Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Kaanaan alakoulusta löytyi arveluttavia mikrobeja - Kesäkuussa alkavalla remontilla yritetään saada opinahjolle lisää käyttöikää

Raision Kaanaan alakoulussa tehtiin hiljattain laaja kuntotutkimus, jolla kartoitettiin lähtötietoja koulukiinteistön peruskorjauksen laajuudesta ja kannattavuudesta. Kuntotutkimukseen liittyneistä rakennenäytteistä selvisi, että tietyissä kohdin koulurakennuksia on mahdollisesti sisäilmaongelmia aiheuttavia mikrobikasvustoja. Kaanaan koulun uudempi osa on valmistunut 1957. Sitä on laajennettu myöhemmin. Vanhemmassa, vuonna 1928 valmistuneessa koulurakennuksessa on nykyään teknisentyön tiloja. Raision kaupungin talotekniikan asiantuntija Reijo Vasama kertoo, että kuntotutkimuksen perusteella rakennukset alkavat olla laajoilta osin teknisen käyttöikänsä päässä. Ne ovat kuitenkin korjattavissa. Päättäjät joutuvat aikanaan puntaroimaan, onko rakennusten muokkaaminen uuden opetussuunnitelman mukaisiksi tiloiksi järkevää. Toisekseen on mahdollista, ettei kaikista sisäilmariskeistä päästä eroon, vaikka opinahjoon tehtäisiin mittava peruskorjaus. Mikrobilöydöksiä osattiin odottaa Mikrobikasvustot ovat antaneet viitteitä itsestään jo useana vuotena. Yksi Kaanaan koulun opettaja sai niin voimakkaita oireita, että hän vaihtoi työpaikkaa. Kenenkään Kaanaan koulun oppilaan ei tiedetä joutuneen muuttamaan sisäilmaongelmien vuoksi toiseen kouluun. Kuluneena talvena Kaanaan koulussa järjestettiin vanhemmille keskustelutilaisuus, jossa sovittiin kuntotutkimuksen teettämisestä. – Muihin Raision kouluihin verrattuna Kaanaasta ei ole tullut minulle poikkeavaa määrää yhteydenottoja. Muutamat vanhemmat ovat soitelleet ja kyselleet sisäilman laadusta, Reijo Vasama sanoo. Kosteusvaurioihin viittaavia mikrobeja havaittiin jumppasalin lattiassa. Sitä varten on tehty korjaussuunnitelma, jonka turvin salia pystytään käyttämään syksyllä turvallisesti. Kyseessä ei ole pysyvä korjaus. Sillä on tarkoitus saada salille lisää käyttöikää. Turve-eristeen kohtalo on vielä avoin Toiset toimenpiteitä aiheuttavat mikrobilöydökset havaittiin vanhasta koulutalosta. Sen lattiaeristeenä olevasta turpeesta otettujen näytetulosten tulkinta on kyseenalaista, koska eristeenä käytetyistä luonnonmateriaaleista löytyy väistämättä mikrobeja. – Ei ole olemassa vertailunäytettä, johon Kaanaan koulusta otettua turvenäytettä voitaisiin verrata, Vasama harmittelee. Turve-eristeessä ei ole näkyviä merkkejä kosteusvauriosta lukuun ottamatta pientä osaa eteistilasta. Sen kohdalta kaupunki aikoo purkaa lattian. – Nyt on mietinnässä, mitä teemme terveeltä näyttävälle turve-eristeelle, Vasama selittää. Niin teknisentyön luokissa kuin liikuntasalissakin pidettävien oppientuntien määrä on vähäinen. Yhteensä Kaanaan koulutaloista otettiin 17 mikrobinäytettä. Niiden perusteella näyttää siltä, ettei koulu tarvitse väistötiloja. – Lopullinen tarve paljastuu vasta sitten, kun ryhdymme kesäkuun alussa aukomaan rakenteita ja korjaamaan paikkoja, Vasama lisää. Oireilleet on siirretty toisiin luokkiin Kaanaan koulun rehtori Petri Anttila korostaa, että kaikki oppilaiden ja opettajien oireilut on otettu vakavasti. Opettajan kohdalla oireena oli äänen lähteminen. Lapsilla on havaittu pitkittynyttä nuhaa, päänsärkyä ja kuumeilua. Oireilleet on sijoitettu toisiin luokkiin, joissa sisäilmaongelmia ei ole havaittu. – Oireilleita lapsia on muutamia. Kyse ei ole isosta määrästä, Anttila tähdentää. Kaanaan koulun vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja Miia Suominen kiittelee koulun ja vanhempien välistä yhteistyötä sisäilma-asioissa mutkattomaksi. Suomisen mukaan vanhempainyhdistyksen tulevaisuudentoive on, että oppilaille löytyisi tilat Kaanaasta, mikäli vanhoja rakennuksia peruskorjataan tai niiden tilalle rakennetaan uutta.