Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Tulospalvelu

”Mullon kaikkea muuta muttei velekaa” - Elinkeinoasiamies kertaa saaristoasioita Vapaa Velkua -romaanin avulla

Kuka olet, mistä tulet ja mitä teet? Jorma Ranta, syntyjään Etelä-Pohjanmaalta, tällä hetkellä Naantalin kaupungilla elinkeinoasiamiehenä. Vastaan kaupungin ja yrittäjien yhteistyöstä ja sen kehittämisestä ja yrityshankkeiden eteenpäin viemisestä ja kaupunkimarkkinoinnista, erityisesti yritystonttien markkinoinnista. Onko sinulla perhettä? Kaksi aikuista lasta Helsingissä ja Tampereella. Mikä sinussa on parasta? Todennäköisesti se, että tulen toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Olen sopeutuvainen ihminen. Sen takia on ollut aina erittäin helppo siirtyä uusiin työtehtäviin. Mikä oli ensimmäinen vakituinen työsuhteesi? Mulla ei ole ollut pitkiä työsuhteita. Olen tykännyt tehdä määräaikaisuuksia. Olen tottunut pätkätyöläisen arkeen. Valkeakosken seudun kehitysyhtiön Vasken työsuhde vuosina 2001-2005 oli ensimmäinen ”toistaiseksi”-työsuhde. Mähän olen malliesimerkki siitä, mitä nykyään toivotaan työntekijältä. Olen ollut valmis muuttamaan työsuhteen perässä. Työssä olen ollut monella paikkakunnalla kuten Akaalla, Vammalassa ja Jämsässä, mutta asunut Tampereella. Yritteliäisyyden perään huudetaan ja yrittämistoimintaakin on tullut harjoitetuksi sekä autoalalla että tapahtumamarkkinoinnissa. Mikä sinua on määräaikaisuuksissa viehättänyt? Työ kuin työ, aina voi oppia jotain uutta. Nuorille olen sanonut, että niin huonoa työpaikkaa ei ole ettei sieltä jotain oppia ja hyötyä voisi saada. Millaisia sinappeja on? Mietoja, vahvoja ja väkeviä. Hyviä ja huonoja. Onko tämä nyt sellainen yllättävä kysymys, joita esitetään työpaikkahaastatteluissa? Olet ollut Naantalin kaupungin elinkeinoasiamies syksystä 2015 lähtien. Mitä olet oppinut Naantalista? Naantali on yllättänyt kauneudellaan. Saaristomaisemat teki vaikutuksen kun tulee lakeuksien keskeltä Pohjanmaalta. Ihmiset ovat samankaltaisia kuin muuallakin. Korva alkaa jo pikku hiljaa tottua varsinaissuomalaiseen murteeseen, kun sanat loppuu kesken. Kerro lapsuusmuisto! Varhaisin on kun leikin nurmikolla ja katson ylös ihmisiä ympärillä, niin aurinko häikäisee silmiäni. Sano jotain pohjalaista! Pohojalaisia sanontoja en juuri pruukaa käyttää. Muutoin lempilausahdukseni on ”Surut pois ja kukka rintaan!” Se on viehättänyt minua siitä lähtien, kun sen noin 15 vuotta sitten näin ensi kertaa Viikate-yhtyeen levynkannessa. Vaikka se ensin kuulostaa kevyeltä lausahdukselta, voi siinä nähdä olevan myös syvällinenkin puolensa eli surulle on aikansa ja paikkansa, mutta loputtomiin ei kannata siihen jäädä. Toinen sanonta lukee paidassani, se kuvastaa pohjalaista nuukuutta ja itsellisyyttä: ”Mullon kaikkea muuta muttei velekaa.” Olet kotoisin Peräseinäjoelta. Mitkä ovat yhteytesi sinne nykyään? Käyn säännöllisesti tapaamassa veljeä ja isää, kerran kuukaudessa suunnilleen. Isä on syntynyt 1923, ja 17:n vanhana mennyt jatkosotaan. Hän on harvoja veteraaneja, jotka pystyy vielä asioimaan kaupassa itse ja käymään eri tilaisuuksissa. Harrastat metsästystä. Milloin aloitit? Viidentoista vanhana. Siitä lähtien olen sitä harrastanut aina vähän syksyisin, mutta etäisyyksistä johtuen harrastus on jäänyt vähille. Syksyisin täytyy kuitenkin 3-4 kertaa metsään päästä. Kun menee aamuyöllä metsään ja aurinko alkaa nousemaan ja katsot kun teeret lähtee lentämään pellolle ruokailemaan; kun pakkasaamuna kuulee teeren syyssoidinta ja voi hiljaisessa metsässä kuulla, kun lehdet tippuu maahan. Ne on uskomattoman kauniita hetkiä. Saalis ja metsästys ei ole se, vaan se, että metsässä katselee luonnon heräämistä syysaamuun. Mitä pelkäät ja miksi? Lehtihaastatteluita, syystä että oon niin hirveä tarinankertoja ja mieluummin kuuntelen. Asiakysymyksissä ilmaisen kyllä mielipiteeni. Olen kateellinen niille, jotka pystyvät asiasta kuin asiasta kertomaan hauskan tarinan. Suututko helposti? En. Kenet haluaisit tavata? Helppo kysymys, Martti Ahtisaaren. Hän on kunniakkaasti toiminut maailmalla erilaisissa konfliktipaikoissa sovittelijana. Hänellä täytyy olla olla melkoinen kärsivällisyys ja kyky neuvotella. Presidenttinä hän teki hyvää työtä Suomen ulkomaankaupan pelastamiseksi 1990-luvun laman jälkeen. Ahtisaari on jäänyt vaille riittävää arvostusta siitä, mitä hän sai presidenttinä aikaan. Mikä saa sinut hyvälle tuulelle? Hyvä tilannehuumori hyvässä kohtaa. Se on elämän suola ja jää naurattamaan vielä pitkän aikaa jälkikäteen. Mihin uskot? Kyllä mä uskon ihmisten hyvyyteen. Loppuviimeksi ihmiset pyrkivät elämään tasapainossa, ehkä olen tässä maailmassa liiankin luottavainen. Ihmiset on samanlaisia eri puolilla pienine iloineen ja murheineen. Mitä musiikki merkitsee sinulle? Nuorempana se oli tunteiden tulkki, viime vuosina se on ollut musiikkifestivaalien kautta osa työtä, kun on tehnyt tapahtumamarkkinointia näillä isoilla musiikkifestivaaleilla kuten Tammerfest ja iskelmäfestivaali Tammerkosken sillalla. Mistä musiikista tykkäät? Raskaamman puoleista musiikkia se on, mistä olen tykännyt. Norjalainen Dimmu Borgir on aina hyvä. Musiikin pitää olla synkkää ja ahdistavaa, ei se muuten piristä. Oletko menossa Tom Jonesin keikalle Kuparivuorella perjantaina 2. elokuuta? Kyllä. Pyritään kaupungin puolesta auttamaan tapahtuman toteutumista. Luetko kaunokirjallisuutta? Naantalissa tehdään elinkeino-ohjelmaa. Rupesin kertaamaan saaristolaisasioita ja aloin kolmatta kertaa lukea Kalle Isokallion Vapaa Velkua -kirjaa. Samalla ennakkoluulottomuudella, mitä kirjassa on, pitäisi suhtautua Naantalin kaupungin ja saariston mahdollisuuksiin ja kehittämiseen. Hauska se kirja on. Luin sitä aikoinaan lapselleni johdatuksena taloustieteisiin ja yritysmaailmaan. Mutta se ei ollut ehkä kaikkein viisain valinta, koska kirjassa joka toisella aukeamalla ryypättiin ja joka toisella aukeamalla podettiin krapulaa. Mielipaikkasi Naantalissa? Kyllä se on oma koti. Mitä muut eivät tiedä sinusta? Aika harva tietää sitä, että pidin Tampereella kolme vuotta autojen ruosteenestoliikettä alkaen 1998. Olin aikaani edellä ja minulla oli toinen alan liike, jolla oli nettisivut. Voi sanoa, että olen yrittäjänä ollut vahvasti kädet savessa, tässä tapauksessa kädet alustamassassa ja ruosteenestoaineessa.