Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

Raisiolaisia yrittäjäveljeksiä yhdistää intohimo moottoriajoneuvojen korjaamiseen

Raisiolaisten Mikko ja Tommi Toposen kesä on ollut vilkas. Kaksosilla on yhteinen yritys nimeltä Vetopeli. He vuokraavat ja korjaavat erilaisia peräkärryjä. Veljekset myös fiksaavat vapaa-ajallaan kaikkea veneistä mönkijöihin ja nauttivat kesästä lasten kanssa. – Korona-aika on tuonut meille korjauksia lisää, kun ihmisillä on ollut enemmän aikaa käyttää peräkärryjä. Vuokrapuolella on taas ollut hiljaisempaa, sillä huoltoasemien aukioloaikoja oli aikaistettu, Tommi Toponen sanoo. Vetopelillä on vuokrakärryjä 80 kappaletta ja niitä voi vuokrata Raisiossa, Naantalissa, Taivassalossa, Aurassa ja Turussa. Spontaanisti uudestaan yrittäjiksi Veljekset ostivat Vetopelin seitsemän vuotta sitten. – Kaverin isä perusti yrityksen 80-luvulla. Kaveri pyöritti tätä myöhemmin. Olin vuokraamassa autotraileria ja hän kysyi, haluammeko ostaa tämän. Mietimme asiaa ehkä sekunnin, Mikko Toponen kertoo. Veljekset eivät ole ensimmäistä kertaa yrittäjinä. Heillä on ollut työturvallisuuspalvelu, ja he ovat muassa myyneet hupivaatteita ja ledivaloja. Uusi vuokrauspiste hakusessa Vetopeli vuokraa isoja lavetteja, kuomukatettuja kärryjä, moottoripyöräkärryjä, kaikenkokoisia venekärryjä, pitkän tavaran kuljetuskärryjä ja autokoulukärryjä. Kaikkia peräkärryjä yhdistää se, että niitä vedetään henkilöautolla. – Tarvitsisimme vielä yksi tai kaksi uutta vuokrauspistettä. Haluaisimme laajentaa Liedon ja Nousiaisten alueelle tai idempään Kaarinan ja Paraisten alueelle, Tommi Toponen kertoo. Vetopeli tekee peräkärryn korjauksia eniten yksityisille asiakkaille. Heillä on myös Turun seudun huonekalu- ja rakennustarvikeliikkeiden sekä sähköfirmojen kärryjä korjattavana. Vetopeli korjaa myös tielle hajonneita kärryjä. – Tässä kesällä esimerkiksi yksi asiakas oli tuomassa Raisiosta venettä kotiin Kuopioon, ja kärry hajosi Auran kohdalla. Kävimme siellä korjaamassa sen. Asiakas oli tyytyväinen, kun pääsi vielä saman päivän aikana Kuopioon, Tommi Toponen hymyilee. Aktiivista harrastamista Molemmilla Toposen veljeksillä on päivätyö Vetopelin lisäksi. Tommi toimii turvallisuuspäällikkönä Turussa, ja Mikko on luotsikutterin hoitajana Isokarissa. – Syysmyrskyt ovat kuin pesukoneeseen menisi ja laittaisi linkouksen päälle. Kesä taas menee vähän niin kuin turistina merellä, Mikko Toponen sanoo. Toposet ovat hyvin aktiivisia. Tommin päälaji on taekwondo, hän käy myös heittelemässä frisbeegolfia, pelaa sählyä ja käy kuntosalilla. Hän tykkää myös kesällä pyöräillä ja talvisin hiihtää. Mikko Toponen harrastaa golfausta, purjehtimista, hiihtoa ja laskettelua.