Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Omistatko 1980-luvulla rakennetun omakotitalon? Tämä tyypillinen vesiongelma voi pilata rakennuksen perustukset – lisäksi yläpohjasta puuttuu usein tärkeä osa

Mauno Koivisto valittiin Suomen presidentiksi 1980-luvun alussa Urho Kekkosen 26-vuotisen valtakauden jälkeen. Korvalappustereoista kuunneltiin Dingoa, Michael Jacksonia , Van Halenia ja Sabrinaa . Televisiosta katsottiin Dallasia ja Ritari Ässää. Karpollakin oli asiaa. Rakentamisessa 1980-luku oli nousukautta eli asuntoja syntyi paljon. Uusinta uutta omakotitaloissa olivat apukeittiöt ja kodinhoitohuoneet. Talopakettitehtaiden suurelementit yleistyivät ja Suomen kansantalous kasvoi kiivaasti. Vuosikymmenen lopussa hinnat nousivat paljon, ja rakennuttajina ja urakoitsijoina toimi niitäkin, jotka eivät olleet ennen näitä töitä tehneet. Syntyi asuntokupla, ja rakentaminen oli vuosikymmenen lopussa joissakin kohteissa huonolaatuista. Kosteusongelmista ei vielä puhuttu, vaan huomiota kiinnitettiin esimerkiksi rakenteiden lujuuteen. Jutun kuvat ovat 1980-luvun taloista. Millaisia 1980-luvun omakotitalot ovat? Talossa on yleensä rankarakenteinen puurunko tai tiilimuuraus. Verhouksena on tavallisimmin puupanelointi tai tiilimuuraus. Perustus on 1970-luvun tapaan yleensä edelleen matala. Valesokkeliperustuksia tehtiin vielä 1980-luvun alussa. Yksi suosituista talomalleista 1980-luvulla oli Peukalopotti eli käkikellotalo, jossa oli jyrkkä katto. Osa lautaverhoillun käkikellotalon seinistä voi olla tiiliverhoiltuja. Moni talo verhoiltiin kahitiilellä eli kalkkihiekkatiilellä, usein kvartsinvalkoisella. Tavallisimmin 1980-luvun omakotitalossa on koneellinen poistoilmanvaihto, mutta myös koneellinen tulo- ja poistoilmanvaihto alkoi yleistyä. Aumakatot alkoivat yleistyä. Aumakatossa neliön mallisen talon jokaisella sivulla on oma lappeensa. Päätykolmioita ei ole. Tavallisessa harjakattoisessa talossa on kaksi lapetta ja kaksi päätykolmiota. – Aumakattojen tuuletus on usein heikkoa. Lisäksi suurelementtien höyrynsulkujen liittäminen toisiinsa puristusliitoksilla on ollut ja on edelleen hankalaa elementtien liitoskohdissa, sanoo tutkimuspäällikkö Jukka Lahdensivu Tampereen yliopiston rakennetun ympäristön tiedekunnasta. – Etenkin välipohjan kohdalla höyrynsulku jää epäyhtenäiseksi, koska höyrynsulku ei jatku yhtenäisenä välipohjapalkkien kohdalla, Lahdensivu jatkaa. Epätiiveistä kohdista sisäilman kosteus pääsee kulkeutumaan lämmöneristetilaan, etenkin talvella. Kosteus yleensä tiivistyy ja jäätyy tuulensuojalevyn takapintaan, mistä seuraa aikanaan mikrobivaurioita lämmöneristeisiin ja tuulensuojalevyyn. – Kun ilma kulkee epätiiviistä höyrynsulkukohdasta sisään, sisäilmaan tulee mukana mikrobeja, niiden aineenvaihduntatuotteita tai ihan vain villakuituja ja ilman epäpuhtauksia. Ne kaikki ovat haitallisia ihmisten terveydelle, kun tarpeeksi pitkään altistuu. Mitkä ovat 1980-luvun talon tyypilliset ongelmat? 1. Ilmanvaihto Ilmanvaihtokoneet eivät olleet vielä 1980-luvulla tehokkaita. Jos talo on matala, painovoimainen ilmanvaihto toimii yleensä heikosti, etenkin, jos korvausilmareitit puuttuvat. Lisäksi poistoilmareittejä on usein tukittu vedon välttämiseksi. Huonosti toimiva ilmanvaihto voi näkyä kosteutena ikkunoiden sisäpinnoilla ja etenkin kesällä tunkkaisena seisovana ilmana. Riittämätön ilmanvaihto johtaa siihen, ettei sisätiloihin pääse tarpeeksi puhdasta ilmaa eivätkä epäpuhtaudet poistu tehokkaasti asunnosta. 2. Vesikatteen alapuolinen tuuletus Elleivät vesikatteen alapuoliset tilat tuuletu riittävästi, kosteusvaurion riski on olemassa. Yläpohjatilan tuuletus on yleensä huono räystäillä ja rakennuksen päädyssä. Lisäksi yläpohjasta puuttuu usein tärkeä osa, aluskate. Puute aiheuttaa paikallisia kosteusvaurioita. On myös tyypillistä, että yläpohjan lämmöneristeet ja yläpohjan höyrynsulkumuovit on huolimattomasti asennettu ja kulkusillat, joita pitkin yläpohjaa voisi kulkea tarkistamaan, puuttuvat. Monesti yläpohjan eristeet ovat painuneet ja niissä on rakoja, mikä altistaa kosteusvauriolle. – Koko lämmöneristekerros voi myös olla täynnä hiirien tekemiä onkaloita. Tämä heikentää lämmöneristystä, sanoo Raksystemsin aluepäällikkö, osakas Tapio Peltonen . Lisäksi läpiviennit, kuten viemärin tuuletusputkea varten vesikatteeseen tehty reikä, ovat monesti epätiiviitä, mistä aiheutuu kosteusvaurioita. 3. Maanvarainen alapohja Talon lattia saattoi edelleen 1980-luvulla olla samalla tasolla kuin rakennusta ympäröivä maanpinta. Rakenne, jossa lattiassa on betonilaatta ja sen päällä lämmöneristekerros, on erittäin herkkä vaurioitumaan. Kosteutta ja mikrobeja kertyy helposti näiden kahden kerroksen väliin. Rakenne kestää yleensä korkeintaan 40 vuotta eli käyttöikää on vielä vähän jäljellä. Puiset tukirakenteetkin ovat monesti mikrobivaurioituneet. Vaurion paljastaa yleensä haju, joka tulee lattialistojen välistä. Väliseinien alaosat saattavat olla kosteusvaurioituneet maaperän kosteuden ja esimerkiksi suihkutiloissa lattiarakenteisiin päässeen veden vuoksi. Pesutilojen seinärakennetta on helpointa tutkia esimerkiksi pesutilan viereisen makuuhuoneen puolelta. Väliseinien vaurioituneet alaosat korjataan samalla, kun lattiarakenne peruskorjataan. Maanvarainen lattia voi olla myös alapuolelta eristetty. Tällainen rakenne on yleensä toimiva, jos läpiviennit ovat tiiviitä, samoin lattian ja seinien liittymät. Alapuoleltakin eristetyssä rakenteessa styroksilla eristäminen on kosteusvaurioiden kannalta vähemmän riskaabelia kuin mineraalivillalla eristäminen. Tällaiseen rakenteeseen on usein asennettu myös muovikalvoja, joista voi seurata kosteusvaurioriski jo laatan kuivuessa, vesivahingoissa tai kun laatan ja maaperän lämpötilat vaihtelevat. 1980-luvun talossa saattaa olla myös kaksoislaattaperustus: niin sanottu raakavalu on valettu esimerkiksi hienon hiekan päälle. Päälle on asennettu lämmöneristeiksi esimerkiksi styroksilevyjä, ja päälle on valettu varsinainen pintabetonilattia. Tässä rakenteessa alin, kostea betonilaatta kosteusvaurioittaa myös eristeiden alapinnat ja seinien alajuoksut, jos ne alkavat alalaatan päältä. Mineraalivillaeristeet kosteusvaurioituvat herkemmin kuin styroksieristeet. Kevytbetonilankkulattioita on myös tämän ajan taloissa. Kevytbetonilankkulattian alla on matala tila, joka ei tuuletu tarpeeksi. Lisäksi tämän tuuletustilat epäpuhtaudet voivat päästä sisäilmaan, sillä lattian rakenne ei ole ilmatiivis. 4. Märkätilat Ennen vuotta 1999 laatoitetuissa kylpyhuoneissa on harvoin toimivaa vedeneristystä laattojen alla. Tämä altistaa kosteusvaurioille, etenkin jos märkätiloja hoidetaan huonosti. Vanha muovimatto on voitu jättää laattojen alle vedeneristeeksi, mutta ongelmana on, että ajan mukana muovimateriaali kutistuu ja hapertuu, jolloin saumat aukeavat. Vesi voi kulkeutua rakenteiden läpi esimerkiksi viereiseen huoneeseen ja aiheuttaa esimerkiksi parkettiin tai seinään kosteusvaurion. Rikkinäiset kylpyhuoneen muovitapettien tai muovimattojen saumat altistavat kosteusvauriolle. Vesi voi päästä rakenteisiin myös epätiiviistä läpivienneistä, kuten putkien kiinnikkeiden rei´istä. 5. Vesijohdot, viemärit ja putket Vesijohdot, viemärit ja vesikeskuslämmityksen putket saattavat vuotaa, vaikka keskimäärin niillä olisikin vielä käyttöikää jäljellä. 6. Vesikatto Jos katto vuotaa, ullakko kastuu ja syntyy kosteusvaurio. Katon elinikä on materiaalista riippuen 25—60 vuotta eli osassa tämän ajan taloista katon elinikä on jo täyttynyt. 7. Ulkoseinät ja perustukset Jos julkisivu tuulettuu vajavaisesti, seurauksena voi olla kosteusvaurio. Tiiliverhouksen takaa puuttuu yleensä riittävä tuuletusrako. Osaan taloista rakennettiin edelleen 1980-luvulla valesokkeli. Pahamaineinen valesokkeli ei kuitenkaan automaattisesti johda talon vaurioitumiseen. Vaurioitumiseen vaikuttaa esimerkiksi se, pysyvätkö talon perustukset kuivina tai tiivistyykö sisäilmasta kosteutta sokkeliin. Valesokkelin ja matalan perustuksen tuomia riskejä pienentävät toimivat salaojat, maanpinnan viettäminen talosta poispäin ja talon ulkopuoliset vesieristeet. Tämän ajan taloissa on tyypillistä, ettei sadevesiä ole johdettu oikein pois rakennuksen vierustoilta, mistä aiheutuu kosteusrasitusta talon perustuksiin ja alapohjaan. Voi myös olla, että sokkelin lämmöneriste sijaitsee perusmuurin keskellä. Jos tämän sokkelihalkaisun eristeenä on mineraalivillaa, sinä voi olla kosteusvaurioita, jos salaojitus tai sadeveden poisto ovat puutteellisia. 8. Ikkunat ja ovet Jos ikkuna- ja ovipellitykset eivät ole riittävän kaltevia, seinärakenteet pääsevät kastumaan. 9. Maanpinnat Talon perustukset pääsevät kastumaan, ellei sadevesien poisohjaus toimi. 10. Salaojat Raksystemsin aluepäällikkö, osakas Tapio Peltosen mukaan 1980-luvun taloille on melko tyypillistä, ettei niissä ole sen enempää sadevesiviemäröintiä kuin salaojitustakaan. Sadevedet saattavat ohjautua syöksytorvesta suoraan sokkeliin. Ja jos salaojitus on, sitä ei useimmiten ole huollettu. – Sekä salajituksen että viemäröinnin tekoa alettiin vasta harjoitella. Näiden puute voi vaikuttaa talon kuntoon etenkin, jos talossa on kellarikerros. Salaojien tarkoitus on johtaa maaperän vedet kauemmas, jotteivät ne kastelisi perustuksia. Salaojien kuuluu sijaita rakennuksen perustusten ulkopuolella, aina alempana kuin anturan alin kohta. Mitä ostajan on syytä huomioida? Ostajia viehättävät 1980-luvun taloissa yleensä väljät huoneet, melko isot tontit, autotalli tai autokatos ja ympäristö, koska alueen puut ovat jo ehtineet kasvaa suuriksi. Huoneistokeskuksen myyntipäällikkö, kiinteistönvälittäjä Teija Koskinen kiinnittäisi huomiota etenkin ilmanvaihtoon eli esimerkiksi puutteelliseen korvausilman saantiin, energiatehokkuuteen, mahdolliseen valesokkeliin ja mahdolliseen asbestiin. Energiatehokkuutta voivat 1980-luvun taloissa heikentää esimerkiksi ikkunoiden ja ovien puutteellinen tiiveys ja nykyistä ohuemmat eristeet. Lisäksi ennen vuotta 1999 rakennetuissa märkätiloissa ei yleensä ole nykymääräysten mukaista vedeneristystä laattojen alla. Moni 1980-luvun talon ostaja miettii, vaihtaisiko öljy- tai sähkölämmityksen maalämpöön. Vaihtoa kannattaa harkita öljylämmitystaloissa, koska silloin talossa on jo valmiina vesikiertoinen patterijärjestelmä. Teija Koskinen suosittelee tekemään taloon laadukkaan kuntotarkastuksen ennen kauppaa. – Tärkeää on muistuttaa myyjää siitä, että hän kertoisi kaiken tietämänsä talonsa vioista ja sen korjaushistoriasta, Koskinen sanoo. Mistä sen voi tietää, että kuntotarkastus on laadukas? – Siitä, että tekijä on pätevöitynyt AKK-kuntotarkastaja ja hän on toiminut rakennusalalla pitkään. Myös asiakkailta saadut suositukset ovat tärkeitä, Koskinen sanoo. Mitä omistajan on hyvä tehdä? 1. Ilmanvaihto Jos talossa on painovoimainen ilmanvaihto tai koneellinen poistoilmanvaihtojärjestelmä, poistoilmaventtiili pitää olla näissä tiloissa: keittiö, wc-tila, kylpyhuone, pesuhuone, sauna, kodinhoitohuone, vaatehuone ja varaston katto. Korvausilmaventtiilit pitää olla ikkunankarmeissa tai näiden tilojen ulkoseinissä: olohuone, makuuhuone, takkahuone ja työhuone. Näin ilmanvaihto paranee. Sekä poisto- että korvausilmaventtiilien pitää olla aina auki, jotta epäpuhdas ilma ja kosteus poistuvat ja sisälle pääsee raitista ilmaa. Jos tunnet vetoa, lämmittävä korvausilmaventtiili voi auttaa. Koneellista poistoilmanvaihtoa ohjataan usein erillisellä säätönupilla tai liesituulettimesta. Poistoilmavirtaus syntyy puhaltimella, joka on katolla tai liesituulettimessa. Puhaltimen pitää olla päällä koko ajan. Jos talossasi on koneellinen tulo- ja poistoilmanvaihtojärjestelmä, tuloilmaventtiilit sijaitsevat huoneiden katoissa. Puhdista tulo- ja poistoilmaventtiilit pölystä pari kertaa vuodessa. Vaihda tai puhdista samalla myös suodattimet. Esimerkiksi laitteiden valmistajat myyvät suodattimia. Painovoimaisen ilmanvaihtojärjestelmän venttiileissä ei yleensä ole suodattimia. Jos talossasi on koneellinen poistoilmanvaihto, suodattimet ovat korvausilmaventtiileissä. Jos talossasi on koneellinen tulo- ja poistoilmanvaihto, suodattimet ovat ilmanvaihtolaitteen sisällä. Puhdista myös liesituulettimen rasvasuodatin säännöllisesti. Myös ilmanvaihtokoneen lämmöntalteenottolaitteisto kaipaa puhdistusta, kerran vuodessa. Ilmanvaihtokanavat pitäisi puhdistuttaa kymmenen vuoden välein. Koneelliseen ilmanvaihtojärjestelmään kannattaa samalla tehdä perussäätö. Puhdistusta ja säätöä voi kysyä esimerkiksi nuohoojalta tai lvi-yrityksiltä. Pääseekö ilma siirtymään huoneesta toiseen? Ilmanvaihto ei toimi, jos ovi on tiivis. Ilman siirtymisen voi varmistaa tekemällä sisäovien ja kynnysten väliin kahden sentin raon. Vaihtoehtoisesti voit asentaa oviin siirtoilmasäleiköt. Tippuuko ilmanvaihtokanavista vettä tai onko katto kostunut venttiilin vierestä? Ilmanvaihtokanava on voinut jäädä eristämättä, jolloin kostea sisäilma tiivistyy ilmavaihtokanavaan – ja valuu takaisin sisätiloihin. Pidä koneellinen poistoilmanvaihto aina päällä, jotta ilmanvaihto pysyy riittävänä. Ilmanvaihtojärjestelmän peruskorjauksen yhteydessä on syytä uusia 1980-luvun ilmanvaihtokone ja tarvittaessa uusia kanavisto isommaksi. Koneellisen tulo- ja poistoilmanvaihdon asentamista voi harkita, mutta älä koskaan asenna vanhaan taloon pelkästään koneellista poistoilmanvaihtoa eli huippuimuria tai talotuuletinta. Tästä seuraa se, että rakenteista pääsee sisäilmaan epäpuhtauksia. Ilmalämmityslaite on asennettu moniin tämän vuosikymmenen taloihin. Laitteessa yhdistyvät ilmanvaihto, lämmitys ja lämmön talteenotto. Katso, että ilmalämmityslaitteisto ottaa korvausilman suoraan ulkoa eikä vesikaton alta ullakolta, jolloin ilman mukana voi tulla mineraalivillakuituja. Usein kuidut ovat peräisin järjestelmän jakolaatikon alta, jossa on yleensä käytetty mineraalivillaa äänenvaimentimena. Nuohoojalta voi kysyä ilmalämmityslaitteiden kanaviston puhdistusta viiden vuoden välein. 2. Vesikatteen alapuolinen tuuletus Onko talossa vesikatteen suuntaisia eristekerroksia? Tarkista esimerkiksi sivuräystäältä, että lämmöneristeen ja vesikatteen välissä on ainakin viiden sentin tuuletusrako. Jos eristeet on asennettu suoraan vesikatetta tai aluskatetta vasten, on varmaa, ettei kattorakenne tuuletu. Tuuletusraon puuttuminen on rakennusvirhe. Huonon tuuletuksen voi tunnistaa yläpohjan lämpimästä, kosteasta ilmasta tai kuurasta, joka talvella ilmestyy yläpohjatilaan. Varmista, että sivuräystäiltä pääsee raitista ilmaa tuuletusrakoon. Tuuletusilman on myös päästävä poistumaan, ja tätä varten päätykolmioiden ylimmässä kohdassa pitää olla tuuletussäleiköt. Jos säleiköt puuttuvat, asennuta ne. Näkyykö tuuletustilan katon piipussa, puurakenteissa, eristeissä tai aluskatteessa veden jättämiä jälkiä? Ne paljastavat vuotavan katon tai vuotavan läpiviennin. Korjaa vuotavat kohdat. Talvella on hyvä käydä pyrypäivän jälkeen yläpohjatilassa tarkistamassa, ettei sinne ole kertynyt lunta. Älä varastoi yläpohjan eristeiden päällä mitään. Siis älä mitään: ei muoveja, ei mattoja, ei pahveja. Ne keräävät kosteutta ja voivat johtaa mikrobivaurioon. Lämmöneristä kaikki tuuletustilan putket, kuten viemärin tuuletusputki ja ilmanvaihtojärjestelmän kanavat. Näin kosteus ei tiivisty putkien pinnalle. Onko talossasi aluskatetta? Ellei, asenna se viimeistään kattoremontin yhteydessä. Aluskatteettomassa talossa on usein veden aiheuttamia kosteusvaurioita. Aluskatteen pitää ulottua ulkoseinien ulkopuolelle. Onko yläpohjan höyrynsulku ehjä ja kauttaaltaan tiivis? Tämän toteaminen voi olla vaikeaa. Helpointa tiiveys on tarkistaa kattoremontin yhteydessä. Ilmavuotopaikan voi talvella paljastaa paikallinen kuura. Höyrynsulussa ei saisi olla aukkoja, sillä sisätilojen kostea ja lämmin ilma pääsee reikien ja vuotavien saumojen kautta yläpohjatilaan ja tuo sinne siten kosteutta. 3. Maanvarainen alapohja Onko talossasi lämmöneristämättömiä maanvaraisia lattioita? Näkyykö kosteusläikkiä, hilseillyttä maali- tai betonipintaa tai kiteytyneitä suoloja? Jos puukorokelattiassa tai kaksoisbetonilattiassa on kosteutta, tilalle on yleensä rakennettava uusi lattia. Kosteusvaurioita voi olla myös seinien alaohjauspuissa, joihin on päätynyt maaperän kosteutta. Vaurion paljastaa yleensä haju, joka tulee lattialistojen välistä. Korjauksessa kostuneiden lattiarakenteiden lisäksi maaperän kosteuslähteet pitää poistaa. Moniin tämän ajan taloihin on tehty esimerkiksi puukorokelattiaremontteja, mutta vauriot ovat uusineet jopa useita kertoja, koska kosteuslähdettä ei ole poistettu. Mineraalivillaeristeet vaurioituvat kosteudesta herkemmin kuin styroksi. Läpipuskeva maan kosteus voi näkyä myös irtoavina parketin palasina. 4. Märkätilat Huolehdi, että pesuhuoneessa ja saunassa on riittävä ilmanvaihto, jottei vesihöyry jää tiloihin ja aiheuta kosteusvauriota. Poistoilmaventtiilit tarvitaan kylpyhuoneen kattoon ja saunaan. Kuivaa lattiat ja seinät aina pesusi jälkeen, tuuleta sauna saunottuasi, puhdista viemärit säännöllisesti, jotta vesi pääsee virtaamaan. Jos talossasi on lattialämmitys, pidä se kesäisinkin päällä, jotta pinnat kuivuvat. Tarkista, ovatko muovitapettien ja muovimattojen saumat ehjiä. Elleivät ole, sauma ei varmasti pidä vettä. Onko muovimaton ja lattiakaivon liitoskohta ehjä? Tarkista, ovatko seinien alaosien ja lattian läpi menevien putkien ja kiinnikkeiden saumat ehjiä. Entä suihkuhanan ja saippuatelineen läpivientikohdat? Onko suihkutilassa puuseiniä? Ne eivät kestä kosteutta. Korjauta puutteet. Kun teetät seuraavaksi kylpyhuoneremonttia, poista kaikki vesiputkien seinä- tai lattialäpiviennit siltä alueelta, jonne vesi roiskuu. Siirrä vesiputket tulemaan suihkuhanalle mieluiten katosta päin. Jos pesuhuone on laatoitettu , tarkista laattojen sekä silikoni- ja laastisaumojen kunto. Ammattilainen voi käyttää pintakosteusilmaisinta osoittamaan, onko kylpyhuoneen lattiassa tai seinässä todennäköisesti kosteutta vai ei. Toimiiko ilmanvaihto märkätiloissa? Kylpyhuoneen katossa ja saunassa pitää olla poistoilmaventtiilit. Kylpyhuoneen oven ja kynnyksen välissä pitäisi olla vähintään kahden sentin korkuinen rako ja korvausilman tulisi liikkua kylpyhuoneeseen päin. Saunan puolella korvausilman pitäisi ohjautua venttiilin avulla kiukaan yläpuolelle. Saunan ja suihkutilan välissä ei saa olla kynnystä, jotta ilma pääsee vaihtumaan. Märkätilasta muihin tiloihin pitää olla vesieristetty kynnys, joka on vähintään 1,5 senttiä korkea. Se estää tulvivan veden pääsyn kuiviin tiloihin. 5. Tekniset järjestelmät Selvitä, missä veden pääsulku sijaitsee. Jos vesivahinko sattuu, sulje pääsulku ensimmäisenä. Tarkista vuosittain, että venttiili menee auki ja kiinni eikä vuoda. Vuotavatko vesijohdot, viemärit tai keskuslämmityksen putket? Avaa vesihana ja katso lavuaarin alta tai allaskaapista, näkyykö vuotoja. Kokeile kädellä, tihkuuko vesiputkien liitoksista vettä. Ellet ole varma, kokeile paperilla. Viemärien kunnon voi selvittää tarkasti vain viemärikuvauksella. Jos talossasi on vesikeskuslämmitys, on hyvä tarkkailla lämmitysjärjestelmän paineita ja sitä, kertyykö lämmityspattereihin ilmaa. Jos pattereihin kertyy ilmaa ja jos vettä joudutaan lisäämään jatkuvasti, lämmitysjärjestelmässä on todennäköisesti vuoto. Tee vesimittaritesti: sulje kaikki vesipisteet. Jos vesimittarin osoitin liikkuu, vaikka vettä ei käytetä, jossakin on todennäköisesti vuoto. Käy läpi kodinkoneiden vesi- ja viemäriliitännät. Vuotavatko ne? Asenna pesukoneiden ja jääkaappien alle turvakaukalo – näet vuodon kaukaloon valuneesta vedestä. Onko talossasi ilmalämpöpumppu? Eihän laitteessa tiivistyvä vesi kastele talon rakenteita? Onko putket eristetty asbestilla? Asia selviää viemällä materiaalinäyte laboratorioon. Oman kunnan terveystarkastaja voi auttaa haitta-ainekartoittajan sekä laboratorion löytämisessä. Jos asbestia sisältävä materiaali on ehjää, sitä ei tarvitse purkaa. Asbestia voi olla myös tämän ajan lattia- ja julkisivumateriaaleissa. 6. Vesikatto Tarkista pari kertaa vuodessa, missä kunnossa ovat kattomateriaali, saumat, liittymät ja räystäspellitykset. Korjaa tarvittaessa. Jos jo silmällä näkee, että kate on huonossa kunnossa, vaihda se uuteen. Esimerkiksi kattohuovan alle syntynyt pussi kertoo alkavasta vauriosta. Asbestipitoinen Minerit- tai varttikate on purettava asbestipurkutyönä, joka vaatii erillisen luvan. Tarkista läpivientien tiiveys joka suunnasta ja korjaa vuotavat kohdat. Tavallisia läpivientejä ovat piippu, antenni ja viemärin tuuletusputki. Tarkista myös kattoikkunoiden tiiveys, sillä kattoikkunat vuotavat helposti. Puhdista katto, kattokaivo, kourut ja syöksytorvet lehdistä, roskista ja sammaleista kahdesti vuodessa, jotta vesi pääsee valumaan kattokaivoihin tai vesikouruihin. Varmista, ettei sadevesi jää seisomaan kouruihin. Jos jää, kouruihin pitää tehdä lisää kaatoa kohti syöksytorvia. Ohjaavatko katon kallistukset sadevedet kattokaivoihin tai vesikouruihin? Kourut ja syöksytorvet pitää uusia noin 25–40 vuoden välein. Tarkista savupiipun ja sen sadehatun kunto. Jos ne ovat kunnossa, ne eivät päästä vettä hormistoon. Onko piipussa valukansi ja ehjä sadehattu? Onko viemärin tuuletusputki eristetty? Ellei ole, seurauksena voi olla hajuhaittoja ja jäätymistä. Myynnissä on myös eristettyjä valmisosia. Syntyykö talvella räystäisiin jääpuikkoja? Sulaako lumi jostakin kohdasta kattoa nopeammin kuin muualta? Nämä seikat voivat kieliä lämpövuodosta. 7. Ulkoseinät ja perustukset Onko tiili- tai puuverhouksen takana riittävää, vähintään kahden–kolmen sentin pystysuuntaista ja yhdensuuntaista tuuletusrakoa? Tämän voi tarkistaa esimerkiksi irrottamalla oven pielilaudan tai ikkunan pielilaudan. Jos tuuletusrako puuttuu, sadevesi imeytyy verhouksen läpi ja kastelee tuulensuojaeristeen, ehkä myös lämmöneristeet ja talon rungon. Tuuletusraon pitää olla ala- ja yläreunasta yhteydessä ulkoilmaan, sillä muuten seinärakenne ei tuuletu. Pystylaudoituksen takana pitää olla ristiinkoolaus, joka varmistaa riittävän tuuletuksen. Suojaa tuuletusraot jyrsijäverkolla. Tuuletusrako saattaa olla olemassa, mutta se voi olla tukkeutunut laastilla tai tiiliverhous on saatettu asentaa suoraan tuulensuojalevyä vasten. Tiiliverhouksen alareunassa joka kolmannen tiilen sauman pitäisi olla auki ja sieltä pitäisi olla yhteys ulkoilmaan, jotta ilma pääsee kuivattamaan tiiliseinää. Ovatko julkisivun materiaalit ehjiä? Materiaalina voi olla puu, tiili tai betoni. Ei saa olla halkeamia tai koloja, joista vesi pääsisi rakenteisiin. Ovatko perustukset ehjät? Rakenteiden kosteusvaurioista voivat kieliä julkisivun läikät, maalin hilseily tai härme. Selvitä, mistä kastuminen johtuu ja korjauta vahingoittuneet kohdat. Lautaverhous kestää keskimäärin 50 vuotta. Huoltomaalaus pitää tehdä 5–20 vuoden välein. Onko ulkoseinän höyrynsulku tiivis? Ammattilainen voi tutkia tiiviyden esimerkiksi merkkisavun, merkkiaineiden tai talvella lämpökuvauksen avulla. Onko talossasi valesokkeli? Nimensä mukaisesti valesokkeli on lavaste, valetta. Valesokkeli antaa ymmärtää, että lattiat olisivat kymmeniä senttejä ylempänä kuin maanpinta, vaikka tosi asiassa lattiat ovat lähes maan tasolla. Myös ulkoseinärungon alaosa on maanpinnan tasolla tai pahimmassa tapauksessa jopa maan alla. Maakosteus tietysti altistaa seinän alaosan kosteusvaurioille. Valesokkelien sisällä olevien puurakenteiden vauriot ovat tämän ajan taloissa yleisiä. Ammattilainen voi tarvittaessa tarkistaa valesokkelin kunnon avaamalla ulkoseinärakennetta sisäpuolelta. 8. Ikkunat ja ovet Pellitysten ja karmien liitosten pitää olla myös tiiviitä ja ikkunalautoja ja pielilautoja pitkin valuvien vesien pitää kulkeutua pellityksille. Ovatko pellitysten nurkkataitteet tiiviit? Katso, onko ikkunapellin alla pellin ja julkisivuverhouksen välissä tuuletusrakoa? Ellei ole, tee sellainen, jos mahdollista. Tarkista, ovatko ikkunoiden ja ovien tiivisteet tiiviit. Kaipaavatko puuovet ja puuikkunat maalausta? Jos ulommaisen ikkunalasin sisäpinta menee pakkasella huuruun, se kertoo siitä, että ikkunoiden väliin pääsee lämmintä sisäilmaa. Ratkaisuna on tiivistää sisäpuitteen raot hyvin, jotta sisäilma ei pääse ikkunoiden väliin. 9. Maanpinnat Käytä pintakouruja tai sadevesiputkistoja ohjaamaan kattovedet ainakin kolmen metrin päähän talosta. Sadevesiputkistossa sadevedet pitää ohjata syöksytorvesta rännikaivoon ja sieltä edelleen sadevesiputkistoon. Puhdista rännikaivo roskista ja pidä putkisto avoimena. Älä johda kattovesiä salaojiin. Ulkoseinän puurungon alareunan pitäisi olla ainakin 30 senttiä ylempänä kuin ulkopuolen maaperä. Maapintojen olisi hyvä kallistua kolmen metrin matkalla rakennuksesta poispäin ainakin 15 senttiä, jotta pintavedet valuvat pois. Vielä kallistustakin tärkeämpää on, että sokkelien vieressä pintamaan alla on rakennekerros, joka ohjaa vettä poispäin rakenteista. Onko tarpeen poistaa tai muokata maanpintaa talon ympäriltä? Onko talosi rinnetontilla? Eihän valuva vesi pääse kastelemaan perustuksia? Talon seinustat pitäisi jättää tyhjiksi: puita ei saa olla viiden metrin, pensaita kolmen metrin ja kukkapenkkejä metrin etäisyydellä talosta. Kasvien juuret estävät perustuksia kuivumasta ja tukkivat helposti salaojat. Liian lähellä kasvavat puut voivat myös rikkoa räystäitä ja liata kattoa sekä räystäskouruja, mikä lyhentää niiden käyttöikää. Talvella luo lumet viiden metrin päähän talon viereltä. 10. Salaojat Onko talosi ympärillä salaojat? Ennen vuotta 2000 rakennetuissa taloissa on harvoin toimivia salaojia. Salaojien kuuluu sijaita rakennuksen perustusten ulkopuolella, aina alempana kuin antura alimmillaan. Kun teetät uudet salaojat, asennuta samalla sadevesiputkisto, joka johtaa kattovedet pois rakennuksen viereltä. Lisää myös perustusten vesieristystä ja lämmöneristystä. Vanhat salaojat kestävät keskimäärin 40 vuotta ja uusien määräysten mukaan asennetut 50 vuotta. Jos jälkeenpäin asennetuilla salaojilla on vielä käyttöikää, tarkista, toimivatko ne. Tulviva oja ei saa päästä kastelemaan perustuksia salaojan kautta. Tämän estämiseksi salaojajärjestelmään pitää asentaa padotusventtiilillinen välikaivo.