Velkuan edustalla pulputtaa geologinen harvinaisuus, joita tiedetään olevan vain muutama koko Itämeressä
Metrin levyinen avanto Velkuan merijäällä ei mene umpeen ennen kuin kovilla pakkasilla. Avannon alla on ilmiö, joka löydetty ennen Velkuaa vain kolmesta paikasta Itämerellä.
Maaret Laakso kuvasi noin viikko sitten Velkualla Palvan saaren edustan merijäällä olevan avannon, jonka aiheuttaa todennäköisesti merenpohjassa oleva pohjavesilähde. Avanto pysyy sulana, paitsi kovilla paukkupakkasilla. Silloin sekin menee umpeen, tosin muuta ympäristöä heikompana. Kuva: Maaret Laakso
Vastamuodostunut jää peittää Velkuan Palvan saaren rannat. Tasaisen jään rikkoo kuitenkin pyöreä avanto, joka ei mene umpeen, vaikka pakkanen kiristyy.
Velkualaiset muistelevat, että tällä kohtaa saaren rantoja on vesi väreillyt meren pinnalla iät kaiket. Siinä kohtaa merenpohjaa sijaitsee lähteensilmä, josta on varoiteltu lapsia, jotka vuosikymmeniä sitten kulkivat Velkuan muilta saarilta jäitä pitkin kouluun. Koulu sijaitsi Palvan saarella.