Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Naantalin Kylpylästä tunnetut Ritva ja Pekka Niemi saivat matkailun Oskarin elämäntyöstään

Visit Turun jakaman palkinnon merkittävästä matkailuteosta, ja tällä kertaa myös elämäntyöstään, ovat saaneet yrittäjät, Sunborn Groupin -konsernin perustajat Ritva ja Pekka Niemi . Vuosittain jaettava palkinto on järjestyksessään 23. ja ensimmäinen elämäntyöstä jaettu Oskari. Palkinnon luovutti perjantaina Turun matkailujohtaja Anne-Marget Hellén . Palkinnon perusteita ovat Ritva ja Pekka Niemen vuosikymmenien työ sekä monialaiset panostukset muun muassa kylpylä-, hotelli- ja ravintola-aloilla, jotka ovat tuoneet Turun alueelle työtä ja matkailijoita. Korkeatasoiset kohteet ovat nauttineet arvostusta jo pitkään ja kannustaneet myös muita alalla toimivia uusille tasoille. Pienyrityksestä konserniksi Ritva ja Pekka Niemen Sunborn Group on avioparin työpanoksesta kasvanut perheyritys ja monialakonserni, joka on saanut alkunsa jo 70-luvulla. Kuntoutustoiminta sekä laitteiden ja hoitoaineiden maahantuontiin keskittynyt Lääkintätekniikka Oy saivat jatkumon, kun 1984 avattiin keskieurooppalaistyylinen Naantalin kylpylä sekä 1987 Ruissalon kylpylä. Konsernia kasvatti vielä Saga Excelsior -hotellin osto Düsseldorfissa. Vuosien aikana Niemet ovat toteuttaneet näkemyksellisiä ratkaisuja, kuten hotellilaivat Naantalissa, Lontoossa ja Gibraltarilla. Hotellilaivakonsepti tullee saamaan jatkoa myös tulevaisuudessa. Naantalin Kylpylä palkittiin Suomen parhaana hotellina kansainvälisessä World Travel Awards -gaalassa kesäkuussa 2019. – Ritva ja Pekka Niemi edustavat perheyrittäjyyttä parhaimmillaan. He ovat rohkealla innovatiivisuudellaan kasvattaneet yritysryppäänsä isoksi työllistäjäksi ja alansa arvostetuksi esikuvaksi, kehuu matkailujohtaja Anne-Marget Hellén tiedotteessa. Luottamusta oman toiminnan voimaan Rohkeutta ja sitoutumista Turun alueen kehittämiseen ovat osoittaneet myös Niemien mittavat kulttuuriteot rakennusperinteen saralla. Naantalin Kaivohuoneen nostaminen uuteen loistoon ja turkulaisen ravintola Pinellan pelastaminen ovat valtakunnallisestikin merkittäviä tekoja. Yritystoiminnassaan Niemet ovat luottaneet oman toiminnan voimaan, vastoin yleistä ulkoistamistrendiä. Sunbornilla on muun muassa omat puutarhurit, leipomo ja pesula, oma mainostoimisto sekä kosmetiikan maahantuontia. – Mukanaolo Varsinais-Suomen matkailun kehittämisessä on ollut rikas seikkailu ja yrityksemme tuotteet ovat osaltaan monipuolistaneet skaalaa. On hienoa saada tällainen julkinen tunnustus pitkän yrittäjäuran jälkeen, kiittelevät Ritva ja Pekka Niemi tiedotteessa.