Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Naantalin sitkeä kunnallismies pitkällä taipaleella: Insinööri Jan Lindström soveltaa kaupunkiin yritysmaailman oppeja

Pitkän linjan kokoomuslainen kunnallispoliitikko Jan Lindström , 59, korvasi kesäkuussa saman puolueen Markku Tuunan Naantalin kaupunginhallituksen puheenjohtajana. Lindström on tehtävässä ensimmäistä kertaa ja kommentoi vaihdosta niin kliseemäisesti, että on vastustamattoman houkuttelevaa toistaa se. – Markun ja minun vaihtooni ei liity mitään dramatiikkaa. Se on sovittu jo pari vuotta sitten. Valtuuston jäsen Lindström on ollut vuodesta 1985, ja hän johti sitä 1997-2004. Kaupunginhallituksen jäsen - eli sen ”pöytäkunnassa” kuten Lindström asian ilmaisee - mies on ollut vuodesta 1997. Kokemusta on. – Ei tämä mikään sprinttimatka ole ollut. Enemmän tämmöinen pitkä taival, Lindström sanoo todeten, että politiikkaan hän lähti mukaan jo vuonna 1974, kun hänet kokoomuksen ehdokkaana valittiin Maijamäen kouluneuvoston apujäseneksi. Varsinaiseksi jäseneksi hänet kelpuutettiin, kun iäksi oli vaihtunut 15. Vahvalla taloudella palvelutasoa Lindströmin Naantali-politiikka on ytimekäs. – Vahvan talouden ylläpito on minun mielestäni ykkösasia. Vahva talous on Lindströmille väline, jolla kaupunki voi säilyttää hyvän palvelutason. Lindströmin ei tarvitse miettiä voidakseen luetella keinot vahvan talouden ylläpitämiseen: – Uusia hankkeita voi keksiä tai niitä voi tulla esiin, muttei niitä kuulu aloittaa ulkopuolella normaalin talousarvioprosessin. Niitä tulee aina välillä, muttei se tarkoita sitä että ne olisivat huonoja. Huono asia on se, että tulee tällaisia yllätyksiä, puheenjohtaja sanoo. Esimerkiksi hän antaa viime kevään 3+3 työntekijän panostukset kotihoitoon, vaikka hän niitä tarpeellisina pitääkin. – Ne pitäisi pystyä ennakoimaan! Toinen vahvan talouden keino on sen ymmärtäminen, että hyvän imagon ylläpito ei tule itsestään. – Tulee olla ajoittain panostuksia palvelutasoon. Nyt se ovat nämä koulut ja asuntomessut. Todennäköisesti seuraava on monitoimihalli. Lindström tarkoittaa suunniteltuja Palvan uutta koulua, Luonnonmaan perhetaloa ja Kalevanniemen koulukeskuksen uusimista ja laajentamista monitoimihallin rakentamisineen. – Jotta saadaan hyviä veronmaksajia, me tarvitaan vahva imago. Lindström muistuttaa, että aiemminkin on vastaavia panostuksia tehty. – 1990-luvulla rakennettiin Suopellon koulu omalla rahalla, ei saatu valtionapua. Kolmas Lindströmin konsti on yrittäjien yhteistoimintaan panostaminen ja siten työpaikkojen lisääminen Naantalissa. – Sataman ympärillä on vielä vapaata aluetta, osoittaa Lindström. Hankkeiden takia kaupungin on otettava velkaa. – En halua missään tapauksessa, että veroprosenttia nostetaan. Asuntomessujen vastustaja Mahtaako asuntomessut olla nykyiselle puheenjohtajalle kiperä juttu? Lindström vastusti niiden hankkimista Naantaliin. – Kunnioitan valtuuston päätöstä. Yritän tehdä kaikkeni, että messut onnistuvat, että tulisi parhaat messut kautta aikojen, lupaa mies. –Toivottavasti se tuo ne 150 000 kävijää Naantaliin. Pitkien kaarien mies Lindström on pitkien kaarien mies. Siviilityö Valmetin palveluksessa Raisiossa on jo 31 vuoden mittainen. Siitä 20 vuotta meni myynnissä ja alaisia oli enimmillään 45. Raision tehdas valmistaa ilmajärjestelmiä paperi-, sellu- ja kartonkitehtaisiin. Vuosi sitten Lindström siirtyi myynnistä hankintaan, ja alaisia on nyt 8. Käyntikortissa titteliksi on merkitty Head of Procurement. – Aika usein vien töitä kotiin. Usein viikonloppuisin valmistelen tulevia palavereita, Lindström valottaa. Skype-palavereita kiinalaisten ja muiden aasialaisten kanssa Head of Procurement käy aamukahdeksalta ja pohjois- ja eteläamerikkalaisten kanssa iltapäivällä kello 3 tai 4. Lindström ei työnsä takia voinut ryhtyä osa-aikaiseksi kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi - kuten Markku Tuuna oli tehnyt - vaan luottamustoimi on hoidettava oman työn ohella. Puheenjohtajan työteliäin aika on vasta tulossa, ja kesällä Lindström pystyi lomailemaan 4 viikkoa putkeen ensimmäisen kerran vuosikausiin. Päivettyneistä kasvoista näkyy, että mies on viettänyt paljon aikaa merellä. Veneily on yhteinen harrastus elämänkumppani Anne Pentin kanssa, kunnallispoliitikko hänkin. – Kiireisin aika on aina lokakuu, jolloin talousarvio ja taloussuunnitelma lyödään lukkoon. On tarkoitus käydä jokaisessa lautakunnassa, jotta pääsen kiinni asioihin ennen kuin ne tulevat talousarviovalmisteluun. Ryhmäpalaverit ovat sunnuntai-iltaisin, maanantaisin konsernijaosto tai kaupunginhallitus ja muina iltoina lautakunnat. – Olen suurin piirtein samat kokoukset istunut aikaisemmin, ja tiedän mitä se on, mutta tietysti ajankäyttö lisääntyy hiukan. Meillä on hyvät virkamiehet, ja he valmistelevat asiat. Rillit huurussa, Remes ja unta Olisi helppo uskoa, ettei Lindström muuta ehtisikään kuin työnsä ja politiikan. Hän sanoo nukkuvansa 7 tuntia yössä. Sen hän siis ainakin ehtii. Merenrantakodissa Merimaskun Kukolaisissa ehtii myös touhuta. Lindströmistä tuli vuosi sitten isoisä, ja Niilo-pojalle telmittäväksi on jo rakennettu hiekkaranta. – Talven projekti on puuhun tulevan leikkimökin rakentaminen. Design tulee rakentamisvaiheessa: katto, pari ikkunaa, että siellä voi olla vaikka yön. Televisio ei ole tyhjän panttina. – Yleensä illalla katsotaan Rillit huurussa tai jotain muuta kevyttä ja uutiset. Jonkin verran luen dekkareita, Remekset ovat tuttuja. Dekkareita luen myös englannin tai ruotsin kielellä - siitä on muutakin hyötyä. Yksityisen puolen ihmisten päätettävä Lindström noudattaa omaa poliittista perusnäkemystään kaupungin luottoelinten johdossa. – Näen, että yksityisen puolen ihmisten pitää olla päättämässä kaupungin asioista eikä kaupungin omien työntekijöiden. Myös yritysmaailman ajatukset tulevat mukaan. Haluan kuitenkin, että ajatellaan mikä on kannattavaa ja miten tuottavuutta lisätään. Tallipuiston rakentaminen on ajankohtainen esimerkki eriävistä näkemyksistä Naantalin kehittämisessä. – Mielestäni asia on käsitelty osayleiskaavan yhteydessä. Kauppa kuuluu siihen. Asia tulee varmaan syksyllä ensimmäiseen käsittelyyn. Jan Lindström on syntynyt Naantalissa 11.5.1960 Tyttäret Essi ja Ella ja tyttärenpoika Niilo Asuu Merimaskussa kumppaninsa Anne Pentin kanssa Koulutus: LVI-insinööri Mikkelin teknillinen opisto 1986 ja eMBA Turun kauppakorkeakoulu 2015 Työpaikka Valmet Technologies Raisiossa, johtoryhmän jäsen Naantalin kaupunginhallituksen puheenjohtaja 12.6.2019 lähtien Halvaantui aivoinfarktin takia 1997 ja kuntoutti itsensä liikuntakykyiseksi Nuorena VG-62:n edustusjääkiekkoilija ja 27 vuotta ringette-, jääkiekko- ja jalkapallovalmentaja.