Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Katso video: Vihdoin veteraani avautuu - Parkinsonia sairastava Mikko Kuitunen on aina halunnut tehdä koskettavan monologin

Veteraani-näytelmä on iskostunut syvälle Mikko Kuituseen , jopa uniin. Naantalin teatterin tunnin monologissa hän on ainoa ihminen näyttämöllä. – Yhtenä yönä vaimo sanoi, että olin huutanut "Lopettakaa, lopettakaa heti!" Unihuuto on suora lainaus Veteraanin repliikistä. Näytelmän ohjaa ja sen on dramatisoinut Teija Söderholm . Siviiliammatiltaan Söderholm on sairaanhoitaja, ja hänkin antaa muistikuvan sotaveteraanin painajaisesta. – Vanhainkodissa olin yöhoitajana 1980-luvulla. Veteraani saattoi yöllä ihan kauhuissaan syöksyä käytävään ja huutaa "Ryssät tuloo!". Veteraanin ensi-ilta Naantalin teatterilla on sunnuntaina kello 17. Söderholm ja Kuitunen tekivät yhdessä saman Aimo Vuorisen kirjoittaman näytelmän jo vuonna 2009. Nyt Kuitusella on sama syy tarttua näytelmään kuin silloin. – Olen aina halunnut tehdä jonkin koskettavan monologin. Nyt on tehty tarkemmin ja paremmalla otteella. Kuitusen vieressä teatterin kahviossa, ennen torstain harjoituksia, ohjaaja Söderholm kuuntelee tarkkaan ja valpastuu. Hän haluaa tietää mitä se parempi ote tarkoittaa. – Olemme Teijan kanssa yhdessä keskittyneet tekemään tätä näytelmää: Enemmän käydään läpi erilaisia tunnetiloja, mitä veteraanilla on näytelmän yhden päivän aikana. On hyvin herkkiä hetkiä, on ärsyyntyneisyyttä kaverille, on pettymys perheeseen. Vainoharha myös Söderholm hyväksyy näkemykset ja lisää joukkoon vainoharhan. – Onko vainoharha tunnetila? hän sitten kysyy. Huumorinkin hän haluaa lisätä. – Suomalainen mies pistää huumoriksi jonkin jutun, mikä olisi liian herkkä ilman huumoria. Näytelmässä veteraani saa diagnoosin vakavasta sairaudesta ja uppoaa sodan muistoihin. Hän soittaa sotakaverille, ja ilmaisee asiansa sanomalla, että kohta olisi taas hautajaiset tiedossa. Siinä esimerkki kiemuraisesta huumorista - Söderholmin mukaan nainen samassa tilanteessa kertoisi sairaudesta ystävälle suorin sanoin. Sotaveteraanin lapsi Mikko Kuitunen, 68, itse sotaveteraanin lapsi, sanoo että monet veteraanit eivät halua kertoa sotakokemuksistaan. – Siitä tämäkin näytelmä kertoo. Heidät on pakotettu sotaan, ja sitten on tehtävä kauheita ratkaisuja, nappaa Söderholm. – Jotka vielä kymmeniä vuosia sodan jälkeen painavat mielessä, jatkaa Kuitunen. – Esimerkiksi oma isäni oli viisi vuotta sodassa. Saunassa me lapset kyseltiin isältä, mitä nuo jäljet rinnassa ovat. Hän sanoi, että ne ovat arpia, eikä halunnut sen enempää kertoa. Vasta myöhemmin me lapset tajusimme, että ne olivat luodin arpia. Kuitusen isä kuoli 2006. Hän asui Keski-Suomessa. Söderholmin isoisä Antti Mäkelä oli myös veteraani. – Ainoa, mitä hän kertoi oli, että hän toi sodasta koiranpennun ja että perna meni. Suulas mies, iloinen veitikka osasi vaihtaa puheenaihetta todella näppärästi, kertoo Söderholm. Katsojalle kerrotaan Perheiden puhumattomuus on läsnä tässäkin näytelmässä, mutta katsoja kyllä kuulee veteraanin mietteitä. Vaikkapa sen pohtimista, mikä oli sen tarkoitus, ettei se nuori ryssä siellä kiven takana ampunutkaan häntä. Sota palaa mieliin kaupassa, kadulla, kotona. – Henkilökohtaisesti olen veteraaneista oppinut ymmärtämään sen, mitkä kaikki sukupolvet sodasta vieläkin kärsivät. Kuten oma 1941 syntynyt äitini ei ole koskaan juurikaan puhunut sodasta, mutta kyllä se on häntä muokannut, Söderholm sanoo. Parkinsonin tauti Kuitunen on 17 vuotta sairastanut Parkinsonin tautia, ja ohjaaja analysoi sairauden vaikutuksia. – Puhe. Välillä tulee tahtomattakin tietyissä pätkissä. Joskus se tuo lisää syvyyttä. Käsien vapina. Se voi kuulua tuon ikäisen miehen arjen todellisuuteen. Se on tosi hyvä tässä näytelmässä. Parkinsonissa askel rupeaa töpöttämään. On harjoiteltu pitkiä askelia ja tuolilta nousua, sanoo Söderholm ja ihastelee harrastajateatteria kun Parkinsonkaan ei estä näyttelemistä. Mikko Kuitunen pitää tärkeänä, että parantumattoman liikehäiriösairaudenkaan kanssa ei pidä antaa periksi, vaan peräti luoda toisillekin uskoa.