Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Tamsaaren Farmishopista saa hakea perunaa vaikka keskellä yötä - ”Haluamme vielä luottaa ihmisiin”

– Vaikka keskellä yötä voi käydä punnitsemassa perunat, maksaa lippaaseen ja lähteä menemään, kuvaa merimaskulaisen Tamsaaren tilan isäntä Jaakko Tammelin uutta aina avoinna olevaa itsepalvelumyymälää. Tamsaaren Farmishopin myyntikoju pystytetään tulevana viikonloppuna Merimaskuntien varteen tilan lähettyville. Sen ja tilan tuotteiden lisäksi paikalla on vain rakennuksen runkoon kiinnitetty kassalipas. Maksaa voi käteisen lisäksi MobilePay-mobiilimaksusovelluksella. Myyjiä ei paikalla ole, mutta luottamusta on. Tila on jo aiemmin testannut pienimuotoista perunan myyntiä samalla systeemillä. Hävikki on Tammelinin mukaan ollut aika minimaalista. Tarvittaessa voi turvautua kameravalvontaan. – Olemme sen verran maalaisia, että haluamme vielä luottaa ihmisiin. Lipas tyhjennetään joka päivä, mutta jos joku haluaa sen sieltä viedä ja sen vaivan nähdä, vieköön, Tammelin hymähtää. Varhaisperunalla liikkeelle Vihannekset ja juurekset ovat tilan omia tuotteita, ja myynnissä on myös laitilalaisen yhteistyökumppanin, Simulan tilan kananmunia. Liikkeelle lähdetään varhaisperunalla. Juhannuksen jälkeen kojulta saanee porkkanaa ja sipulia, heinäkuun puolella lanttua. Kaikkia tilan tuotteita ei myymälään tuoda. – Satokausituotteita, niitä, mitä pellosta kulloinkin tuoreena saadaan. Isäntä kertoo, että myymälän perustamista on suunniteltu pitkään. Lähiruualla on nyt kysyntää ja sijainti on oiva paitsi paikallisia, myös matkailijoita ajatellen. Farmishop alkaa tämän kesän kokeiluna, mutta toiminta saattaa jatkua ja laajentua kysynnästä riippuen. – Aika näyttää, miten homma käytännössä toimii. Isot volyymit ovat pääjuttumme, mutta joka paikasta täytyy vähän saada euroja irti, jos täällä meinaa pärjätä, toteaa Tammelin.