Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

Naantalilainen eläintenhoitaja Kiia Aaltonen opiskelee ja kokeilee samalla siipiään yrittäjänä

Kiia Aaltonen , 20, on suorittanut ammattiopisto Liviassa maatalousalan perustutkinnon ja valmistunut eläintenhoitajaksi. Parhaillaan hänellä on käynnissä samaisessa oppilaitoksessa eläintenhoidon ammattitutkinto ja erikoistuminen trimmaukseen. Näin yhdistyvät Aaltoselle tärkeät asiat. Pienestä pitäen hän on pitänyt eläimistä ja luovasta tekemisestä, kuten piirtämisestä sekä maalaamisesta. – Nykyään meillä kotona on kaksi kiinanharjakoiraa, joista nuoremman kanssa käyn näyttelyissä. Aiemmin meillä on ollut kaneja, lintuja ja hamstereita. Pääpaino pieneläimissä Yhdeksännen luokan keväällä Aaltonen haki Paimiossa olevaan Liviaan ja sai opiskelupaikan. Naantalilaisittain ainut hankala asia on pitkä koulumatka. Nykyisin Aaltonen kulkee sen omalla autollaan. Aikaa kuluu 40 minuuttia suuntaansa. Perustutkinnon aikana Aaltonen erikoistui pieneläimiin, kuten kissoihin ja koiriin. Toisaalta hänet voitaisiin nähdä myös maatalouslomittajana navetoissa. Niiden käytännöt tulivat tutuiksi työssäoppimisjaksoilla ja sittemmin myös töiden myötä. Naantalinkin rajojen sisällä on muutamia eläintiloja. Ennen kaikkea Aaltonen haluaisi vierailla rymättyläläisellä Sikka Talun lammastilalla. Omaa työtä on vaikea hinnoitella Livian opinnoissa Aaltosta kiehtoo monipuolisuus. Asioita tarkastellaan useista näkökulmista ja sopivankokoisissa ryhmissä. Eläintenhoidon ammattitutkinnon suorittajat ovat aikuisopiskelijoita. Aaltonen on joukon nuorimpia. Ammattitutkintoon tähtäävien on trimmattava omalla ajallaan 50 niin sanottua projektikoiraa joulukuuhun mennessä. Opettajat kannustivat Aaltosta pyytämään opiskelijatöistä rahaa, kuten parturi-kampaamoissakin tehdään. Työn hinnoittelu tuntui Aaltosen mielestä hirmuisen vaikealta. Hän sai kuitenkin laadittua hinnaston ja hankittua asiakkaita, joita on tullut yllättävän runsaasti. – Perustin keväällä kevytyrityksen. Sen kanssa pääsen kokeilemaan yrittämistä kevyellä vaihteella, hän selittää. Työ hoituu kotona Todistuksen ammattitutkinnosta Aaltonen saa näillä näkymin maaliskuussa 2021. Liviassa hänellä on vielä edessään yritystoiminnan kurssi. Mikäli töitä toisen palveluksessa ei ole tarjolla, Aaltonen aikoo vakavasti harkita yritystoiminnan jatkamista ja jalostamista. Toistaiseksi trimmaustoiminta on pidettävä sellaisena, että jaksamista riittää toisaallekin. Aaltonen on kesätöissä myös Naantalin Lidlissä. Koirien kanssa hän tuumaa tulevansa hyvin toimeen. Eläinten ja niiden omistajien kohtaamiset eivät juuri jännitä. – Paitsi ehkä chihuahuan kynsien leikkaaminen, ne kun ovat monesti vähän omanlaisiaan persoonia. Trimmaustöitä Aaltonen tekee ensisijaisesti kotonaan Viluluodossa. Toistaiseksi sisko ja vanhemmat ovat suhtautuneet asiaan myötämielisesti. Minkälaiselle ihmiselle eläintenhoito-opinnot sopivat? – Ihan ensimmäiseksi pitää sanoa se, että eläinten lisäksi mukana on vahvasti myös asiakaspalvelu. Jos viihtyy asiakaspalvelutyössä ja tykkää olla eläinten kanssa, sitten tämä on hyvä valinta, Aaltonen tiivistää.