Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Pienoismallimies Esa Suhonen hyödyntää panssarivaunuja ja hävittäjiä, jotta pojanviikarit unohtaisivat kännykkäpelit, edes hetkeksi

Kuka olet, mistä tulet ja mitä teet? Olen Esa Suhonen , paljasjalkainen turkulainen ja tällä hetkellä työtön. Mikä on mukavin lapsuusmuistosi? Nuoruuteni parasta aikaa olivat ne vuodet, jolloin perheellämme oli saaripaikka Katavaluodossa, noin 5 kilometriä Naantalista Maskun suuntaan. Kun koulu loppui, samana päivänä menimme saareen. Siellä olimme koko kesän aina koulun alkua edeltävään sunnuntaihin saakka. Paras saamasi elämänohje? Yritä pysyä mahdollisimman positiivisena, vaikka kuinka paljon potkitaan välillä päähän. Välillä ei oikein jaksaisi, mutta pakko se on. Suurimman osan elämänohjeista sain mammalta, kun isäni ja äitini olivat töissä merillä. Mikä sinusta piti tulla isona? Rekkamies. Niin myös kävi. Ajokortistani löytyvät kaikki mahdolliset kirjaimet. Minkälainen koululainen olit? Niin kauan meni ihan hyvin, kun matematiikassa pelattiin pelkkien numeroiden kanssa. Kun lykättiin niitä pahuksen kirjaimia, olin ulkona kuin lumiukko. Koulu ei oikein kiinnostanut, mutta kahlasin sen läpi. Milloinkaan en joutunut käymään kahta kertaa samaa luokkaa. Onko sinulla perhettä? On juu. Ensimmäisen vaimon kanssa on yksi poika. Hän on vähän yli kolmekymppinen. Nykyisen vaimon kanssa on kaksi tytärtä - aikuisia ovat jo hekin. Mikä saa sinut hyvälle tuulelle? Pienoismallien tekeminen ja onnistumiset sen parissa. Esimerkiksi tässä on Tiger-panssarivaunun metalliset telaketjut. Molemmissa ketjuissa on 97 palaa. Kävin jokaisen palan kohdalla liitosreiät läpi, jotta lukkotapit menivät paikoilleen. Nyt telaketjut ovat valmiina odottamassa maalausta. Onko hirvisoppa lempiruokaasi? Erittäin mielelläni sitä syön, koska vävypoika on hirvimiehiä ja hirvenlihaa kulkeutuu meillekin. Teen meidän huushollissa lähes kaiken ruuan. Hirvisopan lisäksi itsemarinoidut rimpsunluut ovat lempiruokaani. Minne haluaisit matkustaa? Haaveenani on päästä joskus Britanniaan Duxfordin museoon katsomaan toisen maailmansodan aikaisia lentokoneita. Kenet haluaisit tavata? En ole ollut koskaan innostunut tapaamaan julkimoita, mutta olisi tietysti kiva päästä katsomaan Aki ja Heli Palsamäkeä . Nämä huutokauppayrittäjät vaikuttavat aidoilta. Mihin uskot? Itseeni ja siihen, että yritän kahlata tämän elämän läpi suurin piirtein kunnialla ilman enempiä hörhöilyjä. Tuhlaatko johonkin? En tällä hetkellä. Työttömyyskorvaus on 541 euroa kuukaudessa. Tietysti jos rahaa olisi paljon, menisin mielelläni jonnekin lasten kanssa. Jos voisit muuttaa yhden tekemäsi teon, mikä se olisi? Ehkä ammattikouluala olisi ollut jokin toinen. Olen ammatiltani sorvari. Siihen aikaan koulu ei kiinnostanut. Mentiin vähän sinnepäin, kunhan vaan ei päädytty maalarioppilaitokseen. Jos olisin osannut ajatella toisin, olisin mennyt ravintolapuolelle ja ryhtynyt kokiksi. Mikä kirja tai elokuva on painunut pysyvästi mieleesi ja miksi? Alkuperäinen Tuntematon sotilas -elokuva ja olen kirjankin lukenut. Arvostan veteraaneja. Jos saisin päättää, Suomen veteraaneille ei tarvitsisi mikään maksaa mitään. He ovat maksaneet nuoruudessaan kalleimman hinnan. Minkälaista musiikkia kuuntelet? Kuten taustalta kuuluu, niin sanottua kasaria. Sinut tunnetaan Rymättylässä seurakunnan pienoismallikerhon vetäjänä. Miten päädyit vapaaehtoispestiin? Nyt jo eläkkeellä oleva diakoni Rami Ojala kyseli 28 vuotta sitten, olenko rakennellut pienoismalleja. Vastasin myöntävästi. Siihen aikaan kerhossa oli 5-6 kaveria, mutta pian kerholaisia oli yli 30. Hetkeksi jouduin jättämään kerhon, kun työt veivät mennessään. Nyt vedän sitä taas. Mitä kerhossa tehdään? Pienoismallien rakentamisen lisäksi pieniä puutöitä. Esimerkiksi joulun alla tehdään pieniä lautasliinatelineitä. Parasta kerhonvetämisessä? Oman käden työ tulee näkyviin ja samalla opitaan kärsivällisyyttä sekä huolellisuutta. Nyt monet pienet kaverit tahtovat puuhastella pelkästään kännykän parissa. Pienoismallien avulla olen saanut poikia kiinnostumaan omin käsin tehtävistä asioista. Mielenkiintoisin tekemäsi pienoismalli? Mielenkiintoisimpia ovat moottoripyörät. Sellaisella sain 2017 kultamitalin Model Expo -näyttelyssä. Jos osaa rakentaa moottoripyörän mallin, pystyy rakentamaan melkein mitä vaan. Tietysti vanhat purjealukset ovat ihan oma kategoriansa. Järjestääkö Rymättylän srk:n pienoismallikerho näyttelyjä, jossa malleja voisi tulla ihailemaan? Nyt ei ole suunnitelmissa. Malleja on esillä kerhossa seurakuntakodissa. Olen vienyt malleja näytille Rymättylän koulun vitriiniin, niin sanottuun akvaarion. Rymättylän srk:n pienoismallikerho torstaisin seurakuntakodilla, koulun jälkeen 12.30, 13.30 tai 14.30.