Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Opelin harvinainen luksusmalli oli Olavi Hakalan toimisto tien päällä - Kojelautaa komistavat jyhkeä NMT-puhelin ja kuulakärkikynät

Olavi Hakala , 77, on omistanut 27 autoa, joista kaksi on hänen mielestään ylitse muiden. Ensimmäiseksi hänelle tulee mieleen vuosimallin 1986 Opel Manta. Urheilullinen kaunotar palveli Olavin ja hänen vaimonsa hääautona. – Manta varastettiin tamperelaisen hotellin parkkihallista. Sen koomin siitä ei ole kuulunut mitään, Olavi kertoo. Hän havaitsi varkauden aamusella ja ilmoitti siitä heti poliisille. Virkavalta kävi asian kimppuun iltapäivällä, mikä oli liian myöhäistä. Olavi epäilee, että auto oli ehditty ajaa pois maasta. Tuolloin elettiin aikaa, jolloin itäblokin maiden autovarkaat olivat aktiivisia Suomessa. – Onneksi Mantaa ei ole, niin säästyypä tallitilaa, Olavi veistelee sarkastisesti. Toinen hänen unelma-autoistaan on tallella. Se on Opel Senator vuodelta 1986. Olavista tuli Senatorin omistaja puoli vahingossa, kun hänen poikansa Harri Hakala toi autoja maailmalta Suomeen. Auto oli päätyä ambulanssiksi Monet Opel Senatorit muunnettiin ambulansseiksi. Olavi Hakalankin Senator oli päätymässä ambulanssiksi, mutta muutostöitä tehnyt saksalaisyritys lopetti toimintansa kesken kaiken. Sen jäljiltä jäi viisi ajamatonta Senatoria. Ne seisoivat kaksi vuotta, kunnes kolme niistä tuotiin Harri Hakalan yritykselle Suomeen. – Kolmilitraisella moottorilla varustetut kaksi Senatoria myytiin edelleen, mutta tämä 2,5-litraisella moottorilla varustettu auto haluttiin hankkia omaan käyttöön, Olavi kertoo. Ambulansseiksi tarkoitetut Senatorit oli maalattu valkoisiksi. Olavi ei pitänyt valkoisista autoista. Hänen poikansa maalasi korjaamollaan Senatorin isänsä toivomaan sävyyn - metalligraffitinharmaaksi. Tuohon aikaan Olavi työskenteli myyntitehtävissä SOK:lla. Niinpä Senatoriin asennettiin NMT-puhelin. Muita herkkuja ovat Opelin alumiinivanteet, BFG-renkaat, madallusjouset, D&W-puuratti sekä Irmscher-korisarja. Irmscher Automobilbau on nimenomaan Opeleihin erikoistunut viritysfirma, joten tällä tavoin varustettu Senator muistuttaa Mercedeksen AMG-sarjalaisia sekä BMW:n Motorsport-malleja. ”Kuin kiikkutuoliin istahtaisi” Miltä Opelin lippulaivamalli tuntuu maantiellä? Olavi Hakala kuvailee Senatoria jämäkäksi autoksi, jossa kaikki tuntuu olevan kätten ulottuvilla. – Ratissa tulee sellainen olo, että auto on koko ajan hyvin hallittavissa, hän kiteyttää. Eipä ihme, että 1980-luvun alun autolehdissä Senatorin sanottiin pesevän Mercedekset, Bemarit ja Audit ajo-ominaisuuksissa. Senator on varustettu lukkiutumattomilla ABS-jarruilla, mikä oli tuohon aikaan edistyksellistä. Erillisjousitettu taka-akseli saa matkanteon tuntumaan tasaiselta, vaikka alla olisi kuoppaisempikin tie. Mielenkiintoinen yksityiskohta on ajovalojen sisäkulmiin asennetut niin sanotut lisäpitkät, joiden ansiosta valotehoa riittää. Nyt Senatorin matkamittariin on kertynyt 106 000 kilometriä. Olavi on ajanut autollaan vain kesäisin. Jonkin aikaa se oli hänellä työkäytössä. Olavin mielestä Senatorin parasta antia ovat miellyttävät istuimet. – Niihin istahtaminen tuntuu siltä kuin asettuisi miellyttävään kiikkutuoliin. Huoletonta tekniikkaa Olavi Hakalan mukaan Senatorissa ei ole ollut vuosien varrella teknisiä vikoja. Pari vuosikymmentä sitten autoon piti vaihtaa oikean etuoven lasi. Olavi teki Senatorillaan hääkeikan Raision kirkolle. Hän ajoi autonsa kirkon oven eteen odottamaan ja meni hetkeksi seuraamaan vihkitoimitusta. Sillä välin pitkäkyntinen rikkoi lasin ja varasti vihkiparille tarkoitettuja kirjekuoria. – Onneksi oli kesä ja sirpaleita tuli vain etupenkille. Matka juhlapaikalle Huhkon kartanoon sujui lopulta hyvin. Harri löysi uuden lasin ulkomailta. Eläkepäivillään Olavi on ryhtynyt käymään Senatorilla paikallisen Opel-klubin tapaamisissa. Niitä on kesäaikaan Raision ABC:llä ja talvikautena Länsikeskuksen Citymarketin parkkihallissa. – Minä olen kokoontumisissa ehkä vähän poikkeava. Etenkin kun nuoret tykkäävät enempi rakennella autojaan erikoisen näköisiksi, Olavi tuumii. Hänenkin autonsa on erikoinen. Se on tiettävästi ainut rekisterissä oleva 2,5-litrainen Senator Suomessa. Entäpä tulevaisuudensuunnitelmat? – Pidän huolta Opelista ja poikani saa sen aikanaan itselleen. Se kun on vähän hänen vikansa, että näin upea auto minulle päätyi, Olavi vastaa. Autokorjaamoa Ikaalisissa pyörittävällä Harri Hakalalla on harrasteautonaan Mercedes Benz 560 SEC. Hän vierailee silloin tällöin Raisiossa ajelemassa isänsä Opelilla.