Miksi synkkien uutisten imuun jää koukkuun? Psykoterapeutti kertoo, milloin kännykän käytöstä pitää huolestua
Tarve pelottavien ja surullisten asioiden seuraamiseen johtuu monesta syystä, psykoterapeutti Ville Merinen sanoo. ”Kun kriisi uhkaa, ihminen pyrkii luonnostaan hankkimaan tietoa, jotta hän voi yrittää hallita tilannetta paremmin.”
”Toisille uutisten jatkuva selaaminen on hyvinkin kiihdyttävää ja rasittavaa, ja he tarvitsevat enemmän taukoa palautumiseen”, psykoterapeutti Ville Merinen sanoo. Kuva: Julia Tavast / Sanoma
Venäjänhyökkäystä Ukrainaan seurataan Suomessa tarkasti.
Moni meistä katsoo uutiset ensimmäiseksi aamulla ja viimeiseksi illalla. Vaikka tarkoitus olisi vain silmäistä nopeasti viimeisimmät käänteet, kännykän tai television ääressä saattaa vierähtää tunti jos toinenkin.
Yksi, jonka ruutuaika on kasvanut viime päivinä vauhdilla, on psykoterapeutti Ville Merinen.