Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

Sote-uudistus voi lisätä merkittävästi julkisia menoja

Perjantaina esitelty ministeriryhmän luonnos tulevasta soteuudistuksesta sisältää paljon hyviä elementtejä. Hyvää on se, ettei maakunnille siirretä tässä vaiheessa muita tehtäviä kuin sosiaali- ja terveyspuolen palvelut sekä palo- ja pelastustoimi. Tämänkin rakenteellisen uudistuksen toteuttamisessa on riittävästi työsarkaa. Hyvää on myös se, että uudistuksen pitäisi kaiken järjen mukaan parantaa palvelujen integraatiota, sillä terveydenhuolto ja erikoissairaanhoito tulevat yhden organisaation hoidettaviksi. Sipilän hallituksen sote-uudistus ei tätä olisi toteuttanut sen sisältämän ongelmallisen valinnanvapausmallin takia. Tulevan sotemallin rakenteet on siis linjattu ministerityöryhmässä, mutta tuleva rahoitusratkaisu on osin auki. Alkuvaiheessa sote-menot katetaan valtion pussista ja asukasmaksuilla, ja maakunnille tulee veronkanto-oikeus vasta myöhemmin. Ministeriryhmän tiedotustilaisuudessa vakuutettiin, että menojen kasvuakin yritetään hillitä, vaikka mitään Sipilän hallituksen aikaista 3 miljardin euron säästötavoitetta ei asetetakaan. Mutta mikä motivoi sotealuetta hillitsemään menoja, jos valtiovalta kattaa ainakin alkuvaiheessa pääosan menoista? Piikki on auki. Kulusäästöjä uskotaan löytyvän sairauksien ennaltaehkäisyyn panostamisesta, toimintakäytäntöjen yhtenäistämisestä ja digitalisaatiosta, mutta sisältääkö uudistus sotealueelle riittävän vahvan kannusteen säästöjen löytämiseen esimerkiksi hallinnosta? Se jäänyt nähtäväksi, kun uudistus etenee.