Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Monipuolinen taitoluistelu antaa hyvät eväät muihinkin lajeihin

Jääkausi on taas alkamassa. Ei ilmastollisesti, vaan jäälajien kausi hurahtaa vauhtiin syksyn myötä, kun jäähallien jäät ovat kesän jälkeen taas käytössä. Naantalissa VG-62:n ammattimaisessa taitoluisteluvalmennuksessa harrastaa yksinluistelua noin 50 nuorta vuosittain. Muodostelmaluistelussa määrät ovat sitten jo paljon suuremmat, sillä joukkueitakin löytyy melkein joka sarjaan ja ikäluokkaan. Riitta Bakker on toiminut VG-26:ssa taitoluistelun yksinluistelun päävalmentajana jo kolme vuotta. Helsingin seudulla oman luistelu-uransa aikoinaan luistellut Bakker on löytänyt Naantalista itselleen unelmiensa valmennuskohteen valmennettuaan taitoluistelua aiemmin Hollannissa, Seinäjoella ja Turussa. – Turussa valmentaessani kävin välillä valmentamassa Naantalissakin. Ihastuin tähän idylliin ja maisemiin ja kolme vuotta sitten vaihdoin tänne valmentajaksi. Täällä olen saanut hyvin käyttää aikaani sellaisten asioiden parissa, joita pidän tärkeänä taitoluistelussa. Minulla on kaksi apuvalmentajaa, joilla on omaa luistelu-uraa takana ja jotka opiskelevat myös kasvatuksen parissa, sanoo Bakker. Bakker muistuttaa, että taitoluistelussa ammattivalmennus on tärkeää. Valmentajat osaavat asettaa tarpeeksi haasteellisia harjoituksia, jotka tukevat lajillista kehittymistä. Luistelukoulussa opetellaan luistelun alkeita leikkien muodossa siten, että alkeisharrastajilla olisi lajin parissa hauskaa ja saisivat hyviä kokemuksia. Luistelukoulusta sitten luistelijat ohjautuvat muihin valmennusryhmiin, joista voi valita, haluaako kilpailla vai pelkästään harrastaa ilman kilpailemista. – Pelkästään harrastepuolella harjoituksia on viikossa 2 tai 3. Kilpapuolella harjoituskertoja voi olla jopa 12 viikossa, eli 8 lajiharjoitusta ja 4 oheista. Aika suuria tuntimääriä lapset ja nuoret saavat siis seuran kautta ammattimaista valmennusta syksyn, talven ja kevään aikana, Bakker laskee. Koska taitoluistelu on esittämistä ja esteettistä liikuntaa, lajiharjoitteiden ohella harjoitellaan myös tanssia, balettia, fysiikkaa, kehonhuoltoa ja vaikkapa musiikin kuuntelemista ja sen mukaan eläytymistä. – Taitoluistelu on hyvin monipuolinen ja kokonaisvaltainen laji, josta varmasti on hyötyä mihin tahansa muuhun urheiluun tai vaikka koulunkäyntiin keskittymiseen. Myös sosiaalinen puoli on tärkeä, luistelijat saavat täältä samanhenkisiä kavereita ja kontakteja myös muihin lajeihin. VG tarjoaa seurana luistelijoille myös kehonhuoltoa ja fysiikkavalmennusta, joten sitä ei tarvitse muualta sitten hakea, Bakker vinkkaa. Luistelukoulut alkavat syyskuussa kaksi kertaa viikossa, maanantaisin ja lauantaisin. Luisteluryhmien harjoituksia saattaa olla myös heti koulun jälkeen iltapäivisin kello 15 jälkeen, sillä myöhemmät ilta-ajat ovat jäähallilla hyvin varattuja joukkuelajeille. – Taitoluistelu käy hyvin myös iltapäivätekemisestä, jos tuntuu siltä, ettei oikein keksi mitään, mitä lapsi voisi tehdä tai harrastaa koulun jälkeen, opastaa Bakker. VG:n luistelukouluissa käy vuosittain noin 50 3-10 -vuotiasta lasta, jotka voivat luistelukoulun jälkeen jatkaa harrastustaan kilpa- tai harrastetasolla joko yksinluistelun tai muodostelmaluistelun parissa. Tai vaikkapa molempien, jos intoa riittää. Lisätietoja luistelukouluista Naantalissa löytyy https://vg-62taitoluistelu.fi/