Sairaanhoitajakaksikon keksintö leviää vauhdilla ruokakaupoissa – Nyt yrittäjät kehittelevät jo uutta arjen helpottajaa

Yrittäjiksi ryhtyneillä kaveruksilla on ollut paljon selvitettävää, ja pieniä yllätyksiäkin on tullut yrityksen alkutaipaleella vastaan. Odottamattomin asia on ollut suuri positiivisen palautteen määrä.

Terhi Riikonen ja Minna Lehto lanseerasivat Avuxi-tuotemerkkinsä alkuvuodesta. Heidän ensimmäinen tuotteensa on levinnyt Satakunnan ulkopuolellekin. Satakunnan Osuuskaupan ruokakaupan kehityspäällikkö Tapio Einola on keksinnöstä innoissaan.

12.10. 18:47

”No just joo.”

Se oli Satakunnan Osuuskaupan ruokakaupan kehityspäällikkö Tapio Einolan ensimmäinen reaktio, kun hänelle esiteltiin idea puhelimitse. Vaikka keksintö tuntui äkkiseltään turhakkeelta, Einolan kiinnostus heräsi, ja hän kutsui soittajan yhtiökumppaneineen esittelemään tuotettaan.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos