Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

Älä viivyttele hoitoon hakeutumisessa koronaepidemian aikana – ”Silmän rappeumasairauden hoidon laiminlyönti johtaa pysyvään näön heikkenemiseen”

Suomessa on tehty runsaasti toimia, joilla koronavirusepidemian laajenemista on pyritty rajoittamaan. Toimien tarkoitus on ollut varmistaa, että sairaaloissa on riittävästi resursseja siinäkin vaiheessa, kun potilasmäärän arvioidaan olevan suurin. Tehdyt toimet ovat toimineet hyvin ja niiden ansiosta tilanne on Varsinais-Suomessa pysynyt rauhallisena. – Varsinaissuomalaiset ovat noudattaneet ohjeistusta ja ei-kiireelliseen hoitoon hakeutumista on siirretty tuonnemmaksi. Potilaat ovat ymmärtäneet hyvin miksi jo sovittuja palveluita on peruttu, Tyksin sairaalanjohtaja Petri Virolainen kertoo tiedotteessa. – Julkisuudessa käytävä keskustelu viruksen etenemisestä, suojien puutteesta ja teho-osastopaikkojen riittävyydestä on kuitenkin aiheuttanut huolta sairaalahoidon turvallisuudesta. Valitettavasti hoitoon on jätetty hakeutumasta myös sellaisissa tilanteissa, joissa niin ei olisi pitänyt tehdä, hän jatkaa. Hoitoa ei kaikissa tapauksissa ole mahdollista siirtää pitkiä jaksoja ilman merkittävää haittaa potilaan terveydelle. Koronarajoitteet, joilla pyritään parantamaan väestön terveyttä, ovat joissakin tapauksissa kääntyneet itseään vastaan. Hoitoon hakeutumisen empiminen vaarantaa muiden sairauksien hoitoa ja sillä voi olla koronavirusta suuremmat haitalliset vaikutukset väestön terveyteen. Hoitoon saapumisen pitkittyessä komplikaatioiden riski kasvaa ja vaarattomista tiloista voi nopeastikin tulla kiireellistä hoitoa vaativia. – Olisi hyvä hoitaa sairauksia nyt, kun tilanne epidemian suhteen on vielä rauhallinen, Virolainen painottaa. Hoidon viivästyminen näkynyt Tyksissä lukuisin tavoin Tyks Akuutin toimitusjohtaja Sirpa Rantanen kertoo, että potilaiden määrä on kaikissa Tyks Akuutin toimipisteissä vähentynyt huomattavasti koronaepidemian aikana. Potilaiden viivyttely hoitoon saapumisessa onkin näkynyt Tyksin sairaaloissa monella tavalla. – Kardiologin arvioon on koronaepidemian seurauksena hakeutunut n. 30 % vähemmän potilaita kuin normaaliaikana. Lisäksi pallolaajennuksella hoidettujen sydäninfarktien määrä on laskenut 23 %, kertoo Tyks sydänkeskuksen ylilääkäri Heikki Ukkonen . Jos potilas epäröi saapua hoitoon, oikean diagnoosin saaminen viivästyy. Onkin todennäköistä ettei kaikkia vakavia sairauksia kyetä tällöin diagnosoimaan ajoissa. – Jo nyt aivoverenkierron häiriön aiheuttamaa halvausoiretta ei hoidon viivästymisen vuoksi voitu hoitaa liuotushoidoin ja silmän rappeumasairauden hoidon laiminlyönti johtaa pysyvään näön heikkenemiseen, Virolainen kertoo. – Tämä on erittäin huolestuttavaa. Viive hoitoon saapumisessa lisää aina riskiä tehohoidon tarpeeseen ja potilaalle aiheutuvaan pysyvään haittaan, Ukkonen summaa. Koronapotilaat erillään muista potilaista Tyksissä on tehty paljon työtä, jotta koronaepidemiasta huolimatta erikoissairaanhoitoa vaativien potilaiden hoito sujuisi mahdollisimman turvallisesti. Tällä hetkellä hyvä hoito tarkoittaa koronapotilaiden hoitamista erillään muista, jotta epidemia ei vaaranna muiden potilaiden ja henkilökunnan terveyttä. Jokaisessa Tyks Akuutin toimipisteessä Turun, Salon, Loimaan ja Vakka-Suomen sairaaloissa on oma palvelulinja hengitystieinfektiota sairastaville. Potilaat ohjataan oikeaan palveluun puhelinsoiton perusteella ja siksi on tärkeää etukäteen soittaa Tyks Akuutin puhelinneuvontaan.