Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

Hyvä työvire, parempi flow, helpompi keskittyä – Näin en olisi ikinä ajatellut kuvailevani avokonttoria

Räikeät kokolattiamatot, hyytävä ilmastointilaitteiden hurina ja siellä täällä pirisevät puhelimet alkavat kuun vaihtuessa tuntua etäisiltä muistoilta. Voi avokonttori, kuinka sinua kaipaankaan. Siinäpä viisi sanaa, joita en koskaan odottanut käyttäväni samassa virkkeessä. Ennen koronaa avokonttori oli painajaiseni. Kaikkia aisteja samanaikaisesti häiritsevässä ympäristössä ei ole mitään työskentelyn kannalta hyvää, ajattelin. Ei yksityisyyttä, ei omaa tilaa, ei hetken rauhaa. On ollut hämmentävää huomata, että kotona työskennellessä eniten kaipaa juuri avokonttorin hallittua kaaosta. ”Miten voisinkaan uppoutua mielenkiintoiseen juttuaiheeseen, kun keittiön pöydällä odottavat tiskit ja korissa pyykit?” Pysyvässä hälinässä on jotain tuttua ja turvallista. Se pitää yllä sopivaa virettä ja työtehoa. Työtoverien läsnäolo rauhoittaa ja inspiroi, kun aina voi kääntyä kaverin puoleen pallottelemaan ajatuksia. Ajatus etätyöskentelystä tuntui keväällä virkistävältä. Omassa rauhassa pääsisi helpommin flow-tilaan ja luovuus kukoistaisi. Ensin ajattelin, että keskittymistäni häiritsee talomme julkisivuremontti. Kun remontin äänet hiljenivät joitain viikkoja sitten, työhön keskittyminen ei helpottunut juuri lainkaan. Miten voisinkaan uppoutua mielenkiintoiseen juttuaiheeseen, kun keittiön pöydällä odottavat tiskit ja korissa pyykit? Tai kun postiluukku kolahtaa paketin saapuessa, kun puoliso kokoustaa omia työasioitaan viereisessä huoneessa, kun asunnossa on vuoroin liian kuuma tai kylmä? En ymmärrä, miten lapsiperheiden vanhemmat ovat selvinneet etätyöskentelystä. Onkohan minulla vain asenteessa vikaa, olenko jotenkin heikko yksilö? Etäkokouksissa huomaa, etten ole ainoa tilanteeseen väsynyt. Vaikka lähes kaikki ovat langan päässä paikalla, harva on kunnolla läsnä. Kokoukset venyvät, kun kukin vuorollaan pitää monologia. Samalla muut tekevät omia töitään tai jotain ihan muuta. Osa kuuntelee puolella korvalla ja saattaa sanoa kommentin johonkin väliin. Kun keväällä etäily oli pieniä teknisiä vaikeuksia lukuun ottamatta hauskaa ja virkistävää, nyt se uuvuttaa ja masentaa. Tilannetta ei helpota se, jos lomaa ei ole lainkaan tai hartaasti odotettu lomareissu on peruuntunut. Harva jaksaa vapaa-ajalla katsella samoja seiniä, joita on koko korona-ajan tuijotellut töissä. Suurin osa etätyötä tehneistä palaa elokuussa työpaikoilleen laajan etätyösuosituksen päättyessä. Vaikka jatkuva etätyöskentely on ollut monille kaltaisilleni raskas kokemus, sopivina annoksina se voi tehdä hyvää sekä työntekijöille että koko organisaatiolle. Jos ei muuten, ainakin se lisää parjatun avokonttorin arvostusta.