Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Maajoukkuemiehiä Loimun riveihin

Raision Loimu on hankkinut joukkueeseensa kansainvälistä kokemusta syksyllä käynnistyvää uutta Mestaruusliiga-kautta varten yli neljä metriä, kun Loimun sopimuspapereihin ovat allekirjoituksensa panneet Israelin maajoukkueen yleispelaaja Tamir Hershko (25-v., 200 cm) sekä Suomeen ja Loimuun palaava Australian maajoukkueen keskitorjuja Trent O’Dea (25-v., 201 cm). Suomessa aiemmin Loimua ja Lakkapäätä edustanut O’Dea iski viime kaudella Tshekin liigassa VK Karlovarskon joukkueessa, joka pelasi myös Euroopan kovimmassa seurajoukkuekilpailussa, eli Mestareiden Liigassa. Ennen Karlovarskoa hän pelasi vahvan kauden Mestaruusliigassa Loimun riveissä ollen hyökkäysteholla mitattuna liigan paras pelaaja ja torjuntapörssissäkin kärkisijoilla. Suomen ja Tshekin lisäksi O’Dea on pelannut Ruotsissa Örkeljungan ja Linköpingin riveissä. Kesän O’Dea viettää hänelle tuttuun tapaan Australian maajoukkueessa, joka pelaa tällä hetkellä Maailmanliigan korvanneessa Volleyball Nations Leaguessa (VNL) maailman huippumaajoukkueita vastaan. Syksyn osalta Australian maajoukkueen ja O’Dean ohjelma on vielä vähän avoinna, joten keskitorjujan Suomeen saapuminen on vielä vähän auki. Uutena pelaajana Loimuun liittyy Tamir Hershko, joka on ollut Israelin maajoukkueen vakiopelaajia vuodessa 2013 lähtien. Hän on valmistunut amerikkalaisyliopistosta sähköinsinööriksi edustettuaan kaudet 2013–2017 UC Irvinen yliopistoa. Yliopistouran jälkeen hänet rekrytoitiin Italian A1-liigaan Piacenzan riveihin. Saapasmaasta tie vei viime kaudeksi takaisin kotimaahan, jossa Hershko edusti maan huippuseuroihin lukeutuvaa Maccabi Tel Avivia. – Me tarvitsemme uusia ratkaisupelaajia ja vastuunkantajia, kun esimerkiksi Rumpusen Ossi laittoi liigatossut naulaan ja yleispelaajaosastolla on omia nuoria ja kehittyviä pelaajia. Hershko nousi kandidaatteja läpi käydessä esiin monestakin eri lähteestä. Tamir osoitti jo keskusteluissa johtajuutta, jota joukkueeseen kaivataankin, kommentoi Loimun päävalmentaja Kasper Vuorinen . Loimu on sopinut libero-osastolle parin viime kauden ajan kuuluneen Esko Vuorisen jatkavan Loimun harjoitusvahvuudessa. Tamir Hershko on ollut Israelin maajoukkueen vakiopelaajia vuodesta 2013 lähtien