Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö Tulospalvelu

Kiinteistöomistajan epätoivo - ”Minulle tämä tarkoittaa sitä, että joudun myymään tämän talon”

Raision kaupungissa vesihuoltopalvelut tuottava Vesi Oy lähetti huhtikuussa 2018 noin 60 raisiolaiselle kiinteistönomistajalle kehotuksen liittymisestä vesi-, jäte- ja/tai hulevesiverkostoihin, koska kiinteistö sijaitsee vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella. Liittymään kehotettiin vuoden 2018 loppuun mennessä. Kehotuksen saaneista noin 20 on liittynyt vesihuoltoverkostoon, mutta 33 on tehnyt Raision ympäristölautakunnalle vapautushakemuksen. Yksi heistä on Satu Hakanurmi , joka asuu Mäihämäentiellä Kerttulantien, Kustavintien ja kasitien muodostaman kolmion sisällä. Hakanurmen vuonna 2002 valmistuneessa talossa on 40 000 euroa maksaneet vesi- jätevesi- ja hulevesijärjestelmät. – 65 000 euron kustannuksiin nousevien uusien investointien tekeminen lisälainalla on yhden aikuisen ja yhden alaikäisen taloudessa aikaisempien asuntolainojen päälle kohtuutonta. Minulle tämä tarkoittaa sitä, että joudun myymään tämän talon, katsoo Hakanurmi. Keväällä päätöksiä Raision ympäristöpäällikön Kirsi Anttilan mukaan osaan hakemuksista on yhä saamatta vesihuoltolaitoksen ja terveysviranomaisten lausunnot. Hakemukset on tarkoitus viedä vielä keväällä ympäristölautakunnan ratkaistavaksi. Huhtikuun kokoukseen ne eivät ehdi, ja seuraavat kokoukset ovat 9. toukokuuta ja 13. kesäkuuta. Jos lautakunta torjuu vapautushakemuksen, päätöksestä voi valittaa hallinto-oikeuteen. Helmikuussa ympäristölautakunta määritteli ne kriteerit, joilla taajamassa oleva kiinteistö voi saada vapautuksen vesijohtoon ja jätevesiviemäriin liittymisestä. Lautakunta päätti, että määräaikaisen vapautuksen edellytykset voivat täyttyä, esimerkiksi jos kiinteistökohtainen vesihuoltolaitteisto on ollut vain vähän aikaa käytössä. Ympäristöpäällikkö ei näe poikkeuksellisena siinä, että yli puolet kiinteistöistä haki vapautusta liittymispakosta. Anttila ei kuuden Raision virkavuotensa ajalta muista, että ympäristölautakuntaan olisi aiemmin tullut yhtään vapautushakemusta. Raision Vesi Oy on ollut olemassa muutaman vuoden, ja Anttilan mukaan kysymys on nyt siitä, että yhtiö on tarttunut toimeen. Tavoitteena on saada asemakaava-alueella eli ns. vesihuollon toiminta-alueella olevat kiinteistöt liittymään julkiseen vesihuoltoon. ”Alueelle ei tule kunnallistekniikkaa” Raision Vesi Oy:n yhdyskuntainsinööri Marika Nurmikko kertoo, että yhtiön velvollisuus on rakentaa putket liitettävän kiinteistön rajalle saakka. Hän ei voi kommentoida yksittäisten ihmisten kuten Hakanurmen tapausta. Hakanurmi katsoo, että kaupungin toiminta on ollut epäjohdonmukaista ja hyvän hallintotavan vastaista. – Tonttia ja sillä sijaitsevaa kiinteistöä ostettaessa 1993 Raision kaupunki on nimenomaan painottanut, että alueelle ei tule kunnallistekniikkaa ja että kaikki vesi-, viemäri- ja hulevesi-investoinnit on tehtävä itse. Hakanurmi myös ihmettelee, miksi liittyminen velvoitettiin tehtäväksi runsaan vain puolen vuoden kuluessa. Hän kertoo olleensa yhteydessä Omakotiliittoon. – Reagointiaikaa Raision Vesi Oy:n lähettämille vaatimuksille jää kahdeksan kuukautta, mikä on vaadittava rahoitus huomioiden kohtuutonta. Omakotiliiton lakimiehen mukaan tämän kokoluokan investoinneissa asukkaita tulee tiedottaa hyvissä ajoin vähintään 2-3 vuotta etukäteen, Hakanurmi perustelee. Yhtiön mukaan aikataulu on tiukka, jotta kiinteistöjen omistajat saataisiin reagoimaan asiaan mahdollisimman pian.