Moni karttaa perunaa mutta syö banaania – Siinä ei ole järkeä, sanoo ravitsemusterapeutti - Elämänmeno - Rannikkoseutu

Moni karttaa perunaa mutta syö banaania – Siinä ei ole järkeä, sanoo ravitsemusterapeutti ja kertoo perunan terveyshyödyistä

Peruna on monikäyttöinen ruoka-aine, jonka paikkaa lautasella puoltaa moni asia. Hyvä kaliumpitoisuus on ravitsemuksellisesti perunan parhaita puolia.

Peruna on ravinteikkain kylmänä ja mikäpä sopisi parmemin vappuun kuin perunasalaatti. Katso nori-graavilohiperunasalaatin ohje jutun perästä.­

2.5. 6:00

Peruna tekee paluuta suomalaisiin ruokapöytiin. Pitkään laskusuunnassa olleessa kulutuksessa näkyy jo hienoista kasvua, osoittavat myyntiluvut päivittäistavarakaupoista.

Asiakasnäkemysjohtaja Heidi Jungar K-ryhmästä kertoo, että kiloissa mitattuna perunan myynti kasvoi K-kaupoissa viime vuonna noin kuusi prosenttia. Myyntipiikki on havaittu myös S-ryhmän vähittäiskaupoissa.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainokset