. Valituksi tuli paraislainen Sandra Berqvist , joka sai ääniä 2981. Niistä valtaosa tuli kotikunnasta. Katso tarkemmat tiedot vaaleista Rannikkoseudun tulospalvelusta .