Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

Kauppakeskus Mylly ei peri ravintoloilta eikä kahviloilta vuokraa kahdelta kuukaudelta

Kauppakeskus Mylly tukee vuokralaisiaan koronavirustilanteen aiheuttaman asiakasmäärien laskun vuoksi. Mylly on muun muassa päättänyt vapauttaa kauppakeskuksessa toimivat kahvilat ja ravintolat vuokranmaksusta kahden kuukauden ajaksi. Lisäksi kaikille vuokralaisille on tarjottu korotonta vuokranmaksuaikaa ja kauppakeskuksen aukioloajat on vapautettu. Myllyn kertoo tiedotteessaan, että tukitoimenpiteet on kohdistettu ensin niihin vuokralaisiin, jotka ovat erityisen haavoittuvassa asemassa. Näitä ovat muun muassa kahvilat ja ravintolat sekä pienet yksityis- ja perheyritykset, joilla ei ole omaa verkkokauppaa. – Kauppakeskuksen kävijämäärät ovat laskeneet äkillisesti koronavirustilanteen takia, ja haluamme omalta osaltamme tukea liikkeitä selviämään vaikeasta vaiheesta. Tavoitteena on auttaa yrityksiä jatkamaan liiketoimintaansa myös kriisin jälkeen, kertoo toimitusjohtaja Mari Hantula Myllyn tiedotteessa. Mylly on myös tarjonnut kaikille vuokralaisilleen korotonta vuokranmaksuaikaa. Lisäksi liikkeiden aukioloajat on vapautettu, ja markkinointiin liittyvät maksut on poistettu kaikilta liikkeiltä touko-kesäkuun ajaksi. Kauppakeskuksen siivousta on tehostettu, ja sisäänkäyntien yhteyteen on asennettu tällä viikolla käsidesiannostelijat. Naantali päättää toimitilojen maksuvapautuksista maanantaina Naantalin kaupunginhallitus käsittelee kaupungin toimitiloissa vuokralla olevien yritysten vuokria maanantaina. Mikäli käsittelyssä olevista sopimuksista ei peritä lainkaan vuokria, ovat menetykset kaupungille vähintään 185 000 euroa. Vuoden 2018 tulojen mukaan tulot laskisivat 300 000 euroa. Naantali omistaa mm. ravintolakiinteistöjä rannasta. Osassa sopimuksista on kiinteä perusvuokra, minkä lisäksi peritään osuus liikevaihtoon perustuen.