Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Raision rengashotellin kavalluksista 10 kuukauden ehdoton vankeustuomio

Varsinais-Suomen käräjäoikeus tuomitsi Raisiossa sijainneen rengashotellin vuokraajan 10 kuukauden ehdottomaan vankeuteen ja kymmenientuhansien eurojen korvauksiin. Tuomio tuli törkeästä kavalluksesta. Yrittäjä oli vuokrannut rengashotellin toiminnan ja suunnitteli yhden päivän aikana toiminnan laajentamista autojen korjaukseen. Kertomansa mukaan hän siirsi laajennustöiden tieltä renkaat kuorma-autoon. Suunnitelmana oli rakentaa toimitilaan hyllyt renkaita varten. Renkaiden poisviennistä tuli puhetta vuokranantajan kanssa. Tämä oli ehdottanut säilytyspaikaksi konttia kiinteistön laidalle. Vuokranantaja teki pian omat johtopäätöksensä vuokralaisen touhuista ja vaihdatti liiketilaan uudet lukot. Rengashotelliyrittäjä kertoi kimpaantuneensa tästä ja myi eteenpäin kuorma-autoon siirtämänsä renkaat ja vanteet. Hän väitti saaneensa näistä maksuna yhteensä 3500 euroa. Hän sanoi, ettei itsekään ymmärtänyt omaa käyttäytymistään ja pyrki saamaan renkaat ja vanteet takaisin, mutta se ei ollut enää mahdollista. Käräjäoikeus katsoi, että riidatonta on se, että yrittäjä on hyvin pian vuokrakohteen avaimet saatuaan siirtänyt renkaat ja vanteet kuorma-autoon ja ajanut Raisiosta Helsinkiin. Tämän jälkeen hän myi nopeasti suuren määrän renkaita ja vanteita eteenpäin. Mitään perustetta renkaiden siirrolle Raisiosta Helsinkiin ei ollut. Renkaat ja vanteet katosivat noin 50 asiakkaalta. Niiden arvosta oli yrittäjällä ja käräjäoikeudelle erimielisyyttä. Yrittäjän mielestä yhden rengas- ja vannesarjan arvo olisi vain 500 euroa, mutta käräjäoikeuden mukaan kokonaisarvona on pidettävä vähintään 50 000 euroa. Yrittäjä tuomittiin törkeästä kavalluksesta 10 kuukauden vankeuteen. Ehdotonta vankeutta puolsi se, että yrittäjä on tuomittu aiemminkin rikoksista. Hän joutuu maksamaan kymmeniätuhansia euroja kadonneesta omaisuudesta sekä asian selvittelykuluista. Käräjäoikeuden tuomio ei ole vielä lainvoimainen.