Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Intohimoinen lätkäfani ja neljän pojan äiti valmentaa poikia jalkapallossa ja sitoo kukkakimppuja töissä

Raisiolainen neljän pojan äiti Mia Ahlsved on tuttu näky Kerttulan kentillä. Vuodesta 2008 hän on valmentanut poikien jalkapallojoukkueita. Tällä hetkellä hän valmentaa RaiFun A-B -poikia. – Kaikki alkoi siitä, kun näin ilmoituksen lehdessä, että nappulaliigaan kerätään taas joukkueita. Omat poikanikin halusivat pelata ja muistan, miten menin Kerttulaan huomatakseni, ettei joukkueella ollut vetäjiä. Niinpä yhden isän kanssa sitten päätimme lähteä valmentamaan poikia, Ahlsved muistelee. Ahlsved ehti jo pitää vuoden tauon valmentamisesta vuonna 2014, kunnes silloinen RaiFun seurakoordinaattori pyysi häntä takaisin valmennuspuuhiin. 2002-syntyneet pojat tarvitsivat valmentajaa. – Ensin minulle tuli epäusko, ettei minusta ole isompien poikien valmentajaksi naisena. Sitten mietin, että jos minulle tällainen tilaisuus suodaan, otan sen kiitollisena vastaan. Nyt pojat ovat jo 16-19 -vuotiaita ja näiden kanssa on menty vuosi kerrallaan. Kyllä nämä pojat taas viime syksynä pyysivät, että kai minä jatkan heidän kanssaan. Se tekee todella kiitolliseksi, Ahlsved liikuttuu. Se, mistä Ahlsvedin into palloiluun on syntynyt, jää hämärän peittoon. Hän muistaa jo pienenä kiistelleensä iltaisin siitä, että saako katsoa jääkiekkoa sen sijaan, että ispuoli halusi katsoa uutisia. Ja yleensä Ahlsved sitten sai aina katsoa jääkiekkoa. Vieläkin hän on intohimoinen lätkäfani, Suomen ja muiden maiden MM-otteita hän seuraa joka kevät maksullisilta kanavilta minkä kerkiää. – Juureni ovat Porvoon lähellä, josta muutimme ensin Turkuun ala-asteikäisenä ja sitten aikuisena ostin talon Raisiosta. Veljiäkin minulla on, mutta ikäero on sen verran suuri, etten mistä niiden kanssa urheilleeni kilpaa, josta innostus palloilulajeihin olisi voinut syntyä. Olen aina pitänyt kaikenlaisesta miesten jutuista, kuten vaikka renkaiden vaihdosta ja muusta. En minä sellaisiin pelkää tarttua, Ahlsved tuumii. Valmentaminen vie tunteja, mutta antaa sitäkin enemmän Urheilu ei ollut vielä kouluikäisenä hänen harrastuslistallaan, vaan hän harjoitteli urkujen soittoa ja kokeili viulunsoittoa, joka sitten ei tuntunutkaan mieleiseltä. Urkuja Ahlsved soittelee edelleen omaksi ilokseen. – Salibandya aloin pelata vasta ravintolakokiksi opiskelun jälkeen, kun olin töissä Länsikeskuksen Citymarketin rakennuksen Pikantti-kahviossa. Siellä muutama työkaveri pelasi ja lähdin mukaan pelaamaan. Salibandya pelasin divarisarjoissa 7 kautta. Nyt aika kuluu lähinnä valmentaessa, sillä tunteja kentän laidalla kertyy viikossa yli 10 ja sitten harjoitusten ja pelien suunnittelut vielä päälle, Ahlsved laskee. Ahlsvedin mielestä parasta poikien valmentamisessa on tunne, että hän on yksi heistä. Huumori toimii samalla aaltopituudella ja treenien jälkeen on aina hyvä olo, vaikka ennen treenejä väsyttäisi kuinka. Kissat ja kukat futiksen vastapainona Urheiluharrastusten vastapainona Miasta löytyy herkkä puoli kukkien ja kissojen maailmassa. 15 vuotta sitten hän kouluttautui kukkamyyjäksi ja kesken opiskeluidensa ajautui kiireapulaiseksi turkulaiseen kukkakioskiin hautausmaan laidalle. Siellä hän on edelleenkin, vaikka Kukka-Tuire on kasvanut jo kukkakioskista yli 50-neliöiseksi kukkakaupaksi. – Työhöni kuuluu kaikki mahdollinen kimppujen ja kukkalaitteiden sitomisesta aina istuttamiseen ja nyppimiseen ja hoitamiseen asti. Mieluiten sidon hautalaitteita, koska minusta löytyy perusmelankolinen mielentila. Hääkimput eivät ole mun juttu, jos mahdollista, joku muu saa ne meillä tehdä. Lempikukkani on orkidea, Ahlsved kuvailee. Samalla hän paljastaa, että kukkamyyjän työ ei ole pelkkää kimppujen suunnittelua, vaan raskasta ja fyysistä taimilaatikoiden nostelua suurimmalta osin. Töissä häntä kiehtoo eritoten sosiaalinen työskentely asiakkaiden kanssa. 15 vuoden aikana asiakaskuntaan on tullut paljon vakioasiakkaita, joiden kanssa Ahlsved voi purkaa elämän iloja ja suruja molemmin puolin. Kaksikielisenä häneltä saa myös palvelua Ruotsiksi, mikä on osoittautunut tärkeäksi taidoksi myös kukka-alalla. – Työkaverit ovat myös tärkeitä. Meillä on niin uskomattoman hyvin toimiva työporukka, jonka kanssa voimme puhua mistä vaan ja keventää omaa oloa, jos siltä tuntuu, Ahlsved sanoo. Jos futisvalmennettavien ja työtovereiden tapaamisen jälkeenkin Ahlsvedillä on kurja olo, viimeistään kissat kotona saavat hänen mielensä rauhalliseksi. Paikallaan Ahlsved kertoo harvemmin pystyvänsä olemaan, mutta kissojen silittäminen on jotain sellaista, mikä saa hänet pysähtymään. – Kotonani on nyt 6 kissaa. Kaksi rotukissaa, ragdoll ja siperiankissa, sekä neljä rescue-kissaa. 3 niistä on leikattuja pokakissoja ja 3 leikattuja tyttökissoja. Kissoille on varattu ulkotarhamahdollisuus yhden huoneen ikkunasta. Somersojalla melkein metsän keskellä sijaitseva Ahlsvedien kodissa pihan hoidosta vastaa mies. Ahslvedin mukaan hänelle riittää kukkien hoidosta se, mitä hän työkseen tekee.