Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Valtuusto sai tietoiskun Raision taloudesta

Taloustyöryhmän puheenjohtaja Markus Maunula (kok) esitteli Raision kaupunginvaltuustolle kaupungin taloustyöryhmän raportin, johon on kirjattu ehdotuksia pitkän tähtäimen kasvun varmistamiseksi Raisiossa. Kokouksen alkajaisiksi kuullusta esityksestä selvisi, että suurimpia menoja Raisiolle ovat palvelujen ostot sekä henkilöstökustannukset. Palvelujen ostoista 3/4 menee Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirille. Verotulojen ja valtionosuuksien kasvuksi taloustyöryhmä ennustaa 1-2 prosenttia vuosina 2020–2024. Menojen kasvuksi raportissa on arveltu 1,5 prosenttia. Tämä aiheuttaa paineita palveluita tarjoavan toiminnan supistamiseen. Työryhmän mukaan seuraavalle viidelle vuodelle ei ole näköpiirissä sellaisia muutoksia, jotka aiheuttaisivat merkittävää investointitason nousua. Positiivisessa skenaariossa työryhmä laski tulojen kasvuksi 3 prosenttia, mikä näyttää Maunulan mukaan epätodennäköiseltä. Vuosille 2025–2029 osuvat E18-tien investoinnit, Raisiontien siltahanke ja uimahallin uusiminen sekä mahdollinen joukkoliikenneratkaisu. Nämä ovat työryhmän mukaan näillä näkymin toteutettavissa. Maunula varoitti kasvattamasta kuluja sillä ajatuksella, että ensi vuonna säästetään. Sellainen järjestelmä ei hänen mukaansa toimi, vaan kierre syvenee helposti. Nopeita tehostamismahdollisuuksia ei työryhmä ole Raisiossa havainnut, mutta talous- ja henkilöstöhallinnon sekä raportoinnin muutoshanke ovat sen mielestä kannatettavia. Kaupungilla tehdään paljon manuaalista työtä, joka olisi työryhmän mukaan automatisoitavissa. Aarre Lehtonen (vas) totesi esityksen jälkeen, että kaupunkia tunnutaan pitävän väkisin pystyssä. – Koskaan ei ole yhtä synkkää esitystä valtuustosalissa kuultu, Lehtonen sanoi. Hannele Lehto-Laurilan (sd) mukaan kaupungin taloustyöryhmä ei ole milloinkaan ennen pystynyt pureutumaan yhtä tehokkaasti ja syvällisesti sille annettuun tehtävään. Siinä nyt toiminut työryhmä on Lehto-Laurilan mukaan onnistunut erinomaisesti. Edit 5.9.2019 kello 9.36: Tiistain 3.9. Rannikkoseudun paperilehdessä kerrottiin Raision kaupunginvaltuuston kokouksesta, jossa taloustyöryhmän puheenjohtaja Markus Maunula (kok) esitteli taloustyöryhmän raporttia. Artikkelissa todetaan, että huomattavan osan kunnallisverotuloista maksavat 1500–3000 euroa tienaavat kuntalaiset. Tämä on virheellinen tulkinta. Taloustyöryhmä ei ole ottanut tähän asiaan kantaa eikä myöskään esityksessä näin sanottu. Maunulan valtuustolle esittämä kaavio kuvasi eri tuloluokissa olevien kuntalaisten todellisuudessa maksamaa kunnallisveroprosenttia. Kaavion pääsanoma oli se, että vaikka kunnallisvero on tasavero, erilaisten vähennysten vuoksi tämä käytännössä pätee edes kutakuinkin vasta yli 3 000 euroa tienaavien keskuudessa. Kaaviossa näkyi esimerkiksi, että 1 500 euroa tienaavat maksavat kunnallisveroa tuloistaan noin 2 prosenttia, 2000 euroa tienaavat noin 7 prosenttia ja vasta 3000 euron tuloissa kunnallisveroja maksetaan noin 16 prosenttia. Tämän jälkeen efektiivinen kunnallisveroprosentti tasaantuu huomattavasti tulojen kasvaessa, mutta tämänkin jälkeen erilaiset vähennykset aiheuttavat sen, että todellinen veroprosentti jää alhaisemmaksi kuin Raision kunnallisveroprosentti 19,75 prosenttia.