Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Pälätys seis, nyt lauletaan!

Liisa Murtola kaivaa kitaraansa esille. Reima Tuomisen polvella kitara on odottanut jo jonkin aikaan, että pääsisi soimaan sulosointuja. On keskiviikko, Mäntymäen toimintakeskuksessa ruokailu on juuri loppunut ja on viikoittaisen laulukerhon aika. Osallistujat puhuvat päällekkäin kuulumisia viikon ajalta, kunnes laulu alkaa. Siihen yhtyvät kaikki. Lounais-Suomen Työllistäjien laulukerho Hoilaajat on kokoontunut säännöllisesti jo 10 vuoden ajan. –  Kun 10 vuotta sitten mietimme, että voisimme perustaa laulukerhon, emme ajatelleet, että se poikisi näin pitkän kiinnostuksen kokoontumisiin ja esiintymisiin, sanoo kerhon puuhanainen Anja Tuomi. Tuomi toimi kerhon alkuaikana myös L-S Työllistäjissä toiminnanohjaajana, josta hän on sittemmin jäänyt eläkkeelle. Kerhon taustavoimana hän jatkaa silti edelleen. –  Ehkä parasta, mitä kerholle on tapahtunut on se, kun saimme Liisan vetämään kerhoa. Ja tietysti kerhossa on parasta nämä ihanat ihmiset, jotka täällä käyvät laulamassa, kuvailee Tuomi. Laulamisen ilosta, eikä tarvitse miettiä, osaako laulaa Hoilaajat on matalan kynnyksen laulukerho. Kerhoon on tervetullut kuka tahansa, joka haluaa laulaa tai vaikkapa vaan kuunnella, kun muut laulavat. – Tänne saa tulla, vaikkei osaisi laulaa tai omasta mielestään ei olisi lauluääntä. Tärkeintä on laulamisen ilo ja siitä saatava hyvä olo, sanoo kerhon vetäjä Liisa Murtola. Vuosien saatossa laulajien määrä on vaihdellut, mutta aktiivisempien määrä on pysytellyt 5-10 laulajan välillä. Välillä kerhossa on ollut yhtä aikaa jopa 15 laulajaa, jolloin Mäntymäen toimintakeskuksen tilassa on ollut jo hieman tungostakin. – Käymme esiintymässä hoivakodeissa, joissa laulamme sellaisia lauluja, joista yleisö pitää. Siksi laulamme täällä keskiviikkoisin laidasta laitaan musiikkia, mutta enemmän ehkä vanhempaa iskelmää, tuumailee Murtola. Esiintymisissä laulajat haluavat edistää laulun ilosanomaa värittämällä lauluja erllaisin asustein ja elein. – Emme ole kuoro. Laulamme niitä lauluja, joita joku täällä kerhossa esittää laulettavaksi. Jos tuntuu, että laulut menevät liian surullisiksi, ehdotan yleensä, että hei, nyt välillä jotain iloisempaa, Murtola sanoo. Kerho on kokoontunut tiiviisti talvisin, kesäisin on ollut taukoa. Hoilaajat kokoontuvat Raisiossa, Mäntymäen toimintakeskuksessa Särkilahdentie 11, keskiviikkoisin kello 13. Yksi kerta kestää noin 1,5 tuntia. Lisätietoja kerhosta saa http://ltry.fi/ tai Lounais-Suomen Työllistäjät, puhelin 0447005300.