Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

Amerikkalaiseksi kansankiesiksi mainostettu kulkupeli on raisiolaisen Antti Saaren ensiaskel harrasteautojen maailmaan

Raisiolaisen kerrostalon parkkipaikalla on ryhdikäs Oldsmobile Cutlass. Sen ja omistajansa Antti Saaren , 33, yhteinen taival ei alkanut parhaalla mahdollisella tavalla. Koeajolla konepellin lukitus petti, ja pelti jysähti vauhdissa pystyyn rikkoen rakenteita. Kommelluksesta huolimatta Saari osti auton, hankki toisen konepellin, maalasi sen ja asensi paikalleen. Aiemmin Saari on puuhastellut yhtä ja toista käyttöautojensa parissa. Oldsmobilen hän osti vuonna 2014 saadakseen kokea käsintekemisen riemua muuallakin kuin työpaikallaan rakennusalan yrityksessä. – Alkuperäisyys on hävinnyt tästä autosta jo kauan sitten, Saari esittelee. Museoilmeen vaalimisen sijaan hän työstää autoaan mielensä mukaan. Alkuperäinen vaaleanrusehtava sisustus on vaihtunut valkoiseen keinonahkaan. Saari hoiti joidenkin autoharrastajien vieroksuman verhoilutyön alusta loppuun omin avuin. Haaveissa ilmastointi ja vakionopeudensäädin Oldsmobilen pohjassa oli hitsausta vaatineita ruostevaurioita. Pelti on niin paksua, että metallityöt sujuivat vaivattomasti. Pääosan huolto- ja kunnostustöistä Saari tekee appiukkonsa tallissa Raisiossa. Työn jälki on siistiä kautta linjan - jopa niin siistiä, että auto on kelpuutettu useammallekin hääkeikalle. Se palveli myös Antti Saaren ja hänen vaimonsa hääautona 2018. Oldsmobilen varaosien saatavuus on Saaren mukaan toistaiseksi hyvä. Kaiken lisäksi monien muiden jenkkimerkkien osat sopivat Oldsmobileen. Esimerkiksi konepellin alla oleva 5,7-litrainen bensakone on otettu Chevystä. Tiettävästi moottorinvaihto on tehty Suomessa. Oldsmobilen paperien mukaan auto on tuotu alun perin Ruotsiin, josta se on kulkeutunut jossakin vaiheessa Suomeen. Yhdysvalloissa harrastaminen olisi edullisempaa, ainakin mitä tulee varaosien hankintaan. Jokin aika sitten Saari etsi takaluukun kaasujousia. Auton kotimaassa käyttämättömistä jousista pyydettiin noin kuutta euroa. Suomessa niistä joutuu pulittamaan yli satasen. Haaveenaan Saarella on hankkia Oldsmobileensä ilmastointilaite. Myös vakionopeudensäädin, tai lähinnä sen toiminnasta vastaava kaasuservo, tulee luultavasti jossakin vaiheessa hankintalistalle. Nämä molemmat kuuluivat uutena auton varustukseen. Muut hienoudet toimivat hyvin. Esimerkiksi ikkunannostimien ja penkinsäätimien sähkömoottoreihin ei ole ollut tarve kajota. Oldsmobile oli GM:n testijuhta Varusteidensa puolesta Antti Saaren Oldsmobile on ollut edistyksellinen auto 1980-luvun alussa. Se on vieläkin mukava matkustaa, mutta ajo-ominaisuudet eivät ole kaikkien kuljettajien mielestä järin miellyttävät. Saari kuvaa niitä laivamaisen pehmeiksi. Auton nimen mieltää vanhan mobiiliksi, mutta tosiasiassa Oldsmobile on ollut hyvin edistyksellinen amerikkalainen. Nimi juontaa juurensa liikemies Ransom E. Oldsista , joka perusti Olds Motor Vehicle Companyn 1897. Oldsmobilen tehdas ajautui nopeasti talousvaikeuksiin. Vuonna 1908 se myytiin General Motorsille. Oldsmobileiksi nimetyistä autoista tuli General Motorsin testiratsuja, joissa kokeiltiin ennakkoluulottomasti uusia ratkaisuja. Vuonna 1932 Oldsmobileen tuli tarjolle automaattirikastin ja 1940 täysautomaattinen Hydra-Matic Drive -vaihteisto. 1956 Oldsmobilessa kokeiltiin automaattista Autronic-eye-valojenvaihtajaa sekä jalkanapilla ohjattavaa radiota. 1974 Oldsmobile tarjosi Toronado-malliinsa lisävarusteeksi AIRBAG-laitteiston. 1980 Oldsmobilessa esiteltiin tietokoneohjattu moottorin ohjausjärjestelmä, joka otettiin vuotta myöhemmin käyttöön kaikissa GM:n autoissa. Kokeilujen myötä Oldsmobileä pidettiin edistyksellisenä. Varjopuolena oli uutta tekniikkaa vaivanneet lastentaudit. Automerkin valmistus lopetettiin 2004. Taksitolpilla Oldsmobile jäi Mersun varjoon Antti Saari on kuullut Oldsmobilen Cutlass-malleja käytetyn Suomessakin takseina. Taksiautoilijat innostuivat niistä 1970-luvun alussa GM:n uuden dieselmoottorin myötä. Ammattiautoilijat joutuivat huomaamaan, että dieselkone oli päästetty markkinoille liian hätäisesti. Sen käyttövarmuus ei ollut läheskään samaa tasoa verrattuna Mercedes-Benzin moottoreihin. Taksiautoilijoita kismitti, että Oldsmobilen mallisarjan huokeinta päätä edustanut Cutlass oli tuntuvasti kalliimpi kuin Mercedes-Benzin 200-sarjalaiset. Hinnastaan huolimatta Oldsmobilea oli mainostettu Suomessa amerikkalaisena kansanautona. Miltä Saaren harrasteauton tulevaisuus näyttää? Mies huokaa ajamisen jäävän kovin vähiin. Yleensä hän ehtii ajamaan Oldsmobilellaan kerran tai kaksi kuukaudessa. Kesäisin Saaren pariskunnan perinteisiin on kuulunut osallistua harrasteautollaan Forssan Pick-Nickiin muiden samanhenkisten harrastajien kanssa. Tänä kesänä tapahtumaa ei järjestetä, joten ajelut rajoittuvat kotikulmille.