Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

Verohallinto: Työntekijä voi vähentää kasvomaskien kuluja verotuksessa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL julkaisi 13. elokuuta suosituksen, jossa kannustettiin maskin käyttöön joukkoliikenteessä. Samalla tuli tarve tarkastella myös maskien verotukseen liittyviä asioita uudestaan. Verohallinto on saanut elokuun aikana paljon kysymyksiä siitä, voivatko palkansaajat vähentää kasvomaskeihin liittyviä kuluja verotuksessa. Työntekijä voi vähentää maskeista aiheutuneita kuluja verotuksessa. Maskia työssään käyttävät tekevät vähennykset tulonhankkimismenoina. Myös kodin ja työpaikan välisiä matkoja joukkoliikenteessä tekevät voivat vähentää maskikustannuksia matkakuluissa 13. elokuuta alkaen. – Verohallinto suhtautuu vakavasti THL:n suositukseen ja halusimme tehdä linjauksen maskien verokohtelusta nopeasti. Haluamme tukea vastuullista toimintaa koronatilanteessa myös verotuksen keinoin, toteaa johtava veroasiantuntija Tero Määttä Verohallinnon tiedotteessa. Kasvomaski työpaikalla Jos käytät kasvomaskia töissä, maski on tulonhankkimiskulu. Työnantaja voi antaa työntekijälle verovapaasti kasvomaskeja. Verovapauden kannalta ei ole väliä, käyttääkö työntekijä maskia töissä vai matkalla töihin. Jos taas maski on välttämätön työssä ja työntekijä hankkii maskin itse, voi työntekijä vähentää maskeista aiheutuneet kulut työnhankkimiskuluina. Jokaiselle palkansaajille myönnetään automaattisesti 750 euron tulonhankkimisvähennys. Mikäli tulonhankkimismenoja kertyy enemmän kuin 750 euroa vuodessa, ilmoita kaikki tulonhankkimismenot verotuksessa. Jos tulonhankkimismenot ovat alle 750 euroa, kuluja ei tarvitse ilmoittaa. Kasvomaski työmatkalla Kasvomaski määräytyy matkakuluksi, jos sitä käytetään kodin ja työpaikan välisillä matkoilla. Verohallinto on linjannut, että maskikuluja voi vähentää kaksi euroa jokaiselta päivältä, joina työntekijä on kulkenut julkisella kulkuvälineellä kodin ja työpaikan välisen matkan itse ostamaansa maskia käyttäen. Kahden euron vähennyksiin ei tarvita erillistä selvitystä. Maskien kuluja voi vähentää vain niiltä kodin ja työpaikan välisiltä matkoilta, jotka on tehty Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksen antaman suosituksen jälkeen. Omavastuu kodin ja työpaikan välisissä matkakuluissa on 750 euroa. Jos sinulle kertyy tänä vuonna kodin ja työpaikan välisiä matkakustannuksia enemmän kuin 750 euroa, ilmoita verotuksessa kaikki kustannukset. Älä vähennä omavastuuosuutta itse.