Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Killin markkinat täyttää Raision Varppeenaukion lauantaina - Katso tästä Raisio-päivien koko ohjelma

Killin markkinat järjestetään Raision keskustassa tulevana lauantaina 24. elokuuta kello 10-15. Raisiolaisia markkinaperinteitä esitellään tapahtuman ajan Tasalan Kamarissa. Näyttelyn kuvien keräämisestä on vastannut Raisio-seura. Entisiä aikoja nostetaan esiin myös Raision kaupungin Olkkarin järjestämän perhesuunnistuksen muodossa. Markkina-alueelle on sijoitettu kymmenen ämpäriä, joihin on piilotettu vanhoja tavaroita. Perheiden tulee löytää ämpäreitä ja lasten tunnistaa tai arvata tuotteita. Suunnistuksen lähtö- ja maalipaikkana toimii Olkkari, jossa pyörii myös Raision keskustan valokuvauskilpailun kuvia. Markkinoiden järjestelytoimikunta päätti keskittää kaiken markkinahumun tänä vuonna yhteen paikkaan, eli Varppeenaukiolle, mutta kun myyntipaikat myytiin loppuu, niin loput paikkatiedustelijat on ohjattu tori-isännän pakeille, joten torillakin tulee olemaan normaalia toripäivää enemmän myyjiä. Vaikka markkina-aluetta tiivistettiin, niin myyjiä on enemmän kuin viime vuonna, koska tänä vuonna paikat myytiin loppuun. Tilaa on jätetty myös perinteiselle lasten alueelle, josta löytyy pelien ja muiden touhujen lisäksi kasvomaalausta, keppihevosrata sekä ilmainen pomppulinna. Markkinat avaa Raision kaupunginjohtaja Ari Korhonen kello 10. Heti hänen jälkeensä lavalle nousee lapsille ja lapsenmielisille temppuja tekemään taikuri Hassu Hessu. Tämän jälkeen markkinalavalla nähdään musiikki-, tanssi- ja liikuntapainotteista ohjelmaa läpi päivän. Ohjelmistoon palaa aiempina vuosina kovasti yleisön mieleen ollut amatöörilaulajien Tangostara-kilpailu. Killin markkinoiden pääjärjestäjä on Raisiokeskus, mutta järjestelytoimikuntaan kuuluu myös kaupungin, seurakunnan sekä raisiolaisten yritysten ja yhdistysten edustajia. Ohjelma Perjantai 23.8. Raision museo Harkko klo 10-16, Raision kaupungintalo, os. Nallinkatu 2. Vapaa pääsy. Savusaunavuorot Krookilassa klo 16-21, Krookilan kotiseutukeskus, os. Krookilankuja 40. Hinta 15 €/ryhmä/tunti. Varaukset puh. 02 437 3493. Myllyiltamat klo 18-22, Krookilan kotiseutukeskus, os. Krookilankuja 40. Musiikista huolehtii Seppo Laakso. Anneli Uitto laulaa ja laulattaa yhteislaulut. Sekahaku esiintyy ja tanssittaa. Puffetti, arpajaiset, tikkakisa, Kansallis- ja kotiseutupukujen tuuletusilta. Vapaa pääsy. Järj. Raisio-Seura. Lauantai 24.8. Killin markkinat klo 9-15 10.00 Markkinoiden avaus; kaupunginjohtaja Ari Korhonen ja kauppiasyhdistyksen puheenjohtaja Jukka Liukas 10.15 Hassu-Hessu viihdyttää perheen pienempiä 10.45 Cubamanian tanssi-esitys 10.55 Seutusanomien positiivisin Raisiolainen-äänestyksen julkistaminen 11.00 Tanssiseura Sekahaku - tango-opetusta ja tanssinäytös 11.30 Raision Pyryt esiintyvät 11.35 Raisioita tunnetuksi tehneiden kukitus; mm. Pitsimissi Milja Saarinen, Mestaripelimanni Aimo Ruisniemi, tangomarkkinoilta Rosa Salmi-Narmala 11.50 Hallitseva tangostara Tomi Kuusela 12.00 Raision Tangostara kisa, Musiikkikoulu J&S Mäkikalli 13.15 Raision Pyryt esiintyvät 13.20 Tanssiseura Sekahaku fusku-opetus ja tanssinäytös 13.45 Tangostarakisan tulokset 14.15 Rouhea Raisio-kisan ja markkinoiden etsi ja tunnista vanhat esineet-kisan tulokset. 14.30 Raision Phoenix football seura esittäytyy Markkinat juontaa Reija Kortet Yleiset onkikilpailut klo 9-14 Raision venesatama. Sarjat: miehet, miesveteraanit, naiset, nuoret alle 16 v. Järj. Killin Kalakerho. Opastetut kiertoajelut klo 10 ja 12. Lähdöt Tokmannin paikoitushallia vastapäätä olevalta pikavuoropysäkiltä. Kiertoajeluiden oppaina Raision matkailuoppaat. Raision museo Harkko klo 12-15, Raision kaupungintalo, os. Nallinkatu 2. Greetings from Tarascon & Elmshorn. Ystävyyskaupunki Elmshornin kanssa toteutettu näyttely. Taidetta kolmelta taiteilijalta Saksasta ja Ranskasta. Yleisöopastus klo 13. Vapaa pääsy. Savusaunavuorot Krookilassa klo 16-21, Krookilan kotiseutukeskus, os. Krookilankuja 40. Hinta 15 €/ryhmä/tunti. Varaukset puh. 02 437 3493. Sunnuntai 25.8. Puistoja ja muinaisjäännöksiä klo 10. Opastettu pyöräretki, jossa tutustutaan kaupungin puistoihin ja muinaisjäännöksiin. Lähtö kaupungintalolta (Nallinkatu 2). Retken kesto on noin 2 tuntia. Järj. Kaupungin Viheryksikkö ja Raision museo Harkko. Opastettu kiertoajelu klo 10.30. Lähtö Tokmannin paikoitushallia vastapäätä olevalta pikavuoropysäkiltä. Kiertoajelu menee Vaisaaren koulun kautta päättyen Raision museo Harkon näyttelyyn. Kiertoajelun oppaina Raision matkailuoppaat. Friisilän verstaat klo 11-15. Käsityökeskuksen toiminnan esittelyä ja tekemispajoja lapsille ja lapsenmielisille. Pihapuissa on esillä Kniting Tagissa Aurajokirannassa esillä olleet Kerttulan ja Tikanmaankoulun Kässäkerhojen yhteistyö " Taidon tikapuut". Esillä syksyn kurssitarjotin ja myynnissä mm. Ebba Masalinin kasvitauluaiheisia tuotteita, kudontakehyksiä, tekemispaketteja sekä raisiolaisen Pienen Pilven korvakoruja. Poistopöydällä erilaisia materiaaleja 10€ ja 20€ kassi. Raision museo Harkko klo 12-15 Raision kaupungintalo, os. Nallinkatu 2. Greetings from Tarascon & Elmshorn. Ystävyyskaupunki Elmshornin kanssa toteutettu näyttely. Taidetta kolmelta taiteilijalta Saksasta ja Ranskasta. Yleisöopastus klo 12. Vapaa pääsy. Konserttipäivällinen klo 12 Vaisaaren koulu, os. Juhaninkuja 4. Avaussanat kaupunginjohtaja Ari Korhonen, päivällinen, lauluja ystävälle – Joel Hallikainen, kahvi. Päivälliskortteja 25 €/kpl, myyvät Raisio-Seura, Raision Martat ja Raision kirjaston palvelupiste. Järj. Raisio-Seura ry, Raision Martat ry ja Raision kulttuuripalvelut.