Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Kaupallinen yhteistyö: Hartela - Rovastinlinna rakenteilla Raisiossa: Millainen parketti jalan alle? Kylppäriin tehosteseinä vai varmaa vaaleata? Vielä ehdit valita kodin materiaalit oman makusi mukaan

Rovastinlinna on osa uutta korttelikokonaisuutta Raision keskustassa. Viime vapuksi alueelle valmistui As Oy Pappilanmäki Raisio, Rovastinlinnaan pääsee muuttamaan keväällä 2021. Sijainti on ihanteellinen: kaikki kauppa- ja terveyspalvelut ovat kävelymatkan päässä, linja-autopysäkki korttelin kulmalla. Matka sekä Turun keskustaan että Naantaliin on vain alle kymmenen kilometriä. Lähes kahden hehtaarin laajuinen Alppiruusupuisto sijaitsee Kirkkoväärtinkujan päässä. Viime syksynä ensimmäiset Rovastinlinnasta kodin varanneet kävivät istuttamassa puistoon oman Unelma -lajikkeen ruusunsa. Tänä keväänä voi käydä ihailemassa taloyhtiön oman ruusun kukkaan puhkeamista. Yhteisöllisyys on yksi korttelikokonaisuuden vahvuuksista, taloilla on esimerkiksi yhteinen, viihtyisä piha-alue. Itse valittu vai valmis tyyli? – Kalusteiden materiaalit ja värit ovat tärkeä osa kotia, ja siksi kannattaakin olla pikaisesti yhteydessä meihin. Rakentaminen on siinä vaiheessa, että vielä ehdit valita materiaalit oman makusi mukaan, muistuttavat Hartelan asiakaspalveluinsinööri Marjut Kari ja asuntomyyntipäällikkö Päivi Tausa . Hartelassa on laadittu Rovastinlinnaan neljä erilaista sisustustyyliä, ja kodinostaja voi halutessaan valita yhden tyyleistä sellaisenaan. – Tyylien osasia voi yhdistellä oman mielen mukaan: napata keittiön ovimallin tästä, vetimet tuosta ja tasot kolmannesta, Päivi vinkkaa. – Lisäksi parketit, kylpyhuone- ja keittiön välitilalaatoitukset pääsee valitsemaan itse. Yhdistelmävaihtoehtoja on valtavasti, ja jokaiselle löytyy varmasti sopiva, Marjut jatkaa. Hartela haluaa pysyä trendien mukana myös valmiiden tyylien valinnoissa ja onkin onnistunut tässä hyvin: valtaosa asunnon ostajista valitsee materiaalit valmiiksi mietityistä tyyleistä. Marjut ja Päivi esittelevät vaihtoehtoja mielellään. – Kätevimmin pääset tutustumaan materiaaleihin ja malleihin esittelytilaisuudessa Kirkkoväärtinkujan työmaatoimistossa sunnuntaina 15. maaliskuuta. Olemme paikalla kertomassa vaihtoehdoista kello 13–14.30. Voit toki myös soittaa meille asuntomyyntiin ja sopia oman henkilökohtaisen esittelyajan. Vetimillä saa ihmeitä aikaan Kaapistoissa on mistä valita. Oman tyylin mukaan kotikeittiöön saa valkoiset tai värilliset ovet, osan silmää miellyttää puusyykuvio. Toiset haluavat alas tummat ja ylös vaaleat kaapistot – sekin onnistuu. – Katseenvangitsijaksi voi valita näyttävätkin vetimet, joilla saa keittiöön helposti ilmettä ja uniikkia otetta. Esimerkiksi lämmin messinki on tullut vauhdilla sisustukseen. Messinkinupeilla saa keittiön kaappeihin mukavan rustiikin säväyksen. Moni esimerkiksi omakotitalosta muuttava haluaa mukaansa kerrostaloasuntoon jotakin tuttua vanhaa, antiikkista, kulmakaapin tai vaikkapa kuparipannukokoelman. Näin uusi ja vanha sekoittuvat toisiinsa, ja aivan uusi asunto saa historiallista lämpöä. Kotimainen Topi takaa laatukeittiön Rovastinlinnan kohteessa käytetään suomalaisen perheyhtiön Topi-Keittiöiden kalusteita. Elina Kivimäki Turun myymälästä kertoo, käytännöllisyys ja kauneus kulkevat kalusteissa käsi kädessä. – Vaaleat sävyt ovat edelleen suosittuja, mutta valinnan varaa on joka makuun. Hidastavilla liukukiskoilla toimivat laatikostot ovat miellyttäviä käyttää ja vaaleatkin pinnat helppo pitää puhtaana, Elina tietää. Hän vinkkaa, että vakiotasomallien lisäksi ostaja voi halutessaan muutostyönä tilata Hartelalta muunkin tasomateriaalin. – Esimerkiksi kivi- ja kvartsitasot ovat nykyään kysyttyjä. Uutena kiinnostusta herättää myös Dekton, jonka lämmönsietokyky on vertaansa vailla. Esittely Kirkkoväärtinkujan työmaatoimistossa su 15.3. klo 13–14.30 . Nähtävillä Rovastinlinnan koteihin valittavissa olevat materiaalit. Tule tutustumaan. Voit kokeilla asuntoihin valittavissa olevia eri materiaaleja virtuaalisesti Rovastinlinnan nettisivujen sisustussivulla olevassa Oma Hartela -demossa . Tästä pääset tutustumaan Hartelan Rovastinlinnaan tarkemmin MYYNTI Hartela Länsi-Suomi Oy Bastioninkatu 4C, 2 krs 20730 Turku p. 0800 97 100 (maksuton) asuntomyynti.turku@hartela.fi Päivi Tausa asuntomyyntipäällikkö, p. 0400 755258, paivi.tausa@hartela Marjut Kari asiakaspalveluinsinööri, p. 050 313 2288, marjut.kari@hartela.fi