Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

Laivakuvaaja Janne-Petteri Kumpulainen väijyy väylän äärellä, kun muut raisiolaiset nukkuvat - Katso erikoistekniikalla otetut upeat yöpotretit!

Janne-Petteri Kumpulainen , 34, seuraa Naantaliin sekä Turkuun suuntautuvaa laivaliikennettä luotsaustietoja näyttävältä Pilotonline.fi-sivustolta sekä koko maailman meritilannekuvaa esittävältä Marinetraffic.com-sivustolta. Vielä kun sää on sopiva, Kumpulainen ottaa kamerarepun mukaansa, hyppää sähköpyöränsä selkään ja suuntaa useimmiten Raision Kukonpäähän. Aiemmin Kumpulainen kuvasi pääasiassa lintuja. Edelleenkin hän tarkkailee niitä, kuten Kukonpäässä pesinyttä kurkiparia, mutta intohimoksi ovat nousseet alukset. – Hankin teleobjektiivin lintukuvaukseen. Sitten huomasin, että sillä saa myös erinomaisia laivakuvia, Kumpulainen kertoo. Kumpulainen taitaa HDR-tekniikan Luonto- ja laivakuvaamisessa on paljon yhtäläisyyksiä. Molemmat vaativat kärsivällistä odottelua ja toisinaan vilun sietämistä. Laivainnostus iski Kumpulaiseen tarkalleen sanottuna 7.12.2019. Kyseinen kuvausreissu alkoi jo edellisen vuorokauden puolella, kun loistoristeilijä Costa Smeraldan piti alun perin lähteä Meyerin Turun telakalta. Kumpulainen odotti monen muun kuvaajan kanssa laivan irtoamista laiturista useita tunteja. Hän meni välillä kotiin ja tuli vielä kuvaamaan yömaisemaa. Sitten alkoi tapahtua. Hinaaja saapui paikalle, köysiä irrotettiin ja komentosillalta sammuivat valot. Kello 0.18 Costa Smeralda soitti pitkään sumutorveaan ja lipui kohta Kukonpäässä seisoskelleen Kumpulaisen ja hänen kameransa ohi. Kumpulaisen kohdalla monien kuvien salaisuus on taitavasti käytetty HDR-tekniikka, joka tulee sanoista high dynamic range eli suuri dynaaminen alue. Siinä otetaan sarja kuvia eri valotusasetuksilla ja ne yhdistetään kuvankäsittelyllä yhdeksi kuvaksi. Näin saadaan aikaan suurikontrastinen kuva, joka sisältää tavallista runsaamman sävykirjon. HDR:ssä sävyjä on siis paljon enemmän kuin mikään kamera pystyisi yhdellä laukaisulla tallentamaan. Ensisijaisena tavoitteenaan Kumpulaisella on silti saada aikaan mahdollisimman luonnollisia kuvia. Kuvissa laivat sulautuvat maisemaan Palataan vielä laivoihin. Minkälainen merkitys niillä on? – Ne ovat osa kuvaa, mutta minulle tärkeintä on kokonaisuus. Esimerkiksi se, kuinka aurinko kuultaa tai usva verhoaa alusta, Kumpulainen selittää. Hänen suosikkikohteitaan on Nesteen Ukko-hinaaja. Sen miehistö raataa säässä kuin säässä. Toisaalta Kumpulaista kiinnostavat myös alukset ja niiden lastit. – Tällä hetkellä telakalle on alettu tuomaan melko tiuhaan tahtiin oletettavasti Royal Caribbeanin tulevan Icon-luokan risteilijän kölilohkoja. Kölinlasku tapahtuu luultavasti vasta ensi vuonna, eikä itse laivasta vielä tiedetä juuri muuta kuin tuleva bruttovetoisuus. Kun mitään havainnekuvia tulevasta Icon-luokan risteilijästä ei vielä ole missään saatavilla, nämä valokuvat lohkokuljetuksista tuntuvat kiinnostavan aina ulkomaisia laivaharrastajia myöten, ovathan ne jollain tapaa ensimmäinen pilkahdus tulevasta jättiristeilijästä. Heinäkuun alussa Kumpulainen sai tallennettua ainutlaatuisen tapauksen, kun Turussa 1991 rakennettu Silja Symphony kävi ensimmäisen ja ehkä myös viimeisen kerran Turun satamassa. Seuraava kalenteriin merkattava kohokohta Kumpulaiselle on Meyerin telakalla rakennettavan Mardi Gras´n lähtö kohti lämpimämpiä vesiä, joskaan siitä ei ole vielä tietoa. Näillä näkymin alus luovutetaan Carnival Cruise Linelle 6.2.2021. Valokuvaus on Kumpulaiselle rakas harrastus. Jonkin verran hän on myös myynyt kuviaan, lähinnä kuvatoimistojen kautta. Jakaminen on osa harrastusta Järjestelmäkameralla Kumpulainen on kuvannut vuodesta 2006. Sitä ennen hän käytti pokkaria keskittyen lähikuvaukseen. Miehen haaveissa siintää uusi runko. Se tulisi olemaan hänen ensimmäinen niin sanottu täysikokoisen kuvakennon kameransa ja toivottavasti vielä peilitöntä mallia. Sellaisen pitäisi soveltua erityisen hyvin yökuvaukseen. Otoksiaan Kumpulainen julkaisee niin Facebookin meriliikenneryhmissä kuin myös Instagramissa. Jakaminen on osa harrastusta. – Mitä siinä olisi, jos vain jemmaisin ne kovalevyn syövereihin. On paljon mukavampaa, kun muutkin voivat katsella kuviani, HDR-taitaja tiivistää.