Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

Korttelijumppa tuo liikettä ikäihmisten ja liikuntarajoitteisten koteihin Naantalissa

Naantalissa liikuntatuokiot ovat siirtyneet nyt pihoille, parvekkeille ja ikkunoihin, sillä kaupungin liikuntapalvelut ovat aloittaneet korttelijumpat ikäihmisille ja soveltavan liikunnan asiakkaille. Ensimmäiset jumpat pidettiin jo huhtikuun alkupuolella Birgittakodin ja Aurinkosäätiön palvelukodin pihalla, ja viime viikon keskiviikkona jumpattiin kehitysvammaisten Tukena Suovuori -asumispalveluyksikön pihalla. Korttelijumpan ideana on, että liikunnanohjaajat ohjaavat jumppatuokion pihalla ja asukkaat voivat osallistua siihen joko ikkunasta, parvekkeelta, terassilta tai pihalta turvaetäisyyden päästä. Toukokuussa jumpat saavat jatkoa, kun liikuntapalvelut jalkautuvat ympäri Naantalia ja saaristoa sellaisille asuinalueille, joissa asuu paljon yli 70-vuotiaita tai liikuntarajoitteisia henkilöitä. Tällaisia taloyhtiöitä asukkaat voivat ilmiantaa liikuntapalveluille itse. Soveltavan liikunnan ohjaaja Heidi Suominen kertoo, että ajatus korttelijumpista oli kytenyt liikuntapalveluissa jo ennen koronavirustilannetta, mutta perinteisten liikuntaryhmien peruuntuminen laittoi järjestelyihin vauhtia. – Korttelijumpat ovat hyvä tapa jalkautua lähelle ihmisiä ja tuoda liikettä ja iloa päivään. Sitä kautta on mahdollista tavoittaa helpommin myös heitä, jotka eivät ole vielä niin aktiivisesti löytäneet liikuntaryhmiin tai muuten toimintaan. Tavoitteena on, että korttelijumppien kautta kynnys lähteä mukaan madaltuisi, Suominen sanoo tiedotteessa. Liikuntaohjelman järjestäminen uusilla tavoilla on tullut koronavirustilanteen myötä erityisen ajankohtaiseksi. Monilla ikäihmisillä arjen hyötyliikunta on voinut vähentyä, kun liikkumista julkisilla paikoilla on syytä välttää. Liikuntaohjelmaa on paljon tarjolla erityisesti verkossa, mutta kaikilla ikäihmisillä ei välttämättä ole tarvittavia teknisiä taitoja, jotta he pääsisivät niihin käsiksi. Korttelijumppien avulla ikäihmisiä pystytään tavoittamaan paremmin. – Tähän mennessä korttelijumpat ovat sujuneet todella kiitettävästi. Olemme saaneet positiivista palautetta, liikuntatuokiot ovat tuoneet vetreyttä arkeen, Suominen kuvailee. Positiivista palautetta annetaan myös Tukena Suovuori -asumispalveluyksiköstä. – Korttelijumppa oli menestys niin asukkaiden kuin henkilökunnan mielestä! Musiikki oli mukaansatempaavaa, liikkeet monipuolisia ja ohjaajat kannustivat jaksamaan loppuun saakka. Piristyimme koko poppoo ja joku jopa koki, että tuli aivan ''nuortunut olo'', kertoo palveluyksikön johtaja Roosa Kotilehto . Korttelijumpat jatkuvat ainakin toukokuun ajan, ja liikuntapalvelut jatkaa todennäköisesti jalkautumista taloyhtiöihin myös poikkeusajan jälkeen tavalla tai toisella.